Terve taas, Kuurna ja Maija!

Perjantaina oli isin ja äidin treffi-ilta. Olimme liikkeellä koko illan ja menimme nukkumaan ihan liian myöhään, mutta olipas meillä hauskaa!

Iltaan sisältyi kaksi iloista jälleennäkemistä. Kävimme pitkästä aikaa syömässä Ravintola Kuurnassa ja menimme vielä illan päätteeksi Maija Vilkkumaan keikalle Virgin Oiliin. Ilta oli siis meille kuin paluu jonnekin 2010-luvun alkupuolen tunnelmiin, jolloin kävimme useammin sekä Kuurnassa että Maijan keikoilla.

IMG_8363.jpg

Maija Vilkkumaa jätti esiintymislavat neljä vuotta sitten. Itse asiassa tasan neljä vuotta sitten, ja olimme silloin hänen jäähyväiskeikallaan Tavastialla. Määrittelemättömän ajan mittainen keikkatauko jäi neljään vuoteen, ja nyt Maija tekee komean paluun kahdella kiertueella, uudella levyllä ja tietysti esiintymisellä Vain elämää -show’ssa. Kun huomasin Maijan tekevän paluun, hankin heti Rouvalle liput Maijan keikalle ja tilasin mummon ja papan hoitamaan lasta.

* * *

Ilta alkoi cocktaileilla Brondassa, ja Kuurnaan meillä oli varaus myöhempään kattaukseen.

IMG_8334.jpg

Ravintola Kuurna avattiin Meritullinkadulle Kruununhakaan vuonna 2005, ja se on ollut alusta asti yksi lempiravintoloistamme. Vaikka monesti kehunkin Farangia lempiravintolakseni, Kuurna jakaa omassa sydämessäni ykkössijan Farangin kanssa.

Jostain syystä emme ole kuitenkaan tulleet käyneeksi Kuurnassa useaan vuoteen. Nyt kyselimme toisiltamme, että miksi ihmeessä, kun muistimme jälleen miten paljon molemmat pidämmekään ravintolasta. Nyt päätimme, että alamme jälleen käydä siellä useammin ja otamme myös tytön mukaamme seuraavalla kerralla.

IMG_8357.jpg

Kuurna on niitä paikkoja, joiden olemassaolo pitää vain tietää, sillä se ei sijaitse minkään vilkkaan kävelyreitin varrella. Ravintolan ulkopuolellakin on vain hyvin eleetön kyltti ”Ravintola”. Mutta mikä helmi Kruununhakaan onkaan piilotettu!

IMG_8373.jpg

Ruoka oli aivan yhtä ensiluokkaista kuin ennenkin. Ravintolan lista vaihtuu parin viikon välein, ja tarjolla on myös päivän erikoisuuksia. 

Alkuruoaksi ottamamme confit-kivipiira ja kantarellipikkelsi oli yksi parhaista ravintola-annoksista aikoihin.

IMG_8401.jpg

Pääruokamme, itselläni rapeaa possunkylkeä ja Rouvalla metsäsieniä ja papupestoa, eivät kalvenneet alkuruoan rinnalla. Rapeaksi paistettu possunkamara oli todella rapeaa ja rouskuvaa, ja marinoidusta kesäkurpitsasta ja punaviinimarjoista tehty salaatti teki annoksesta raikkaan.

IMG_8413.jpg

IMG_8406.jpg

Jälkiruoiksi mantelikakkua ja suklaamoussea, ja laseissa vin santoa.

IMG_8428.jpg

Aivan huippuhyvää, ja samanlaista palautetta oli kirjoiteltu liiduilla myös ravintolan vessan seinille.

IMG_8381.jpg

IMG_8383.jpg

* * *

Jälkiruokien jälkeen oli aika suunnata Virgin oiliin, jossa Maija aloitti keikkansa luvatusti puolenyön aikaan.

IMG_8459.jpg

Hän oli yhtä energinen ja hauska esiintyjä kuin viime näkemällä ja veti reilun tunnin mittaisen hittikimaran fanien laulaessa kurkku suorana mukana.

Ja yhtäkkiä keikan loppupuolella hän päätti tehdä stage diven ja sukelsi suoraan Rouvaa kohti. Rouva on vieläkin häkeltynyt tästä yllättävän läheisestä kontaktista artistin kanssa.

IMG_8488.jpg

Keikan jälkeen vetäydyimme kotiin ja saimme nukkua aamulla niin pitkään kuin nukutti, sillä lapsi yöpyi mummon ja papan kanssa hotellissa.

* * *

Kyllä vaan tekee hyvää, että isi ja äitikin saavat olla välillä ihan vain mies ja vaimo.

IMG_8323.jpg

Joilla on tosi kivaa yhdessä <3

Kulttuuri Ruoka ja juoma Vanhemmuus Musiikki

Paluu päiväkotiin

Lilyn toimitus kyseli eilen, miten päiväkodin aloitus on sujunut ja onko kokeneemmilla vanhemmilla vinkkejä vasta-alkajille.

Meille tämä on jo kolmas päiväkotisyksy, ja paluuta sinne oli odotettu kovasti puolin ja toisin. Tyttö ilahtui omista kavereistaan, ja he halailivat toisiaan lämpimästi heti ensimmäisenä aamuna.

Hieman ihmetystä tosin aiheutti, kun tytön parhaat kaverit, puoli vuotta vanhemmat kaksostytöt, siirtyivät toiseen ryhmään. Kun toisella viikolla lapset alkoivat ruokailla omissa pienryhmissään, tyttö kyseli aamupalalla: ”Missä kaikki minun kaverini ovat?”

Kolmas parhaista kavereista, samaan aikaan päiväkotiuransa aloittanut (ja myös samana päivänä syntynyt) poika, on onneksi edelleen samassa ryhmässä, ja hän tulee viimeistään aamupalan jälkeen paikalle. Päivisin on tietysti myös paljon mahdollisuuksia leikkiä toisten ryhmien lasten kanssa, ja tämä nelikko onkin erottamaton. Joka päivä kuulemme, miten tyttö on leikkinyt M:n, R:n ja K:n kanssa.

On ollut kiva kuulla, että tytöstä on ollut paljon tukea tälle pojalle, jolle paluu päiväkotiin on selvästi ollut meidän tyttöämme vaikeampaa. Hän ei haluaisi aamuisin tulla ja jäädä, mutta tutun ja reippaan kaverin löytyminen päiväkodin pihalta tekee asiasta helpompaa. Tämä kaveri ei kuulemma kysele päiväkodin pihalla lainkaan hoitajien perään, vaan saapuessaan hän haluaa ensin tietää, onko meidän tyttömme paikalla.

IMG_6717.jpg

Meillä on ollut sellainen onni, että tyttö on viihtynyt aina hyvin päiväkodissa, eikä hän ole jäänyt itkemään peräämme. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon vanhempien kannattaa varautua henkisesti. Vaikka olemmekin säästyneet aamuitkuilta päiväkodin eteisessä ja aamut ovat yleensä sujuneet melko jouhevasti, päiväkodin aloituksiin on liittynyt monenlaisia muita vaiheita.

Yhdessä vaiheessa lapsi oli hyvin kiukkuinen iltaisin, ja kaikki oli vaikeaa. Yhdessä vaiheessa hän ei olisi millään halunnut lähteä päiväkodin pihasta kotiin, kun siellä oli niin kivaa. Yhdessä vaiheessa kävimme käsittämättömät taistelut siitä, että päiväkotiin ja sieltä pois piti mennä rattailla eikä kävellen. Nyttemmin olemme käyneet samanlaisia neuvotteluja siitä, että päiväkotiin pitää kävellä eikä aina ole mahdollista kantaa.

Niin, ja yhdessä vaiheessa lapsi tuntui olevan jatkuvasti kipeä. Oikeastaan koko ensimmäisen vuoden ja valtaosan toisestakin. Ei paljoa, mutta jatkuva nenän vuotaminen, yskiminen ja niistäminen kävivät häiritsemään. Siinä ei voi kuvitellakaan, että jokaisesta aivastuksesta tai yskäisystä jäätäisiin kotiin parantelemaan sairauttta.

Uskon että nyt kolmantena vuonna kaikki sujuu jo helpommin. Paitsi aamuheräämiset, joista on tullut kovin vaikeita, ja aamujen pimentyessä ne eivät siitä helpotu.

IMG_6702.jpg

Kaiken kaikkiaan vinkki tai oikeammin lohdutus kaikille päiväkodin ensimmäistä kertaa aloittaville ja sitä jännittäville: Hyvin se menee. Lapset oppivat paljon uusia asioita, ja heidän kielelliset, motoriset ja sosiaaliset taitonsa kehittyvät todennäköisesti enemmän kuin kotioloissa. Näin ainakin meillä.

Ja jos lapsi itkee, kun vanhempi lähtee aamulla pois, ei se kestä kauaa. Lähtöä on turha pitkittää.

”Hei hei, nähdään iltapäivällä! Suukko ja hali! Äiti tulee hakemaan!”

IMG_6743.jpg

Perhe Vanhemmuus