Päivän Nasu ja piknik Kaisaniemessä

Kesä alkoi nyt! Monessakin mielessä.

IMG_9386 (2).jpg

Ensinnäkin: jäin kesälomalle.

Toisekseen: ilmat näyttävät nyt muuttuneen lämpimämmiksi, aivan kuten suunnittelinkin.

Kolmannekseen: kävimme ensimmäistä kertaa puistopiknikillä ja pyysimme mukaan myös ystävämme.

IMG_9314.jpg

Edellisestä puistopiknikistä olikin vierehtänyt tovi, ja muistelimme, että ulkoilutimme Nasua viimeksi, kun kummallakaan perheellä ei ollut vielä lasta. Siitä on siis vähintään neljä vuotta.

Ai mitä Nasua?

Tätä vaaleanpunaista otusta. Se tuli perheeseemme noin kymmenen vuotta sitten ja nimettiin Nasuksi. Se on meidän pieni kaupunkipallogrillimme, joka on helppo ottaa mukaan puistopiknikille.

IMG_9310.jpg

Omilla jaloilla seisovaa grilliä saa käyttää kaupungin puistoissa, mutta kertakäyttögrillit ovat ongelmallisia, sillä ne kuumenevat pohjasta ja polttavat myös alustansa.

IMG_9353.jpg

Piknikpaikkamme Kaisaniemen puistossa olikin lähestulkoon paras mahdollinen, mitä lapsiperhe voi toivoa.

Sopivassa suhteessa aurinkoa ja varjoa – ja kymmenen metrin päässä iiiiso hiekkalaatikko!

IMG_9560.jpg

…ja liukumäki!

IMG_9500.jpg

Kiittelen vieläkin itseäni tämän paikan valinnasta, sillä saimme ruokailla ja rupatella rauhassa neljättä tuntia ilman, että kumpikaan mini-ihmisistä osoitti mitään kyllästymisen merkkejä.

IMG_9361 (1).jpg

Ja semisti aidatulla alueella piti katsella vain, että tattiaiset eivät karkaa pyörätielle.

IMG_9544 (2).jpg

Rouva oli tehnyt mukaan uusista perunoista tehdyn perunasalaatin, ja pallogrillistä saimme lautasille makkaraa, vihreää parsaa ja halloumijuustoa.

IMG_9412 (1).jpg

IMG_9434.jpg

Jälkiruoaksi Rouva oli paistanut raparperipiirakan, jonka painikkeeksi keitin termoksellisen americanoa (espressoa jatkettuna kuumalla vedellä).

IMG_9448.jpg

IMG_9454.jpg

Rouvakin uskalsi luopua villatakistaan. Kesä on siis todella täällä!

IMG_9485.jpg

Olikos meillä vähän hauska piknik?

IMG_9580.jpg

No oli!

Ja tästähän tämä loma vasta alkaa!

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Lapset

Kestit kuistilla

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Plan B -viinit

Jos joku tarjoaa hyvät lähtökohdat varasuunnitelmien tekemiseen, niin Suomen kesä. Mökillä järjestettävistä grillikutsuista on parasta suunnitella suoraan kaksi versiota: ulkona ja sisällä.

IMG_8535.jpg

Kutsuimme ystävämme mökkivierailulle, ja tarkoituksena oli grillata ja syödä mökin terassilla. Tällä kertaa jouduimme kuitenkin turvautumaan varasuunnitelmaan jo iltapäivällä, sillä vettä tuli taivaan täydeltä pitkin päivää.

IMG_8729.jpg

Sen verran sade sentään taukosi välillä, että jotain saatiin kypsennettyä myös pallogrillissä.

IMG_8499.jpg

Muuten Rouva turvautui lähinnä mökin kaasuhellaan ja kokkasi illallisherkut kaasu-uunissa. Siis siinä uunissa, joka polttaa pohjalta ja jättää pinnalta raa’aksi ja jonka roudasimme kotoamme mökille keittiöremontin yhteydessä.

Menussa oli uunissa paahdettuja ja kasviksilla ja sinihomejuustolla täytettyjä, lipstikalla maustettuja suippopaprikoita, joiden päälle oli ripoteltu vielä ruohosipulia.

IMG_8549.jpg

Pöydän kala-antimet olivat Hakaniemen hallin Kalakauppa Rosendahlin ihanaa lämminsavulohta sekä Rouvan itse graavaamaa kuusenkerkkäsiikaa.

Ja se oli kyllä hyvää! Ruodottomien siikafileiden väliin on laitettu reippaasti suolaa ja tuoreita kuusenkerkkiä, ja niiden on annettu maustaa kalaa yön yli. Sitten kala on leikattu ohuiksi siivuiksi.

IMG_8558.jpg

Kaupassa oli jo uusia perunoita, ja niiden kanssa oli tarjolla uunissa paistettua Mouhijärven Herkkujuustolan Metsuri-juustoa, joka sulaa uunissa ihanaksi juustokastikkeeksi.

IMG_8601.jpg

Grillistä tuli tällä kertaa vain grillattuja parsoja ja Reinin lihan karitsan tuoremakkaroita.

IMG_8648.jpg

IMG_8656.jpg

Rio-koira katseli kaihoisasti pöytäämme. Eppu-raukka piti laittaa jo jäähylle, sillä tämä pieni ihana tyttö tuntui olevan liikaa vanhan herran mielenrauhalle.

IMG_8763.jpg

Plan B -valkoviini oli raikas ja erittäin sopiva kalaruoille ja perunoille, ja punaviini maistui erinomaisesti makkaran kanssa – ja vielä vähän sen jälkeenkin.

IMG_8701 (2).jpg

Illan todellinen Plan B oli kuitenkin jälkiruoka.

Rouvan oli tarkoitus tehdä mökkimme kaasu-uunissa ihanaa raparperipiirakkaa, jonka päälle oli tarkoitus tulla pohjataikinaa selkeästi kosteampi jogurttitäyte.

Mutta kuinkas kävikään: hankala kaasu-uuni todella poltti piirakan pohjasta mustaksi ja jätti sen pinnalta raa’aksi. Rouva oli jo aikeissa heittää koko tortun roskiin, mutta sain ylipuhuttua hänet kaapimaan piirakan raa’an osan toiseen vuokaan ja heittämään pois vain sen totaalisesti palaneen.

IMG_8757.jpg

Kun hän paistoi piirakan kypsäksi matalassa lämmössä ja koristeli lopputuloksen vielä tuoreilla mansikoilla ja orvokeilla, lopputulos ei todellakaan näyttänyt siltä, että vuokaan on yritetty pelastaa vain se, mikä on pelastettavissa! Lähes koko torttu katosi, ja vieraat kehuivat.

IMG_8768.jpg

Kesäyön hämärtyessä ja sateen yhä ropistessa vieraat hipsivät omalle mökilleen.

IMG_8782 (1).jpg

Minä sain syödä loput raparperipiirakasta!

 

Plan B Sauvignon Blanc 2014, Frankland River, Australia. Alkon tuotenumero 549557, hinta 11,84 €.
Plan B Shiraz 2012/2013, Frankland River, Australia. Alkon tuotenumero 429867, hinta 13,08 €.

Alkoholilainsäädännön vuoksi jutun kommentointi ja jakaminen sosiaalisessa mediassa ei ole mahdollista.

Koti Ruoka ja juoma