Taaperon potkumopo

Tämän viikon hitti on ollut Mini Micro -potkumopo, jonka olemassaolon tyttö muisti yhtäkkiä.

IMG_7633.jpg

Sain potkumopon blogin kautta maahantuojalta jo kauan sitten, mutta tyttö ei ole ollut siitä aiemmin kovin kiinnostunut, joten se on jäänyt lähes käyttämättä. Vielä viime syksynä, kun yritin opettaa hänelle potkuttelua, hän mieluummin talutti sitä. 

Nyt hän tuntuu kuitenkin pohtineen asiaa ja hiffanneen jotain. Ja todellakin, tässähän joutuu itsekin kävelemään jo melko reippaasti, jotta pysyy mukana! Ja jos lapsen puhti loppuu kesken ylämäen, häntä voi työntää mäkeä ylös, ja hän vain seisoo mopon päällä.

Tämähän antaa täysin uuden ulottuvuuden kävelyretkillemme!

IMG_7636.jpg

 

Lisätietoja: http://www.microscooter.fi/

Perhe Lapset Vanhemmuus

Streat Helsinki Torikortteleissa

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty katuruokatapahtuma Streat Helsinki osoittautui niin suosituksi, että tänä vuonna tapahtuma laajentui kaksipäiväiseksi. Tänä viikonloppuna, 21. – 22.3.2015, Senaatintorin ja Kauppatorin välimaastossa on 64 katuruokakojua, jotka ovat avoinna klo 11 – 19.

Kävimme itse tänään maistelemassa ruokia heti kojujen auettua. Ilma oli kaunis mutta tuuli puhalsi todella kylmästi. Onneksi olimme varautuneet pipoilla, ja lapsellakin oli talvihaalari päällä.

IMG_7459.jpg

IMG_7465.jpg

Korealaista ruokaa tarjoava Kimchi Wagon oli itselleni vanha tuttavuus, mutta nyt Rouvakin pääsi maistamaan heidän antimiaan. Herkkua, edelleen.

IMG_7469.jpg

Lapselle korealainen ruoka oli kuitenkin liian tulista, joten hain viereisestä B-Smokeryn kojusta savustetulla lihalla täytetyn Lihis Deluxen.

IMG_7476.jpg

IMG_7475.jpg

IMG_7479.jpg

Richard McCormickin teltassa tarjolla oli ostereita ja japanilaisia okonomiyakeja. 

IMG_7487.jpg

IMG_7514.jpg

IMG_7492.jpg

Lapsi tuntui pitävän erityisesti okonomiyakista.

IMG_7508.jpg

Loppuun otimme vielä HKI+:n vietnamilaiset riisipaperirullat. Nam nam.

IMG_7519.jpg

Kiva tapahtuma kaiken kaikkiaan, varsinkin tällaisella säällä.

Vieläkin kivempaa olisi, jos annokset olisi hinnoiteltu hieman edullisemmiksi ja ne olisivat kooltaan pienempiä. Kymmenen euron hintaisia annoksia ei viitsi syödä kovin montaa, ja nyt monta mielenkiintoisen kuuloista paikkaa jäi testaamatta.

Mutta vielähän sitä ehtisi huomennakin! 

IMG_7516.jpg

Koti Ruoka ja juoma