Koronaväsymys
Tällä viikolla mieleni on vallannut pahin koronaväsymys, jonka olen kokenut sitten viime kevään.
Joulukuu kului rajoituksista huolimatta nopeasti, ja mieli oli virkeänä ihan joulun odotuksesta ja kaikesta joulupuuhasta. Tammikuukin oli kestettävissä, kun tartuntamäärät olivat olleet pitkään laskussa, ja elättelin toivoa rajoitusten purkamisesta helmikuussa.
Sitten totuus alkoi paljastua ja toiveet elämän palautumisesta normaaliksi murentua päivä päivältä. Nyt kun pääkaupunkiseudun tartunnat ovat aika lailla samoissa lukemissa kuin uusimpien rajoitusten alkaessa marraskuussa, on selvää, että paluuta normaaliin ei ole odotettavissa. Ja juuri nyt se tuntuu todella vaikealta kestää.
Olemme ottaneet viranomaisten antamat suositukset kirjaimellisesti ja esimerkiksi välttäneet kaikenlaisia vierailuja, eikä lastenkaan ole annettu muutamaan viikkoon kyläillä kavereidensa luona. Erityisesti 8-v ottaa tämän aika raskaasti, vaikka hän ymmärtääkin tilanteen täysin.
Lapset näkevät onneksi omia kavereitaan päivisin koulussa ja päiväkodissa, ja isompi lapsi ulkoilee yhdessä kavereidensa kanssa. Myös lasten harrastukset pyörivät normaalisti, vaikka tytär osallistuukin tanssitunnilleen yhä mieluummin Zoomin kautta.
Aikuisille mielenvirkistystä ja sosiaalisia kontakteja ei sitten olekaan tarjolla. Rouva on käynyt omilla balettitunneillaan etänä, mutta omat harrastukseni ovat olleet aika lailla täysin jäissä kohta vuoden muutamia bänditreenejä lukuun ottamatta, enkä ole nähnyt omia kavereitani niin pitkään aikaan, etten kohta edes muista heidän nimiään.
Omaan arkeeni ei siis kuulu juuri muuta kuin töitä, ja olen varmuuden vuoksi päättänyt hautautua niihin niin, että millekään muulle ei olisikaan aikaa.
Varsinkin viikonloppuisin kodin neliöt käyvät kuitenkin aika pieniksi, ja ärsytyskynnys on matalalla puolin ja toisin. Mieli kaipaa jotain muutakin kuin kotonaoloa perheen kanssa.
Nyt olisi mietittävä, mitä teemme tyttären hiihtolomaviikolla. Olin ajatellut, että menisimme vanhemmilleni Jyväskylään, jossa olisin voinut tehdä töitä ja käydä laskettelemassa perheen kanssa. Mutta ei sitten. Ehkäpä ottaisin kuitenkin päivän tai pari vapaata ja tekisimme edes retken johonkin pääkaupunkiseudun lähistöllä olevaan laskettelukeskukseen.
Seuraan myös mielenkiinnolla, miten tilanne elokuvatetterien ja teatterien osalta kehittyy. Viime viikkoina on keskusteltu paljon siitä, miksi kaikki tapahtumat on käytännössä kielletty, vaikka niissä voisi pitää helposti kiinni turvaväleistä ja käyttää maskeja, kun taas yhä auki olevat baarit ovat osoittautuneet varsinaisiksi koronalingoiksi. Elättelen yhä toivoa siitä, että maaliskuussa pääsisi teatteriin. Olisi se Pieni merenneitokin, jonka lippuja on siirretty jo kahdesti.
Mutta eipä tässä voi muuta kuin odottaa. Tartuntamäärien laskua. Uusia suosituksia. Rokotetta.
