Villa Silo kutsuu yöpymään Suomenlinnassa

Staycation Suomenlinnassa? Ehdottomasti! Sain Villa Silolta ja Joutsenelta kutsun tulla tutustumaan viime vuonna majoitustoimintansa aloittaneeseen vierashuoneistoon perheeni kanssa. Olemme käyneet samassa rakennuksessa sijaitsevassa Café Silossa aiemminkin, ja kutsu otettiin vastaan ilomielin. Enpä ollutkaan aiemmin yöpynyt Suomenlinnassa!

Joutsen x Villa SiloSe oli rakkautta ensisilmäyksellä. Vuodelta 1880 peräisin olevan rakennuksen oven takaa paljastui hotellihuoneen sijaan kokonainen viimeisen päälle remontoitu 68,5 m2 kaksio keittiöineen kaikkineen!

Majataloa pyörittävä Henna, joka omistaa miehensä, Pekan, kanssa myös saman rakennuksen kahvilan, kertoi, että tilassa on toiminut aiemmin kauppa.

Joutsen x Villa SiloJoutsen x Villa Silo

Vuoteissa on Joutsenen untuvapeitot ja -tyynyt, ja nukkumapaikkoja löytyy neljälle.

Joutsen x Villa Silo

Vanhempien käytössä oli tilava makuuhuone, ja lapset saivat nukkua vierekkäin olohuoneen vuodesohvalla.

Joutsen x Villa Silo

Jätimme yöksi makuuhuoneen ovet auki, joten lasten vuoteeseen oli sängystämme suora näköyhteys.

Joutsen x Villa Silo

Kylpyhuonetta hallitsi suuri peili ja kaksi käsienpesuallasta, joissa oli jalustoina hauskat Singer-ompelukoneen jalat.

Joutsen x Villa SiloJoutsen x Villa Silo

Suomenlinnan-retki oli mieluisa monellakin tavalla ja ajoitus osui aivan nappiin. Ensinnäkin olemme viettäneet viimeiset kuukaudet hyvin tiiviisti kotona emmekä ole käyneet puutarhamökkiä lukuun ottamatta juuri missään muualla. Toisekseen tyttäremme parhaan kaverin perhe asuu Suomenlinnassa, aivan Silon lähistöllä. Kaveri oli vastassa lauttalaiturilla, ja lapset ehtivät leikkiä keskenään useamman kerran.

Joutsen x Villa Silo

Kolmannekseen juuri viime viikolla päättyi myös Uudenmaan ravintolasulku, joten pääsimme vielä (aikaiselle) illalliselle Suomenlinnan ravintola Adlerfeltiin, ja kylläpä olikin kaikin puolin kivaa ja hyvää! Palaan siihen toisessa postauksessa.

Joutsen x Villa Silo

Sään puolesta ajoitus ei sen sijaan ollut paras mahdollinen, joten Suomenlinnan tutkimusmatkat jätettiin jollekin kesäisemmälle päivälle ja nautimme vain ihanasta majoituspaikastamme.

Joutsen x Villa Silo

Ja ihana se tosiaan oli! Tavalliseen hotellihuoneeseen verrattuna Silossa on tilaa ruhtinaallisesti, ja keittiö kaikkine astioineen, ruoanlaittovälineineen ja astianpesukoneineen on jotain, mitä monessa hotellissa ei ole. Keittiön jääkaappi on myös minibaari, josta löytyy sitä, mitä minibaarista voi olettaakin löytyvän. Aivan Silon lähellä on myös Suomenlinnan ruokakauppa, josta voisi hakea raaka-aineita omiin kokkailuihin.

Joutsen x Villa SiloJoutsen x Villa Silo

Ruokaa me emme laittaneet, sillä saimme sekä ilta- että aamupalan Café Silon puolelta: tuoreita sämpylöitä ja croissanteja, jogurttia ja mysliä, leikkeleet, kahvit, kaakaot ja mehut.

Joutsen x Villa SiloJoutsen x Villa Silo

Keskusta-asujalle oli iso elämys ihan sekin, miten hiljaista Suomenlinnassa on öisin. Ei autojen ääniä, raitiovaunun kolinaa tai maan alta kantautuvaa metron jyrinää. Ainoa ääni illalla oli ilmastoinnin hiljainen humina.

Joutsen x Villa Silo

Yksi yö tuntui vaan niin kovin lyhyeltä! Olisipa ollut ihanaa jäädä Siloon useammaksikin yöksi ja myös käyskennellä Suomelinnan saarilla enemmänkin.

Joutsen x Villa Silo

Haaveilin jo kesäisestä viikonlopusta Suokissa, kun Silon terassilla voisi istua pitkälle yöhön. Majatalonhan voisi hyvin vuokrata vaikkapa jonkun tuttavapariskunnan kanssa kahdestaan ja laittaa lapset yöksi hoitoon.

Joutsen x Villa Silo

Kiitos aivan superisti kutsusta Villa Silo & Joutsen, ja erittäin lämpimät suositukset kaikille muillekin Suomenlinnan-matkaajille! Ja jos yöpyminen Villa Silossa ei ole mahdollista, kannattaa käydä ainakin kahveilla viereisen oven takaa löytyvässä Café Silossa, jonka leivonnaiset ovat kaupungin parhaimmistoa.

Joutsen x Villa Silo

Villa Silon löydä Airbnb:stä. Viikonloppuyön hinta on 250 €, arkiyön 190 €, ja ilta- ja aamupalat ovat saatavilla erillisestä maksusta Café Silosta.

Perhe Matkat Suosittelen

Kymmenen syytä olla iloinen juuri nyt

Tällä viikolla olen iloinnut siitä, että koronatilanne on parantunut huomattavasti Helsingissä. Tartuntamäärät viimeiseltä kahdelta viikolta ovat alle puolet siitä, mitä edellisellä kahdella viikolla. Kesän tapahtumia se ei ehtinyt pelastaa ja moni paikka pysyy edelleen kiinni, mutta ainakin se antaa toivoa paremmasta syksystä.

Laku

Sen lisäksi olen juuri nyt iloinen muun muassa näistä yhdeksästä muusta syystä:

  • Oopperan kummitus palaa syksyllä Kansallisoopperaan. Pohdin juuri aivan hiljattain, että olisipa kivaa, jos näin kävisi ja pääsisin katsomaan sen uudelleen tyttären kanssa. Liput tulevat myyntiin toukokuussa, ja todellakin olen juuri sillä sekunnilla koneen ääressä ostamassa niitä.
  • Ulkona on lämmin, ja koiran kanssa on kiva käydä kävelyllä lumettomilla jalkakäytävillä. Talvi ei ole minun vuodenaikani, ja kun ulkona on lunta ja pakkasta, olen mieluiten sisällä. Nyt puolestaan oikein odotan kävelylenkkejä Lakun kanssa, kun voin laittaa luurit korville ja kuunnella rauhassa äänikirjaani.
  • Laku näyttää viihtyvän kuljetuskopassaan. Rouva osti jo vuosi sitten pyörän tarakalle kiinnitettävän kuljetuskopan, jolla voisi jonain päivänä kuljettaa pientä koiraa mökille ja takaisin. Laku tulikin elämäämme pikemmin kuin osasimme aavistaa, mutta koria ei ole tähän mennessä käytetty kertaakaan koiran kuljetukseen. Nyt ajattelimme tutustuttaa Lakun koriin ja sijoitimme korin Lakun nukkuma-aitaukseen. Koriin laitettiin vielä tuttu viltti, jonka päällä se tykkää makoilla. Ja vain päivää myöhemmin Laku kapuaa itse koriin nukkumaan! Nyt harjoitellaan sitä, että korin häkkikansi menee välillä kiinni, ja sitten taitaa olla aika kokeilla samaa pyörän selässä.
  • Viime viikolla sairastelleet lapset tervehtyivät ja ovat taas olleet koko viikon koulussa ja päiväkodissa. He ovat myös olleet iloisempia ja sopuisampia kuin edellisillä viikoilla. Runsaasta kotona vietetystä ajasta johtuen he ovat olleet jatkuvasti toistensa tiellä ja saaneet kinaa aikaiseksi milloin mistäkin legopalikasta, mutta nyt yhteiset leikit ovat sujuneet taas kivasti.
  • Lastenhuoneeseen saapunut kirjakaappi lisäsi lastenhuoneen siisteyttä merkittävästi.
  • Pelini uusi päivitys meni ulos ja seuraavan version kehitys etenee jouhevasti. Olen tehnyt töitä melko intensiivisesti, ja työasiat ovat mielessä myös virka-ajan ulkopuolella.
  • Ostamani jäätelökone saapui. Vanha jäätelökoneemme meni rikki jo useampi vuosi sitten, ja harkitsimme pitkään uuden ostamista. Nyt tilasin KithcenAid-yleiskoneeseen kiinnitettävän jäätelökulhon, ja se on jo pakastimessa odottamassa sopivaa hetkeä.
  • Pesin keittiön ja olohuoneen ikkunat. Olen useampana vuonna ulkoistanut sen homman, mutta tänään sain kummallisen inspiraation tehdä sen itse ja onnistuin jotenkin innostamaan myös lapset kokeilemaan kuivauslastan käyttöä. Kiinnitin huomiota siihen, että ikkunat olivat puhtaammat kuin yleensä keväisin. Epäilen syyksi sitä, että liikennettä on ollut viimeisen vuoden aikana vähemmän kuin yleensä. Nyt voinkin sitten vetää verhot takaisin kiinni, kun aurinko paistaa jo niin kirkkaasti ja kuumasti, ja avata ne taas, kun ne ovat likaantuneet uudelleen.
  • Täytin veroilmoitukseni eilen. Siis samana päivänä, kun esitäytetty veroilmoitus saapui. Olen ehkä maailman ainoa ihminen, jonka mielestä veroilmoituksen täyttäminen on ihan kivaa puuhaa, ja hoidan sen mielelläni pois päiväjärjestyksestä heti.

Postauksen kuva ei liity yhteenkään yllä mainituista aihesta, mutta Laku on varmasti tällä viikolla iloinnut siitä, että asetin sitä varten keittiön ikkunalaudalle taljan, jonka päällä on kiva kelliä, kun aurinko paistaa.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään