Lilyn toimitus haastoi minutkin vastaamaan kysymykseen:

Miksi pidät Lilyssä blogia, jonka teema ovat perhe ja lapset?

Tähän kysymykseen ei ole aivan yhtä, yksiselitteistä vastausta, sillä tämä on asia, joka on vain tapahtunut. Monet teistä ovat joskus kuulleet tai lukeneetkin, miksi minusta tuli perhebloggari, mutta kerrataan vähän sitä tapahtumaketjua, jonka seurauksena istun nytkin kööpenhaminalaisen hotellin aulabaarissa naputtelemassa tätä tekstiä.

Kysymys pitää jakaa kolmeen osaan:

1. Miksi pidän blogia?

Lähtökohta on tietysti, että pidän ylipäänsä kirjoittamisesta ja jaan mielelläni ajatuksiani muille.

Bloggaamiseni alkoi pienimuotoisesti jo ennen kuin avoimet ja ilmaiset blogialustat olivat lyöneet itsensä läpi, noin kymmenen vuotta sitten. Teimme silloin(kin) remonttia kodissamme, ja rakensin yksinkertaisen HTML-sivuston, jossa kerroin kuvien ja tekstien kautta remonttimme etenemisestä.

Silloin oli hauskaa näyttää kavereille ja vanhemmillemme, miten kotimme suurremontti eteni. Ja koska sekään remontti ei edennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, oli hauska hauskuuttaa muita kertomuksilla siitä, mitä kaikkea teimme kiipeämällä takapuoli edellä puuhun.

Päivitin kyseistä remonttiblogia aika harvakseltaan ja vasta joitain vuosia myöhemmin kokeilin lähes päivittäisen blogin pitämistä, silloin maailmanympärimatkaltamme. Linkkasin sen joskus aiemminkin tänne. http://www.travelpod.com/travel-blog/loskoivisto/suuri_matka/tpod.html.

Minusta on ollut aina hauskaa sekä saada että jakaa matkavinkkejä, ja blogi oli siihen sopiva väline. Sitä voivat lukea ne, joita asia kiinnostaa, eikä tarvitse tyrkyttää matkakertomuksiaan jollekin, joka ei niitä halua kuulla.

Omasta elämästä kertovan blogin kirjoittamista en kuitenkaan edes harkinnut, sillä mitäpä kertomista siinä olisi ollut, töitä ja kuntosalia.

Sitten tuli putkiremontti.

2. Miksi pidän blogia Lilyssä?

Kuulin vaimoltani neljä vuotta sitten, että A-lehdet on lanseeraamassa uutta blogiportaalia, Lilyä. Olimme samoihin aikoihin valmistautumassa putkiremonttiin, jonka oli määrä alkaa vuoden 2011 alussa. Se taisi olla Rouva, joka pohti ääneen, että pitäisikös minun alkaa taas pitää remonttiblogia ja jakaa kokemuksia putkiremontista ja että voisinkos aloittaa sen blogin tällä uudella alustalla.

Kun kuulin, että Lily julkaistaan 14.2.2011, eli samana päivänä, joka oli putkiremonttimme ilmoitettu alkamispäivä, ajattelin, että tämän on oltava jokin enne.

Siihen aikaan elämässä oli muutenkin vaihe, jossa tuntui, että tarvitsisi jotain uutta tekemistä ja piristystä muuten harmaaseen arkeen. Kolme viikkoa ennen remontin alkua, itse asiassa Rouvalta salassa, päätin aloittaa blogin pitämisen ja julkaisin ensimmäisen juttuni. Se tapahtui hetken mielijohteesta ja siksi että olin pitkästynyt ja oli nimeltään Kolme viikkoa putkiremonttiin. Vasta kun olin julkaissut jutun, yllätin Rouvan kertomalla uudesta blogistani.

Kirjoitin blogia nimimerkillä Kimmo T (Tommi K takaperin), enkä esiintynyt blogissa omalla naamallani. Aloitin kuitenkin kovalla tahdilla, ja tein juttuja 4 – 5 jutun viikkovauhdilla. Se ei ehkä ollut alussa tarkoitus, mutta siinä oli jotain kutkuttavaa, kun juttuihin alkoikin tulla yhtäkkiä tykkäyksiä ja kommentteja, vaikka palvelu oli aivan uusi, ja blogillanikin aivan murto-osa siitä lukijamäärästä mitä nykyisin. Se innoitti kirjoittamaan enemmän ja useammin.

Ei minulla tietenkään ollut niin paljoa kerrottavaa pelkästä remontista, joten aivan puolivahingossa aloin kirjoittaa myös ruoasta. Se kävi, kun kirjoitin blogiin Remonttikauden avajaisbrunssista. Jutussa ei ollut kuvia tai reseptejä, mutta kommenteissa niitä jo tiedusteltiin. Eikä mennyt pitkään, kun esittelin jo säännöllisesti, mitä Rouva on kokannut, ja aloin kirjoittaa juttuihin mukaan myös reseptit.

Alusta asti Lily tuntui kivalta paikalta kirjoittaa, henki oli hyvä ja muut bloggarit ja Lilyn oma toimitus kannustivat ja tukivat blogin pitämisessä.

Venytin putkiremonttipäiväkirjan konseptia käsittämään myös matkajutut ja kirjoitin jo silloin matkastamme New Yorkiin. Kesällä kerroin myös mökkeilystä.

Putkiremontti jatkui keittiöremontilla, ja postausten tahti hiipui vähitellen. Ei vaan ollut paljoa kirjoitettavaa, kun remontissakaan ei tapahtunut enää juuri mitään mainitsemisen arvoista.

Mutta kuinka ollakaan, lokakuussa 2011 Rouva huomasi olevansa raskaana.

3. Miksi pidän Lilyssä blogia, jonka teema ovat perhe ja lapset?

Oikea kysymys on, miksi en pitäisi.

Olin Putkiremonttipäiväkirjan aikana havainnut, että blogiskene on aika naisvaltainen, ja toisaalta huomannut, että äitiysblogit vaikuttivat aika suosituilta. Kun lapsi oli tulossa, aloin pyöritellä mielessäni ajatusta siitä, että alkaisinkin pitää isyysblogia. En ollut törmännyt sellaisiin, joten ajattelin, että se olisi aika uniikkia ja herättäisi varmasti kiinnostusta. Toisaalta ajattelin, että minulla on jo valmiiksi lukijoita, joista moni varmasti olisi kiinnostunut myös tästä uudesta aluevaltauksesta, varsinkin kun niin moni oli kiitellyt, että tekstejäni on kiva lukea.

Oli selvää, että minun olisi aloitettava uusi blogi, sillä Putkiremonttipäiväkirja olisi vähän outo nimi isyysblogille. Samalla päätin luopua nimimerkistäni ja alkaa pitää blogia omalla naamallani. Se tietysti rajasi pois tiettyjä aihepiirejä, ja liian intiimejä asioita en halunnut sisällyttää blogiin.

Ensimmäinen juttuni oli suora viittaus edellisen blogini aloitusjuttuun, ja se oli nimeltään Kolme kuukautta laskettuun aikaan. Enpä arvannut silloin, mitä kaikkea blogi toisi tullessaan ja miten huikean paljon lukijoita se tulisi saamaan.

Minulta on kysytty, aloinko pitää isyysblogia saadakseni vertaistukea. En oikeastaan. Se oli alussa enemmänkin haaste itselleni.

Olin jo Putkiremonttipäiväkirjan aikoina päättänyt yrittää päästä Lilyn luetuimpien blogien joukkoon. Se ei silloin aivan onnistunut, mutta tämän blogin myötä päätin, että blogini huomataan. Siksi aloin tehdä sitä alusta asti aivan tosissani: jutuilla, joissa olisi jokin pointti, laadukkailla resepteillä, paremmilla kuvilla, ripauksella omaa kuivaa huumoriani ja tietysti miesnäkökulmalla vanhemmuuteen. Lapsi oli tavallaan vain yksi aihe muiden joukossa ja enemmänkin kehyskertomus, jonka kautta pystyin kirjoittamaan kaikesta muusta.

Yksi agenda minulla oli kuitenkin mielessäni: halusin näyttää hyvää esimerkkiä modernista isyydestä, kertoa siitä, että on OK olla mies ja osoittaa myös muille olevansa kiinnostunut perheestä ja lapsista ja kannustaa muitakin isiä jakamaan kokemuksiaan vanhemmuudesta. On jotenkin hassua, että monet miehet eivät useinkaan kerro mitään lapsistaan, ja edelleen minusta tuntuu, että perheestään puhuvat mieskollegani ovat vain niitä, jotka tietävät minun kirjoittavan tätä blogia.

Nyt olen vastannut alkuperäiseen kysymykseen jo niin monisanaisesti, että on aika lopettaa tämä juttu siihen tärkeimpään syyhyn, miksi kirjoitan tätä blogia.

Siksi, että te olette siellä. Siksi, että te jaksatte lukea näitä juttuja, kommentoitte, tykkäätte ja keskustelette. Olen jo kauan sitten ylittänyt sen pisteen, jossa kirjoitan vain omaksi ilokseni.

Siis vielä kerran se sana, jonka olen esittänyt niin monta kertaa aiemminkin: kiitos!