Juustokakku ja mansikkakastike

Nyt kun jouluherkuttelu on jo ehditty unohtaa ja tammikuun kuntoiluinnostuskin laantunut, voi taas palata jälkiruokaosastolle. Tänään valokeilassa juustokakku mansikkakastikkeella.

IMG_9668.jpg

Juustokakku tehdään monesti digestive-keksipohjan päälle, mutta Rouvalla on tapana tehdä omansa käyttäen sokerikakkupohjaa.

Joku saattaisi myös paseerata mansikat siivilän läpi saadakseen siemenet pois, mutta meillä mansikkakastike tehdään ronskimmin ottein surauttamalla pakastemarjat surutta sellaisenaan soseeksi.

Juustokakku ja mansikkakastike

Ainekset

Pohja

  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 4 kananmunaa
  • 400 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
  • 2 dl sokeria
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 3 dl ranskankermaa

Mansikkakastike

  • 1/2 l pakastemansikoita sulatettuna
  • 2 rkl sokeria

Valmistaminen

  1. Valmista ensin sokerikakkupohja: Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot varovasti vaahtoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele sen reunat. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja esipaista kakkupohjaa 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia
  2. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset ja loput täytteen aineista keskenään tasaiseksi massaksi
  3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita ne varovasti nostellen juustomassaan. Kaada täyte vuokaan sokerikakkupohjan päälle
  4. Paista kakkua uunissa 175 asteessa hieman keskitasoa alempana 40 – 60 minuttia. Jos pinta alkaa ruskistua liiaksi, peitä kakku leivinpaperilla tai foliolla. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja nosta se jääkaappiin. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä
  5. Valmista mansikkakastike soseuttamalla mansikat sokerin kanssa sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.
Koti Ruoka ja juoma

Kollegat bussissa

Aamun ruuhkabussi kohti Espoota. Istut kyydissä uppoutuneena iPadiisi. Bussi pysähtyy seuraavalla pysäkillä ja iso joukko matkustajia virtaa sisään. Tunnistat kauemmaksi istuutuvan matkustajan työkaveriksesi. Tervehdit häntä pään heilautuksella ja hän nyökkää takaisin.

Jatkat tabletin hiplaamista. Joku istuutuu viereesi, ja teet tilaa hieman häiriintyneenä siitä, että kyynärpääsi ei mahdu nyt heilumaan vapaasti.

Saat silti jatkettua iPadilla työskentelyä ja tehtyä kesken olleen kirjoitushomman loppuun. Nostat katsettasi ja huomaat, että viereesi istuutunut henkilö onkin puolituttu työkaverisi. Et ole siis tervehtinyt häntä lainkaan, vaikka olette istuneet vierekkäin jo yli puolet matkasta. Onpa noloa. Onkohan hän yrittänyt saada katsekontaktia istuutuessaan?

Punnitset vaihtoehtoja. Kyseessä on niin etäinen tuttu, että tietoinen tervehtimättä jättäminenkin voisi olla yksi vaihtoehto, vaikka olisikin melko moukkamaista, mutta kesken matkaa tervehtiminenkin olisi outoa. Taitaa olla parasta teeskennellä, ettet huomannut lainkaan, kuka vieressä istuu, ja pahoittelet vasta perillä, ettet ajatuksissasi huomannut kollegaa.

Bussi saapuu perille. Bussiin ensin noussut kollega on näemmä jäänyt jo kyydistä. Asettelet iPadiasi laukkuun, jolloin vieruskaverisi kysyy: ”Oletko jäämässä tällä pysäkillä?” Katsot häntä kasvoihin ja huomaat, että hän ei olekaan työkaverisi. Eikä oikeastaan edes saman näköinen.

Myöhemmin päivällä näet toimistolla sen kollegan, jota tervehdit aiemmin bussissa. Hän on pukeutunut ulkovaatteisiinsa. Ne ovat aivan toisenlaiset kuin sillä miehellä, jota tervehdit aamulla. 

Ja sinä kun luulit olevasi perheessäsi se, joka nimenomaan ei erehdy kasvoista.

Suhteet Oma elämä