Mummon perunasalaatti

Alkavan perunasalaattikauden kunniaksi julkaisen mummoni perunasalaattiohjeen ja kuvan salaatista, joka on tehty melkein sillä.

IMG_7485.jpg

Kuvassa oleva liina on muuten siten hauska, että ensisilmäyksellä se näyttää joululiinalta, vaikka Saana ja Ollin Yö metsässä -kuosilla ei joulun kanssa mitään tekemistä olekaan.

Joulu ja perunasalaatti kuuluivat puolestaan lapsuudenkodissani aina yhteen, ja pöydässä oli aina mummon ohjeella tehtyä perunasalaattia. Toiset taas yhdistävät perunasalaatin uuteen vuoteen, joka sekin lähestyy yllättävän nopeaa vauhtia. Mutta saa tätä tarjoilla myös vaikka pikkujouluissa tai itsenäisyyspäivänäkin.

Mummon perunasalaatti

Ainekset

  • 600 g perunoita
  • 1 sipuli
  • 2 kookasta suolakurkkua (n. 2 dl kuutioituna)

Kastike:

  • 2 dl kermaviiliä (tai paksua jogurttia)
  • 1 rk sinappia
  • 2 rkl etikkaa
  • suolaa
  • valkopippuria

Valmistaminen

  1. Keitä ja jäähdytä perunat
  2. Hienonna sipuli. Jos sipuli on raakana liian äreää makuusi, voit laittaa hienonnetun sipulin lävikköön, kiehauttaa kattilassa muutaman desilitran vettä ja valuttaa sen sipulien läpi
  3. Kuutioi suolakurkut
  4. Kuutioi perunat
  5. Sekoita kastikkeen ainekset ja yhdistä kaikki salaatin ainekset toisiinsa kulhossa. Muista olla varovainen valkopippurin kanssa.

Niin, mitenkäs kuvan perunasalaatti sitten eroaa alkuperäisestä? Mummon salaatissa oli aina kermaviiliä, mutta kuvan salaatissa on käytetty Kosken kotijogurttia. Ensimmäisellä kerralla olin sitä mieltä, että eihän tällainen muutos käy lainkaan, mutta sitten huomasin, ettei se vaikuttanut salaatin makuun. Toinen ero on perunakuutioiden koko: Rouva tykkää jättää perunat hieman ronskimman kokoisiksi palasiksi kuin mummoni. Mummon salaatissa sipuli oli myös ihan raakana, ja kuumalla vedellä huuhtelu on Rouvan lisäämä vinkki.

Kyllä mummo olisi iloinen, jos tietäisi, että tämä on nyt täällä.

Koti Ruoka ja juoma

SOS-Lapsikylä: Elli haluaa jouluksi turvallisen kodin

Yhteistyössä: SOS-Lapsikylä

”Joskus vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsistaan yksin tai lapset ovat vaarassa menettää vanhempiensa huolenpidon.”

Kun sain pyynnön ryhtyä SOS-Lapsikylän kampanjalähettilääksi ja luin SOS-Lapsikylän lähettämän tietopaketin järjestön toiminnasta ja apua tarvitsevista lapsista, minun ei tarvinnut harkita kahdesti, lähtisinkö mukaan.

”Tavoitteemme on, että lapset saavat olla lapsia, tuntea olevansa rakastettuja ja turvassa.”

Valitettavasti kaikki eivät saa, ja se saa sydämen särkymään.

”Suomessa lapsen huostaanotto on lain mukaan viimeinen vaihtoehto auttaa lasta.”

Ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi halusin auttaa SOS-Lapsikylää tarjoamaan Ellin kaltaisille lapsille rakastavan kodin. Kertomalla siitä myös teille toivon voivani auttaa vielä enemmän.

elli-vaalea-697x298.jpg

 

Tämä postaus on tehty yhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa. Bloggari saa postauksesta hyvän mielen.

Suhteet Ystävät ja perhe