Isoisosedät jaksaa heilua

On niitä ihmisiä, jotka eivät tule kutsusta huolimatta yksiinkään juhliin, vaikka ne järjestettäisiin aivan vieressä. He kun eivät ole juhlaihmisiä.

Sitten on isäni suku: jotkin juhlat, edes pienet, on kiva järjestää epäsäännöllisen säännöllisesti, vaikka mitään erityistä syytä ei edes olisi. Ja niihin myös tullaan – pidemmästäkin matkasta.

IMG_2047.jpg

IMG_2080 - Version 2.jpg

Viime viikonloppuna osallistuimme serkkujen juhliin, johon oli kutsuttu kaikki isoisäni sisarukset lapsineen, lapsenlapsineen ja lapsenlapsenlapsineen. Aivan kaikki eivät tietenkään päässeet paikalle, mutta oli hauskaa, että tyttömme tapasi juhlissa useita isoisosetiään ja -tätejään ja myös nuorempaa polvea. Ja tietysti omat isovanhempani ja vain muutaman kuukauden nuoremman pikkuserkkunsa.

IMG_2065.jpg

Tyttö, mummo ja isomummo

kuva (53).jpg

Pikkuserkku ja taistelu palikkalaatikosta

Juhlapaikkana toimi tälläkin kertaa mummolani Saarijärvellä, pohjoisessa Keski-Suomessa. Mummo ja pappa kyllä muuttivat jo pari vuotta sitten kerrostaloon kaupungin keskustaan, mutta vanha rintamamiestalo muutaman kilometrin päässä säilyi kakkosasuntona – ja juhlapaikkana.

IMG_2104.jpg

IMG_2057.jpg

Suuri ohjelmanumero oli saunavastojen teko, ja oli huvittavaa, miten isosetäni ja -tätini kinastelivat siitä, mikä on oikea tapa tehdä vasta: laitetaanko lehtien vihreät puolet vastan sisä- vai ulkopuolelle ja mikä on oikea tapa pehmittää sidontaan käytettävä vitsas.

IMG_2086.jpg

IMG_2103 - Version 2.jpg

IMG_2096.jpg

Sen kummempaa syytä juhlaan ei tietääkseni ollut, mutta onpa joskus käynyt niinkin, että vasta juhlissa tai niiden jälkeen on käynyt ilmi, että jollain olikin ollut jokin merkkipäivä, joka naamioitiin esimerkiksi kesäjuhliksi.

Joskus taas synttärit tai tupaantuliaiset on järjestetty juhlakalulle täysin yllätyksenä. Viimeksi näin kävi kesäkuussa 30 vuotta täyttäneelle serkulleni. Valitettavasti emme vain päässeet itse silloin juhliin mukaan.

En voi kuin toivoa, että pysyn itse yhtä hyväkuntoisena, virkeänä ja elämänhaluisena kuin kahdeksankymppiset isovanhempani tai muut juhliin saapuneista vanhuksista.

IMG_2073.jpg

Ehkä se johtuu juuri siitä, että he ja heidän läheisensä ovat niitä juhlaihmisiä.

IMG_2027.jpg

Eppu ei ole juhlakoiria

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Tukkalaitteessa jotain vikaa

Olin varautunut siihen, että monenlaiset lapseen liittyvät asiat herättäisivät tunteita ja keräisivät kommentteja ja arvostelua. En kuitenkaan osannut arvata, että lapseni hiukset olisivat yksi niistä.

IMG_9245.jpg

Sitten julkaisin kuvia tytöstä hiukset pystyssä ja niskahahtuvat pitkinä ja sain kuulla, miten lapsi näyttää ihan Juicelta ja lukijaa hirvittää ja että kampaa se edes.

IMG_7948 (1).jpg

IMG_3238.jpg

Nyt nämä kommentit lähinnä naurattavat.

Kun lapsi kiehnää pitkin päivää sylissä ja sohvalla, nukkuu välillä päiväunia ja pitää välillä lakkia päässään, ohuet vauvanhahtuvat rastoittuvat helposti ja nousevat väistämättä pystyyn. Lapsen hiuksia tietysti kammataan ja harjataan, mutta sitä on mahdotonta tehdä ennen jokaisen tilannekuvan ottamista. Tilannehan on hetkessä ohi. Ja välillä tukka voi olla juuri se tilanne.

IMG_3729.jpg

Tytön tukkalaite oli pahimmillaan keväällä, jolloin hiukset nousivat pystyyn pelkän ajatuksen voimalla, mutta kesän tullessa ne alkoivat muuttua paksummiksi ja vähemmän rastoittuviksi. Juice-hahtuvatkin leikattiin ennen yksivuotispäivää pois tytön niskasta, ihan omasta tahdostamme. Toinen niistä pääsi vauvakirjan väliin ”ensimmäiseksi hiussuortuvaksi”.

IMG_9112.jpg

Hiusongelmat eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Kesällä aloimme kuulla molemmilta isoäideiltä, että onpa pitkä tukka. On pitkä. Silmille menee. Rusetin saisi. Pitäisi leikata, kun on niin pitkä.

IMG_7618.jpg

No kun ei se ole edes pitkä. Haluaisimme kovasti, että se olisi vieläkin pidempi. Sellainen, jonka voi laittaa kiinni vaikkapa hiuslenkillä. Eihän siitä voi tulla niin pitkää, jos sitä pitää välillä lyhentää. (Ja ei kannata yrittää väittää, että karvat kasvaisivat jotenkin nopeammin, kun niitä välillä leikkaa.)

kuva (48).jpg

Anoppini kertoi myös, että ennen oli tapana sanoa, että tulloo kierot silmät, jos tukka männöö silimille. Ensimmäisellä kerralla naurahdin moiselle uskomukselle. Kun sama asia oli kuultu useamman kerran useampana päivänä myös lankomiesten suusta, ymmärsin, että kyseinen pelko taitaa elää Etelä-Savossa vielä tänäkin päivänä. Terveisiä siis vielä anoppilaan: ei tule.

Hiusperinteet taitavat olla yhtä tunteita herättäviä muissakin perheissä. Kaverimme kertoi, että heidän suvussaan taas on ollut tapana, että lasten hiuksia ei leikata ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Yksivuotiaan pojan äiti kuitenkin kohahdutti sukuaan ja päätti leikata paksun otsatukan lyhyeksi, ettei se menisi silmille. Liekö kuullut saman eteläsavolaisen sanonnan?

No mutta ihan tiedoksi kaikille niille viidelle lukijalle, joita tämä aihe kiinnostaa:

  • Emme ole aikeissa leikata lapsen hiuksia
  • En edelleenkään aio kammata tytön tukkaa ennen jokaisen kuvan ottamista
  • Jonkin hiuspinnin tökkääminen tytön tukkalaitteeseen on harkinnassa, mutta epäilen, pysyykö se lainkaan paikallaan.

Taitaa olla parasta pitää lakkia päässä mahdollisimman paljon, niin muiden ei tarvitse kauhistua lapsen hiusten pituudesta tai siitä, mihin suuntaan ne osoittavat.

kuva (51).jpg

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe