Päivä syntymähuoneessa

Pieni Mymmelimme on nyt kaksi päivää vanha. Hän saapui maailmaan keskiviikkona hieman ennen iltakuutta Haikaranpesän syntymähuone 2:ssa. Sain Rouvalta luvan kertoa tapahtumista alla olevan verran. Tarkemmat yksityiskohdat on varattu Rouvan lähipiirille.

img_4249.jpg

Rouvan suurimmat pelot liittyivät kipuun, ja valitettavasti ne myös toteutuivat. Yllätyksenä tuli, että pahimmat kivut liittyivätkin siihen vaiheeseen, kun synnytys ei ollut vielä edes varsinaisesti käynnistynyt. Tätä vaihetta kesti yli vuorokauden, ja kipu piti Rouvan hereillä myös yöllä, siellä päivystysosastolla. Tämä taas vaikutti siihen, että seuraava päivä tuntui huomattavasti vaikeammalta kuin se olisi tuntunut hyvin nukutun yön jälkeen.

Kun synnytys ei ollut käynnistynyt vielä aamuunkaan mennessä ja vesien menemisestä oli kulunut jo vuorokausi, synnytystä päätettiin jouduttaa akupunktiolla ja lääkityksellä. Tämä tehtiin Haikaranpesän puolella syntymähuoneessa. Vahvimpia kivunlievityskeinoja ei voinut vielä siinä vaiheessa käyttää, ja niillä muilla taas ei ollut juurikaan vaikutusta. Valvomisesta yliväsynyt Rouva kuvaili sitä elämänsä kauheimmaksi kokemukseksi, josta oli todellakin kauneus ja voimaantuminen kaukana.

pallot_ja_keksit.jpg

Itselleni pahinta oli se avuttomuuden tunne, kun toiseen sattui, enkä voinut auttaa asiassa lainkaan. Ei Rouva ollut vihainen eikä lyönyt tai purrut vaan oli vain täydellisen lohduton.

Vaikka synnytys käynnistyi hitaasti, se eteni lopulta niin nopeasti, ettei ehditty edes epiduraalia sanoa, kun piti jo ponnistaa. Kun kivulias alkuvaihe kesti reilusti yli vuorokauden, varsinainen synnytys oli vain muutaman tunnin rupeama. Uskomatonta mutta totta: itse ponnistaminen oli kaikkeen muuhun suhteutettuna vähiten kivuliasta ja kesti alle vartin.

img_4118.jpg

Tytön kerrottiin jo neuvolassa olevan pitkä ja hoikka, mutta hän saapui maailmaan vielä arveltuakin hoikempana, reilusti alle kolmekiloisena.

Se tunne, kun näin pienen valkoisen selän ja kuulin lähes samalla hetkellä tytön ensimmäisen parkaisun, oli sanoinkuvaamaton. Kun hän kurtisti kulmiaan, väänsi suupieliään alaspäin ja itki, isän sydän oli särkyä. Rouvan ensimmäinen kommentti oli ”Voi äidin pikku kulta”, ja hän näytti siltä kuin ei olisi koskaan mitään kipuja tuntenutkaan.

Tyttö asetettiin äitinsä rinnan päälle, ja siinä me sitten ihmettelimme toisiamme, kaikki kolme. Jonkin epämääräisen ajan kuluttua katkaisin napanuoran ja sain kylvettää tytön ensimmäisen kerran. 

Saimme kuin saimmekin perhehuoneen Haikaranpesästä ja majailemme nyt kaikki kolme täällä.

Tuossa ne taas nukkuvat navat vastakkain. Napanuora on katkaistu fyysisesti, mutta yhteys äidin ja tyttären välillä säilyy ikuisesti. Isä voi vain yrittää päästä samaan.

Kommentit (28)
  1. Moi!

    Mun on heti pakko sanoa ensimmäiseksi, että itse sain esikoisen 15.5.2012 eli päivällä heittää. 🙂

    Itse synnytin luomuna, tosin supistuksia oli tullut 26h yhteen jaksoon, joten en ollut nukkunut yhtään (paitsi 3h yö unet) ennen kuin vauva syntyi. Itsellä meinasi usko loppua, sillä olin niin väsynyt. Kunnes mä oikeastin suutuin ja päätin, että nyt se vauva tulee ulos ja niinhän se tuli. Yöllä 2.36 tuli tyttö vauva, joka joutui tarkkailuun valittavan äänen vuoksi. Joten mut vietiin yksin osastolle ja heräsin sitten aamupalalle klo 8, kun se tuotiin. Sen jälkeen olinkin hirveä levoton; kävin suihkussa, vaihdoin lakanat, nukuin ja heräsin.. ja yritin tehdä kaikkea mahdollista. Kunnes vauva saapui iltapäivällä luokseni.

    Synnytyksestä toipuminen lähti hyvin käyntiin. Pystyin pissaamaan, ulostamaan ja istumaan ihmeen hyvin. Kunnes multa lähti tikki irti, sillä mulle oli jouduttu leikkaamaan välilihasta. Siittä vasta kaikki hirveys alkoi. Ei pystynyt istumaan ja vessa reissut olivat hirveitä, sillä pissa kirveli avoinaista haava kohtaa. Mitään ei voitu tehdä, paitsi odotella haavan parantumista. Haavan paranemiseen meni monta viikkoa. Mutta pystyin kyllä istumaan silti iha hyvin pitkiäkin aikoja, mutta sen sitten tunsikin. Sairaalassa en tarvinnut kuitenkaan kipulääkettä kahden päivään jälkeen, kuin ehkä 1-2kpl päivässä. Ja sitäkin sai aina, kun vain halusi. Tosin kyllähän he katsoivat ettei liikaa mee, mutta mulla ei olltu sitä vaaraa.. Että en nyt sanoisi, että se kipu olisi ollut sietämätöntä, mutta ärsyttävää se oli! 😀 Mutta mitään en kadu ja tekisin sen vaikka uudestaan.

    Pakko on vielä sanoa, että jokaisen synnytys on erilainen ja niitä löytyy laidasta laitaan. Joillakin on helppoja ja toisilla taas vaikeita.

    En itsekkään tajunnut heti olevan äiti, paitsi 2kk kuluttua synnyksestä, kun olin laittamassa vauvaa sänkyyn. Siinä vaiheessa, kun tajusin, että oon äiti.. Alkoi hirvetön kyynnel vyöry ja meinasi siinä mennä jalatki alta.

    Ps. kirjoitat erittäin hyvin, huhhuh!

  2. Moikka, ajattelin käväistä vielä päivittämässä tilanteen :). Poikani on nyt 4-viikkoinen ja sektio oli älyttömän positiivinen kokemus :)!! Kipuja ei ollut lainkaan, en tarvinnut edes kipulääkkeitä ekana iltana (suostuin syömään niitä tulehduksen välttämiseksi), tokana aamuna aloitin normaalielämän kävelyineen. Paranin normaaliksi muutamassa päivässä, mutta olen silti toiminut ohjeiden mukaan ja ollut mm. nostelematta muuta kuin vauvaani. Minulle sektio oli 101% oikea valinta, olin paremmassa kunnossa kuin huonekaverini jotka synnyttivät alateitse. Sektio ei toki sovi kaikille, minulle sopi. Tätä mieltä oli leikannut lääkärikin, kun kahdestaan juteliin ;).

    Vauvani on ihana ja rakastan häntä yli kaiken! Olen kiitollinen siitä, että hän sai syntyä terveenä ja hallitusti, 10 pisteen poikani on täydellinen <3!

    Kaikille sektioon tahtoaan vastaan joutuville ja omasta tahdostaan pääseville lähetän tsemppaavat ja positiiviset terveiset - hyvin se menee ammattilaisten käsissä :)!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *