Pallokala – Gastrodekkari japanilaisten ruokien keskeltä (+arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: Tammi

Oletko aiemmin kuullut gastrodekkarista? En minäkään.

Mutta tässä sellainen on, Heikki Valkaman uutuuskirja, Pallokala (Tammi 2017), joka ilmestyi juuri kauppoihin!

IMG_0478.jpg

Pallokala on Tokioon sijoittuva jännityskertomus, joka pyörii pitkälti ruoan ympärillä.

Aivan kirjan alussa toistaiseksi tuntemattomana pysyvä henkilö ostaa Tokion Tsukijin kalatorilta pallokalaa ja suunnittelee tappavansa jonkun kalan myrkyllä. Mutta kenet ja missä? Ja kuka on tämä nimetön mysteerihenkilö, jonka murhavalmisteluja ja ahdistusta kuvataan kursiivilla painettuna pitkin kirjaa?

Kirjan päähenkilö on suomalainen Riku Mäki, joka on saanut ensimmäisenä suomalaisena koskaan kutsun Japanin keisarillisen kulinaarisen järjestön järjestämään keittiömestarikilpailuun, joka lähetetään myös suorana lähetyksenä Japanin televisiossa. Riku on Helsingissä uraa tehnyt ja Michelin-tähtiäkin kerännyt huippukokki, jolle kutsu kisoihin on tullut yllätyksenä. Riku epäilee, että kutsun takana on hänen entinen opiskelutoverinsa, japanilainen Kenta Maeda, joka on ollut samaan aikaan New Yorkissa kokkikoulussa ja tekee nyt ravintolabisnestä Tokiossa.

IMG_0512.jpg

Rikulla on takanaan paitsi menestystä myös kipeä avioero, ja pian hän huomaa kiinnostuvansa nuoresta japanilaisesta naisesta, Shizuka Nakayamasta, joka toimii hänen tulkkinaan ja avustajanaan kisoissa.

Paitsi Rikun liikkeitä, kirjassa seurataan myös Tokion alamaailmassa yakuza-rikollisjärjestössä toimivan Atsuya Furutan puuhia, ja myöhemmin kirjassa tarinaan liittyy tokiolainen poliisi, Daisuke Matsuzaka. Ennen sitä tapahtuu kuitenkin järkyttävä murha…

IMG_0508.jpg

Kirjailija Heikki Valkama on vaikuttanut viime vuodet Imagen päätoimittajana, ja kirja on hänen esikoisdekkarinsa. Valkama on asunut lapsuudessaan ja nuoruudessaan liki 20 vuotta Japanissa, ja hänen Japanin-tuntemuksensa välittyy kirjasta erinomaisesti. Faktoja Japanista ja japanilaisesta ruokakulttuurista jaetaan jännityskertomuksen sivussa pienen tietokirjan verran.

Ruoan lisäksi Valkaman Japanin-tuntemus näkyy myös muussa Tokion ja japanilaisen kulttuurin kuvauksessa. Erittäin mielenkiintoista oli kuulla myös Tokion alamaailmasta ja rikollisjärjestö yakuzasta, joka on – hämmästyttävää kyllä – täysin avoimesti ja laillisesti toimiva organisaatio, johon kuulumistakaan ei ole kriminalisoitu.

Kirjassa liikutaan Tokion Shinjukussa ja Ginzassa, ja vaikka en mikään suuri Tokion-tuntija olekaan kolmen matkani perusteella, oli hauska voida sijoittaa tapahtumia kartalle omassa mielessäni.

IMG_0530.jpg

Japanilainen ruoka ja ruokakulttuuri ovat niin vahvasti mukana kirjassa, että sitä lukiessa tulee väkisinkin nälkä ja alkaa haaveilla japanilaisesta ruoasta.

Ei kuitenkaan siitä pallokalasta, josta kirjassa puhutaan useasti. Maistoin sitä viimeisellä Tokion-matkallani, ja ei kalaa todellakaan maun takia syödä. Se on sitkeää ja melko mautonta, ja suurin syy syödä kalaa lienee se mikä itsellänikin: että voi kertoa syöneensä sitä.

Vaikka todennäköisyys kuolla pallokalamyrkytykseen hyvätasoisessa ravintolassa on häviävän pieni, kyllähän se kävi silti mielessä. Edelleen Japanissa kuolee vuosittain ihmisiä, jotka ovat yrittäneet itse valmistaa pallokalaa, mutta eivät ole aivan tienneet, mitä tehdä.

Parempi siis pysytellä jatkossa näissä turvallisemmissa kaloissa, jotka ovat myös maukkaampia.

IMG_0560.jpg

Kirja puhuttelee varmasti kaikkia Japanista ja sen ruokakulttuurista kiinnostuneita. Ja kukapa ei olisi? Dekkarin muotoon kirjoitettu kirja on helposti lähestyttävä, ja rikoksen selvittelyn lomassa tulee oppineeksi paljon uutta Japanista. Kiehtovaa on myös se, että Japanin-kuvaus on yhtä aikaa sekä täysin autenttista että suomalaisesta näkökulmasta kirjoitettua.

IMG_0572.jpg

Kirja löytyy jo kirjakaupoista, ja minulla on ilo arpoa kaksi kirjaa myös blogin lukijoiden kesken. Kerropa kommentiboksissa, mikä on lempparisi japanilaisista ruoista, niin arvon kaikkien vastanneiden kesken kaksi kirjaa keskiviikkona 30.8.2017! Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi.

//Arvonta on päättynyt. Pallokala on saatavilla mm. Adlibriksessä.

Kommentit (59)
  1. Sushi; monipuoliset variaatiot tarjoavat erilaisuutta ja yleisesti esillepano ruuan asettelussa on visuaalisestikin herkullinen. 🙂

  2. Ehkä n. 15 vuotta sitten koulukaverini kaksi japanilaista vaihto-oppilasystävää valmistivat meille japanilaisia ruokia. Vielä näin vuosien jälkeen harmittelen ettei tullut silloin tarkemmin kysyttyä mitä ruokia söimme koska kaiholla ja vesi kielellä niitä edelleen muistelen! Sen jälkeen käytännössä ainoa kosketus japanilaiseen ruokaan on ollut, yllätys, sushi. Ehkä kirjasta voisi kuitenkin saada vinkkejä mitä olivat nämä vaihtareiden valmistamat herkut? 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *