Parasta burgeria metsästämässä: Treffi Pub

Tuli aika ottaa selvää, onko Herttoniemen Treffi Pub (Hiihtomäentie 14) ja sen juustohampurilainen kaikkien niiden kehujen arvoinen.

IMG_6454.jpgWTD-Nata ehti jo julistaa hampurilaisen Suomen parhaaksi, ja koko ravintola voitti myös City-lehden äänestyksessä ykkössijan ”paras ruoka” ja ”paras kortteliravintola” -kategorioissa. Onpa paikkaa kehunut jokunen muukin kaveri.

IMG_6432.jpg

Pubi sijaitsee aivan Herttoniemen metroaseman vieressä, ja keskustasta pääsee sinne reilussa kymmenessä minuutissa.

Pubi on ollut olemassa muodossa tai toisessa jo 20 vuotta, mutta viime syksynä se koki uuden tulemisen alkaessaan tarjota myös ruokaa ja rakentaessaan oman keittiön puuhiiligrilleineen.

Oli merkille pantavaa, että pubin ruokapuoli oli lauantai-iltapäivänä hämmentävän täynnä. Olin onneksi tehnyt pöytävarauksen, vaikka se hassulta tuntuikin, ja näytti siltä, että se todella oli tarpeen. Satunnaisia ruokailijoita taisi kyllä olla myös pubin puolella ja baaritiskillä.

IMG_6435.jpg

Jaoimme alkuun pienen tapaslajitelman ennen kuin kävimme tärkeimmän asian kimppuun.

IMG_6443.jpg

Siinä se on, kuuluisa juustohampurilainen. Hiiligrillissä paistettu ja mediumiksi jätetty. (Siitä lisää alempana.)

IMG_6457.jpg

Jälkiruoaksi riitti hyvin yksi puolukka-parfait jaettuna.

IMG_6471.jpg

No, mitenkäs se hampurilainen? Oliko se omasta mielestäni Suomen paras?

Enpä uskalla vielä sanoa, sillä olen viime aikoina maistellut niin vähän hampurilaisia eri paikoissa.

Mehevä se oli, ja puuhiiligrillissä paistettu pihvi supermaukas. Ehdottomasti hyvä hampurilainen, jota kannattaa käydä maistamassa jopa pienen metromatkan päässä.

Mutta nyt ajattelin lähteä hakemaan vertailukohtia myös muista paikoista ja etsiä omasta mielestäni kaupungin parhaan hampurilaisen.

Missä se sinun mielestäsi on?

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (10)
  1. Tervetuloa kesälomareissulle Poriin! Täällä on erinomainen burgerimesta Blind Burger.

    1. Kiitos kutsusta! Jospa jazzeilla olisi jokin kiinnostava konsertti..?

  2. Ruoholahden ostarin NYC burger on kyl edelleen mun suosikki, vapaavalintaisilla täytteillä 🙂

    1. Siellä en ole käynyt vuosiin. Ehkä pitäisi verestää muistia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *