Peippometsän bändikilpailu

Onko Peippometsän bändikilpailu (Robustos 2013) jo tuttu kirja?

IMG_2606.jpg

Meillä siihen tutustuttiin vasta pari viikkoa sitten – mutta se veikin sitten mukanaan.

Tyttö on kovin valikoiva siinä, mitä satuja hän haluaa kuulla. Rumaa ankanpoikasta ja nyttemmin myös Saapasjalkakissaa on luettu lähes isän ja äidin kyllästymiseen asti, mutta tyttö on hyvin päättäväisesti kieltäytynyt kuuntelemasta muita satuja.

Nyt Meri Savosen kirjoittama Peippometsän bändikilpailu on kuitenkin syrjäyttänyt Ruman ankanpoikasen paikan tämän talouden toivotuimpana satuna.

Tyttö saattaa myös esimerkiksi kesken leikkiensä heittää jonkin kirjasta tutun fraasin (vaikkapa ”loppui kuin seinään”) tai kysyä heti kotiin tultuaan huolissaan: ”Missä on Peippometsä?”

IMG_2612.jpg

Kirja kertoo siitä, miten Metsämarjat-niminen bändi osallistuu juhannusaattona järjestettävään bändikilpailuun ja kilpailee muun muassa Takametsästä kotoisin olevan ja hyvin suositun Ilvespojat-bändin kanssa. Kirja antaa myös opetuksen reilusta pelistä.

IMG_2609.jpg

Kirjan kuvitus on runsas ja yksityiskohtainen, ja oli yllättävää, että teos on kuvittajan, Johanna Lumpeen, ensimmäinen kuvakirja.

Ja onhan satu hauska myös bänditoimintaa harrastavalle isille. Kirjassa opetetaan ihan oikeaa kielenkäyttöä: puhutaan treeneistä, roudauksesta ja riffeistä. Kirjan lopussa on myös sanasto.

IMG_2617.jpg

Isi naureskeli itsekseen myös ”Soittakaa Paraati!”-kommentille, jolla viitataan tietysti vanhaan ”Soittakaa Paranoid!”-läppään.

IMG_2618.jpg

Tosi kiva kirja, suosittelen!

Ja ooh: luin toisesta blogista, että kyseessä on kuvakirjasarjan ensimmäinen osa! Seuraavaa osaa odotellessa!

Kommentit (5)
  1. Se on, tosi ihana!

  2. Tämä on varmaan yksi ihanimpia lastenkirjoja vähään aikaan. Olin ihan myyty tähän viime syksyn kirjamessuilla. Jatkoa on tosiaan tulossa. Enkä nyt kehu sen takia, että mieheni julkaisee saman kustantamon kautta. 😉

    1. Oo, mitäs hän julkaisee?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *