Perheenlisäystä keittiöön

Olemme saaneet perheenlisäystä!

IMG_9243.jpg

Tässä ovat onnelliset vanhemmat!

IMG_9291.jpg

Olen vuosikaudet haaveillut leivänpaahtimesta. Rouva osti joskus kauan sitten ”ihanan” 1950-luvun leivänpaahtimen, joka osoittautui kuitenkin melkoiseksi paloturvallisuusriskiksi: se oli aina päällä, kun johdon laittoi seinään. Kun hän sittemmin poltti leipänsä karrelle kahdesti palovaroittimen piipatessa, laitoin paahtimen käyttökieltoon.

Sen jälkeen emme ole leipää paahtaneet, ja uutta paahdintakaan ei ole tullut hankittua. Ne eivät yleisesti ottaen ole mitään keittiön kaunistuksia, ja niitä pitäisi vielä säilyttää koko ajan pöydällä, että niitä tulee käytettyä.

Jokin aika sitten huomasimme kuitenkin, että Smeg on tehnyt retroleivänpaahtimen, joka näyttää aivan kermanvalkoisten Smeg-jääkaappi-pakastimiemme jälkeläiseltä. Oh! No jos meille leivänpaahdin tulisi, se olisi juuri tuo.

IMG_9248.jpg

Kesälomalla söimme paahtoleipää sekä anoppilassa että vanhemmillani lähes päivittäin, ja voi miten taivaalliselta se maistuikaan! Paahdettuna leipä jotenkin muuttaa muotoaan, ja vanhempikin leipä elpyy jälleen syötäväksi. Kun siihen sipaisee päälle voita, muuta ei tarvitse!

Kun palasimme kotiin lomalta, meni kolme päivää, ja Rouva palasi eräältä kauppareissultaan leivänpaahtimen kanssa. Mikäpä siinä, tervetuloa! Olet kauan odotettu ja rakastettu!

IMG_9276.jpg

Kommentit (4)
  1. Itse opin Skotlannissa paahtamaan leipää uunissa. (Lämmittää sopivasti kaasulämmityksen lisänä myös asuntoa.) Siellä leivän paahtaminen onkin lähes pakollista, sillä muutoin hyvänmakuista leipää ei juuri saa kuin leipomoista.

    1. Ollaan mekin joskus paahdettu pannulla, mutta uunia ei ole jaksanut leivän paahtamisen takia lämmittää.

  2. Oi ku kaunis. Meiltä löytyy rosterinen paahdin joka sopii mokkkamasterin vierelle.

    1. Meillä Moccamasterikin päätyi kaappiin, sillä huomasimme keittävämme kahvit vain mutteri- tai pressopannulla. Nyt Moccamaster kaivetaan esiin vain, kun tulee enemmän vieraita kerralla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *