Remonttikonsultti, osa 7: Sähkötyöt

Muistisääntö itselle ja muille: Ensin tehdään sähkötyöt, sitten maalataan vasta. Arvannet jo, että meillä tämä tehtiin päinvastaisessa järjestyksessä.

img_1408.jpgSeinän piikkausta vuoden 2012 remontissa

Edellisessä Remonttikonsultti-sarjan jutussani käsittelin seinien pohjatöitä ja kerroin, että niiden tekemisen jälkeen seinät olivat valmiina maalattavaksi. Periaattessa kyllä, mutta aloimme vasta seinien maalaamisen jälkeen pohtia, pitäisikö asuntomme pistorasioiden määrää lisätä. Niitä nimittäin oli koko asunnossa vain neljä. Laskimme, että rasioita tarvittaisiin lisää yli kolmekymmentä.

Mitään sähkötöistä ymmärtämättöminä olimme kuvitelleet, että uudet pistorasiat vedettäisiin ketjuttamalla ne jotenkin olemassa olevista rasioista. Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki asunnon sähköjohdot olivat lähes 90-vuotiaita, tervapaperilla päällystettyjä kuparilankoja, jotka kulkivat metalliputkien sisällä ja olivat oikeastaan vähän vaarallisia. Se johti täydelliseen sähköremonttiin, jossa vaihdettiin sulaketaulua lukuunottamatta kaikki.

Varsinaiset sähkötyöt tulee jättää ammattilaiselle, mutta itse voi tehdä aika paljon, kun tietää hieman, mitä on tekemässä.

Sähkömiehen konsultaatio

Sähkömies kannattaa pyytää konsultaatioon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hän osaa kartoittaa sähköinfrastuktuurin tilan ja ottaa kantaa suunnitelmiin:

  • Miten monta pistorasiaa voi laittaa saman sulakkeen taakse?
  • Mitkä laitteet tarvitsevat oman sulakkeen?
  • Jos johonkin sarjaan on tarpeen laittaa enemmän rasioita kuin ns. normaali 10 ampeerin sulake kestää, voidaanko käyttää 15 ampeerin sulaketta ja paksumpaa kuparilankaa?
  • Jos on erikoisempia toiveita kuten halogeenejä keittiöön, miten johdot kannattaa vetää, jotta ne saa syttymään valokatkaisijasta?

Mutta aivan kaikkea, mitä sähkömies sanoo, ei kannata uskoa – varsinkaan, jos neuvo ei koske varsinaisesti kuparilankojen liittämistä. Sähkärit nimittäin suosittelevat herkästi tekemään kaikki sähköjohtojen vetämiset pintavetoina. Tietysti, sillä se on huomattavasti helpompaa mutta valitettavasti esteettisesti epämiellyttää.

Vanhojen johtojen vaihtaminen

Huom: Vanhojen sähköjohtojen vaihtaminen on parasta jättää ammattilaiselle.

Vanhassa talossa sähköjohdot kulkevat sulaketaululta pistorasioihin rakenteiden sisään piilotetuista putkistoissa, joiden reiteistä saat tuskin koskaan selvää.

Vanhat sähköjohdot voidaan vaihtaa sitomalla uusi johto kiinni vanhan päähän ja vetämällä uusi johto vanhan tilalle vanhalla johdolla. Periaatteessa. Meidän tapauksessamme kävi ilmi, että putkissa oli tukoksia, joiden vuoksi muutama rakenteissa kulkeva johto katkesi kesken kaiken.

Yksi tapaus saatiin hoidettua metallisen vetojousen avulla. Kun vanha johto katkesi, sekä vanha että uusi johto vedettiin pois putkesta. Sen jälkeen sähkömies työnsi vetojousen putken toisesta päästä sisään ja sai aikansa tökittyään vetojousen pään kulkemaan tukoksen läpi. Uusi johto vedettiin sitten paikalleen jousen avulla.

Toisen katkenneen johdon kanssa kokeiltiin samaa metodia, mutta jousi ei tullut millään läpi. Johdolle oli siis pakko suunnitella uusi reititys sulaketaulusta lähtien koko asunnon halki. Onneksi kyseinen johto oli kuitenkin pistorasioille menevä eikä esimerkiksi kattovalaisimen piuha.

Parissa tapauksessa taas saimme paikallistettua ihan korvakuulolta tukoskohdan niin lähelle putken suuaukkoa, että seinää vain piikattiin auki jonkin matkaa ja vaihdettiin vanha metalliputki uuteen muoviputkeen tukoskohdasta eteenpäin.

Saimme myöhemmin jotain vihiä siitä, miksi osa putkista oli niin pahasti tukossa. Eräänä päivänä nimittäin keittiöstämme katkesi virta kattovalaisimesta ja kutsuimme sähkömiehen paikalle tutkimaan asiaa. Hän kertoi yllätykseksemme, että sähköjohto oli leikattu poikki. Siis katon sisällä kulkeva johto!

Tiesimme, että yläkerran naapurit tekivät myös remonttia, joten kävimme tiedustelemassa, olisiko heillä tietoa asiasta. Kävi ilmi, että he olivat juuri lattialautojen uusimisen yhteydessä leikanneet poikki ”joitain metalliputkia”, jotka kulkivat suoraan heidän lattialautojensa alla. Yksi niistä oli ollut se  putki, joka johti makuuhuoneestamme keittiöömme ja jossa oli 230 voltin jännite. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään.

Uusien johtojen reititiys

Tukkiutuneen sähköputken vuoksi uudelleen reititettävän johdon lisäksi oli löydettävä reitti myös aivan uusille johdoille, jotka vedettiin keittiöön. Saimme johdot kulkemaan pitkälti lattialistojen takana, ja keittiön johtojen vetämisessä hyödynnettiin myös paria komeroa.

Myöhemmin, seuraavassa keittiöremontissa tästä kokemuksesta oli hyötyä. Sähkömiehemme olisi jälleen halunnut oikaista huomattavasti ja vetää uuden lieden vaatiman johdon pintavetona koko asunnon halki, mutta me olimme itsepintaisia ja ilmoitimme, että jokainen sähköjohto piilotetaan.

Toimme uuden johdon pitkälti samaa reittiä kuin edellisessä keittiöremontissa, ja viimeiset metrit johto kulkee kylpyhuoneen ja WC:n kautta (kuva alla). Vanhaan keittiöön vedetyt lisäjohdot käännettiin myös kulkemaan kylypyhuoneeseen ja uuteen keittiöön, sillä lastenhuoneessa riittää hyvin pari pistorasiaa.

asuntojen_pohjat_-_sahkoveto.jpg

  1. Eteisessä johdot kulkevat lattian rajassa lattialistan takana.
  2. Johdot sukeltavat seinän läpi vaatekomeroon ja nousevat seinää pitkin käytävän päällä olevaan yläkomeroon.
  3. Johdot ylittävät käytävän yläkomerossa ja jatkavat matkaansa kylpyhuoneen seinän läpi.
  4. Kylpyhuoneessa johdot on piilotettu madalletun katon sisään ja ne viedään lattian tasoon putkinousukotelossa WC:n seinän takana.
  5. WC:n läpi johdot kulkevat lattian sisään valetun sähköasennusputken kautta ja tulevat esiin ruokakomerossa.
  6. Ruokakomeron läpi johdot kulkevat lattiaan rakentamani korokkeen sisällä ja käyvät naapuriasuntoon kuuluvan mutta käytöstä poistetun komeron puolella ennen kuin tulevat esiin keittiössä. Ruokakomeron sisällä on myös kaksi pistorasiaa, joten olemme voineet sijoittaa mikroaaltouunin komeron sisään.
  7. Keittiön seinustalla kulkee kolme johtoa: yksi sähköistää välitilan pistorasiat, astianpesukoneen ja liesituulettimen, toinen antaa virran valaisimille ja kolmas on liettä varten. Kaasulietemme sähköuuni ei muuten tarvitse kolmivaihevirtaa vaan sen voi kytkeä tavalliseen pistorasiaan.

Kojerasioiden ja putkien upotus

Sähkötöissä suurin mahdollisuus säästää omia rahoja on tehdä itse sähköputkien ja kojerasioiden upotukset. Voit itse asiassa vetää jopa pistorasiasta toiseen menevät johdot paikoilleen ja jättää vain pistorasioiden asennuksen ammattilaiselle.

Kun pistorasioiden paikat ovat selvillä kannattaa rasioiden ketjutus suunnitella sähkömiehen kanssa, ellei itse ole aivan varma asiasta. Kojerasioiden upottaminen taas on hyvin suoraviivaista.

Ennen kuin aloitat seinän piikkaamisen, varmista, että seinän sisällä ei ole sähköjohtoja, joissa kulkee virta. Tähän voi käyttää esimerkiksi jännitteen ilmaisinta. Se näyttää kynältä, jonka kärkeen syttyy valo, kun ilmaisin on lähellä sähköjohtoa, jossa kulkee jännite.

Lisäksi tarvitset

  • piikkausvälineet: esim. iskuporan, taltan ja moukarin
  • sähkötarvikkeet: kojerasiat, nysiä sekä taipuisaa sähköasennusputkea sekä
  • muutaman sentin mittaisia nauloja ja vasaran.

150-5049_img_b.jpgKuva vanhan keittiön keittiöremontista vuodelta 2003

Seinään on jyrsitty eri apuvälineillä kojerasioiden ja putkien vaatimat kolot ja sähkötarvikkeet on laitettu paikoilleen.

  1. Kojerasia on muovinen laatikko, johon pistorasia kiinnitetään. Erilaisiin seiniin tulee erilaiset rasiat, ja kaikkiin seiniin rasioita ei voi edes upottaa. Seinän on oltava tällaiselle rasialle vähintään 6 – 7 cm paksu.
  2. Nysä on osa, jolla sähköasennusputki kiinnitetään kojerasiaan. Tässä kojerasiamallissa ei ole kiinteitä nysiä, ja sen jokaisella sivulla on yksi tai kaksi paikkaa irtonysille.
  3. Sähköasennusputki
  4. Sähköasennusputki
  5. Kahden lähekkäin olevan kojerasian välillä on lyhyt asennusputken pätkä ilman nysiä.

Putkia voi olla tarpeellista kiinnittää joistain kohdista nauloilla seiniin, etteivät ne pompsahda ulos roilostaan kesken seinän tasoituksen. Idea ei siis ole tietenkään lyödä naulaa putken läpi vaan kiilata putki roilon pohjaan sen reunaan isketyn naulan avulla.

Seuraavaksi roilot täytetään karkeatasoitteella, hiotaan, tasoitetaan uudelleen hienotasoitteella ja seinät viimeistellään.

Sitten vaan pistorasiat paikalleen. Helppoa, vai?

155-5520_img.jpgJuttusarja kertoo 1920-luvun kivitalossa sijaitsevan asunnon remonteista, joissa kutakuinkin kaikki on laitettu tavalla tai toisella uusiksi. Osa jopa kahteen kertaan. Remontit sijoittuivat vuosiin 2003 – 2005 ja 2011 – 2012.

Edelliset osat:
1: Asunnon ostaminen
2: Asunnon pohjaratkaisu
3: Mallintaminen SketchUpilla
4: Remontinhallinta
5: Lautalattiat
6: Seinien pohjatyöt

Kommentit (10)
  1. Moi Tommi, ja kiitos tästäkin blogipostauksesta! Meillä odottaa iso remontti uudessa kodissa ja kaikki mahdolliset vinkit ovat kyllä tarpeen. Uusi koti on meilläkin jo kovin iäkäs, joten on hyvä tietää että sähkötyöt voivatkin tulla suunniteltua suuremmiksi. Olemme etsineet sähköurakointiin jo tekijän, sillä olen lukenut riittävästi epäonnistuneita tee-se-itse sähkötöitä. Hurjaa, kuinka lähellä ja täysin tietämättä teidänkin yläkerran naapurinne oli isoa vahinkoa, mutta onneksi suurempaa vahinkoa ei sattunut.

    https://www.arosystems.fi/sahkourakointi/

    1. Eipä kestä! Hauskaa, että kirjoituksista on iloa ja hyötyä!

  2. Onnea remontoituun kotiin.
    Pakko oikaista uuden standardin mukaan muutama seikka. Enää ei saa kaapeloida itse sähkökaapelointeja, vaan kaikki tulee jättää sähköistysalan ammattilaiselle. Tai toki saa, mutta asentaja voi kieltäytyä laittamasta nimeään alle käyttöönotossa.

    Nykyisin uuden standardin mukaan myös kaapelointi kuuluu pykälän ”sähkölaitteisto” alle, josta asentaja ottaa vastuun.

    Joten jatkossa sähköremppaa harkitsevan kannattaa ottaa selvää kattavasti asunnon rakenteista ja materiaaleista sekä selvittää tarkasti omat toiveet sähkön tarpeesta. Nämä auttaa kovasti asentajaa . Ei myöskään ole pahaksi miettiä hieman pidemmälle ja pyytää ”varauksia” sähköille jos tuleva tarve niin vaatii.

    1. OK, hyvä tietää. Seuraavaa remonttia täällä itse asiassa jo alustavasti suunnitellaankin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *