Ryppyjä kestovaipparakkaudessa

Varoitus: Lopeta heti lukeminen, jos sinua eivät kiinnosta kestovaipat ja niiden sisällöt.

IMG_0218.JPG

No niin, sinua on varoitettu.

Olemme edelleen jatkaneet kestovaippailua (hah, tämä sana karkoittaa viimeisetkin, joita koko aihe yököttää) aivan suunnitelmiemme mukaan: päivisin kestoillaan ja öisin käytetään kertakäyttöistä vaippaa. Poikkeustilanteissa ja matkoilla kertakäyttöisiä on käytetty myös päivisin, mutta esimerkiksi mökkioloissa kestoja on käytetty niin kuin kotonakin, ja ne on käyty pesemässä anoppilassa.

IMG_0301.JPG

Nyt kuitenkin vaippojen käyttämisessä on alkanut häiritä pari asiaa.

Pienempi harmi on, että osassa käyttämistämme vaipoista niiden tarrat ovat menneet käytössä aika huonokuntoisiksi (kuva yllä), ja tyttö saa nypellettyä vaatteiden läpikin ne auki. Ilman bodyä näitä vaippoja ei voi käyttää lainkaan.

IMG_0220.JPG

Paremmin toimivat joko leveämmällä tarralla olevat kestovaipat (kuva yllä) tai vielä paremmin nepparikiinnityksellä toimivat (kuvat alla). Niitä tyttö ei ole ainakaan vielä saanut kiskottua auki.

IMG_0217.JPG

IMG_0222.JPG

Sitten on se isompi harmi: vaipan sisältö. Kun sitä tavaraa tulee kerralla niin iso lasti, että se ei pysy vaipan sisällä. Kertakäyttövaippojen kanssa en ole vastaavaa havainnut, sillä ne istuvat jotenkin tiukemmin.

Mutta eihän tämä ole todellista, että kerran päivässä on vaipanvaihdon yhteydessä vaihdettava myös vaatteet, käytettävä lapsi suihkussa ja pestävä joko sohva, lattia tai vuodevaatteet. Kuvittelin, että kestoja voisi käyttää päiväkodissakin, mutta eihän siitä mitään tule, jos se on tällaista sotkemista.

Mitenkäs te muut kestoilijat olette ratkaisseet ongelman?

Kommentit (67)
  1. Höh, en nyt yhtään ymmärrä tätä että miksi päiväkodin työntekijät valittavat kestovaipoista. Mielestäni kestovaippojen vaihto meni siinä missä kertakäyttöistenkin. Ainoastaan tosiaan itselläkin pisti silmään se, miten se näytti lapsen päällä vähän epämukavemmalta ja ”raskaammalta”. Mutta nämä lapset oppivatkin sitten hienosti potalle muita aikaisemmin, ehkä arvostivat vaipatta oloa sitten enemmän? 😀

  2. Päiväkotilainen
    17.8.2013, 20:30

    Haluun kommentoida näin päiväkodissa työskentelevänä. Oon kolmessa eri (espoolaisessa) päiväkodissa törmännyt kestovaippoihin. Ensimmäisessä ja kolmannessa (nykyisessä) työpaikassani, kestovaipat on otettu ihan hyvin vastaan – tietyin ehdoin kuitenkin. Keskimmäisessä työpaikassa kestovaippailua vieroksuttiin ja se aiheutti ryhmässä päänvaivaa, mutta se kuitenkin hyväksyttiin.

    Nykyisessä ryhmässäni kestovaippailun ehdot on aikalailla seuraavat;
    • vaipat tulee valmiina meille
    • meidän ei tarvitse pestä niitä, vaan pistämme ne vaan pussiin ja vanhemmat vie ne iltapäivällä mukanaan

    Varmasti iso osa päikkärityöntekijöistä valittaa kestovaipoista, siitä, että ne aiheuttaa lisätöitä ym. Well.. Vaihdetaanhan me tosiaan ne kertakäyttövaipatkin. Ymmärrän lisätyön siinä vaiheessa, jos vaipat pitää pestä. Ja koska, kohta joku sanoo että töissähän me siellä ollaan, että älä valita lisätyöstä, niin kyllä kertikset vie vähemmän aikaan kun kestovaipat. Kaikki ylimääräinen työ on poissa lapsien kanssa vietetystä ajasta.

    Ja sitten vielä se pottailu, ei kannata stressata. Jos lapsi on kuitenkin menossa päiväkotiin, niin siellä lapsi käytetään potalla (vaikka ei tarpeitaan sinne tekisikään) joka vaipan vaihdon yhteydessä. Kyllä sinne pottaan lopulta jotain tulee 🙂

    Meillä on töissä vessakirjoja, eli kun lapsi menee potalle, niin saa kirjan, jota voi selailla samalla kun istuskelee. Onpahan mukava kokemus ja potalla jaksaa istua pidempäänkin kuin viisi sekuntia. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *