Sadonkorjuu alkaa kurkuista

Jouduin eilen hieraisemaan silmiäni, kun näin tämän kurkun kasvihuoneessamme.

IMG_8837.jpg

Kuvittelin, että kurkkumme olisivat pieniä cocktail-kurkkuja, mutta nämähän ovat ihan kunnon vonkaleita!

IMG_8840.jpg

Kurkut ovat kasvaneet multapusseissa, joita on lannoitettu hevosenlannalla ja pari kertaa viikossa myös Kekkilän luonnonmukaisella tomaattilannoitteella, joka soveltuu myös kurkulle. Kastelua ne tarvitsevat paljon, mielellään jopa päivittäin, joten ensi vuonna tavoitteena on laittaa ne altakasteluruukkuihin.

Silloin voisimme laittaa kasvamaan myös avomaankurkkuja, sillä olisi kiva ajatus säilöä omia kurkkuja myös etikkaan.

IMG_8823.jpg

En ole koskaan aiemmin kasvattanut kurkkuja, joten tämä tuntuu aivan taianomaiselta. Siellä niitä roikkuu rivissä odottamassa poimimista.

IMG_8842.jpg

Emme ole itse asiassa maistaneet vielä ensimmäistäkään kurkkua, sillä emme olleet aivan varmoja, milloin ne pitäisi kerätä pois.

Mutta kyllä nämä pisimmät taitavat olla jo valmiita syötäviksi. Eiköhän siis vielä tänään maistella ensimmäisiä!

IMG_8825.jpg

Vähintään yhtä malttamattomasti odotan tomaatteja. Kaksi kirsikkatomaattia on jo kerätty, ja lisää kypsyy hyvää vauhtia.

IMG_8814.jpg

Mutta siinä missä kurkku kypsyy kukasta kypsäksi hedelmäksi vain päivissä, tomaatin kypsyminen vie yllättävän pitkään, näemmä viikkoja.

Luulen, että kaikki kukat eivät ehdi enää kypsyä hedelmiksi, joten kukkivat latvat voi hyvin katkoa pois.

IMG_8811.jpg

Puutarhan puolella myös marjat alkavat kypsyä.

Eilen pääsimme keräämään vadelmia ja mustaherukoita. Poikanen keräsi niitä sekä suoraan suuhunsa että äidin kuppiin. Puna-ja valkoherukat sekä karviaiset ovat vielä hieman raakoja.

IMG_8787.jpg

Tästä se kuitenkin lähtee, sadonkorjuu!

Kommentit (4)
  1. Kannattaa tutustua automaattiseen kastelujärjestelmään esim Blumat. Ei vaadi kuin vesiastian kasveja korkeammalle eli ei esim sähköjä. Automaattikastelu takaa parhaan sadon ja helpottaa kastelua kun ei tarvitse kuin täyttää vesitankki noin kerran viikossa tai jopa harvemmin riippuen olosuhteista

  2. Vihreäksi jääneet tomaatit voi syksyllä kypsyttää punaisiksi vaikka vadilla omppujen kanssa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *