Skeittari ja scoottari, kumpi tarvitsee uuden laudan?

Nyt on myönnettävä yksi juttu. Niin nätti kuin tytölle joululahjaksi ostettu Penny-skeittilauta onkin, on sillä skeittailun aloittaminen ollut melko tuskallista. Näin siinä käy, kun mitään koko lajista tietämättömät vanhemmat ostavat harrastusvälineitä.

Skeitti ja skuutti-5.jpg

Olemme harjoitelleet skeittausta laudalla silloin tällöin, mutta vaikka välillä potkuttelu sujuukin paremmin, yleisesti ottaen laudalla tuntuu olevan vaikea pysyä pystyssä. Kävimme viimeksi eilen kokeilemassa lautaa Eläintarhan skeittipuistossa, mutta hommasta ei oikein tahtonut tulla mitään.

Skeitti ja skuutti-2.jpg

Poika kokeili samalla reissulla ensimmäistä kertaa tytölle pieneksi jäänyttä kolmipyöräistä scoottia, jolla tyttö potkutteli hyvin aktiivisesti aina viime kesään saakka.

Scootti on kaupungissa loistava kulkuväline, joka helpottaa ja nopeuttaa siirtymisiä paikasta toiseen huomattavasti ja jonka saa kätevästi mukaan myös raitiovaunuun tai bussiin. Tyttö siirtyi käyttämään jo kaksipyöräistä, kokoontaitettavaa aikuisten mallia, ja nyt aloitamme scoottiharjoittelun myös pojan kanssa. 

Skeitti ja skuutti-1.jpg

Alkujännityksen jälkeen poika potkutteli sillä jo innoissaan ja olisi laskenut sillä myös jyrkempiä mäkiä. Ensin pitäisi kuitenkin osata jarruttaa – ja ennen sitä tietysti potkutella ylipäänsä.

Skeitti ja skuutti-6.jpg

Oh, miten jo odotan sitä, että pääsemme eroon rattaista ja voimme liikkua joka paikkaan niin, että lapset potkuttelevat vierellä, kun itse kävelemme. Jo vuoden päästä se saattaisi olla mahdollista, ainakin välillä. Tytön täytettyä kolme vuotta pidimme muistaakseni rattaita mukana enää matkoilla, ja Helsingissä liikuimme ainoastaan potkutellen. Tai sitten aika vain kultaa muistot. 

Skeitti ja skuutti-3.jpg

Mutta takaisin tähän skeittilautaan. Tarvitsisimme tytölle siis vakaamman rullalaudan, sellaisen ”oikean”, joka on pidempi ja leveämpi. Niitäkin on ilmeisesti eri kokoisia.

Skeitti ja skuutti-4.jpg

Jos haluaisin etsiä laudan käytettynä, millaista yrittäisin etsiä? Entä mistä? Onko olemassa jokin kaikkien skeittaajien tuntema foorumi, jossa myydään käytettyjä lautoja? (Tai olisiko sinulla myydä yhtä ylimääräistä?)

Kommentit (10)
  1. Meille tilattiin saksalaisesta nettikaupasta junnuskeitti. Nimeä en muista, mutta google varmasti auttaa. Meidän perheen skeitti-expertti on todennut että noi muoviset on paljon vaikeampia ja vaarallisempia kun oikeat. Joten oikea skeitti varmasti helpottaa harjoittelua. Tsemppiä treeneihin!

  2. Me ostettiin aikanaan Ponke´sista junnulauta. SkateProlla näyttäis kans olevan. Muutamalla kympillä jo lähtee.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *