Sose sulle, torttu mulle

img_3352_-_version_2.jpg

Eräällä asiakkaallani oli teoria: miehet pitävät runebergintortuista ja naiset eivät.

Siitä en tiedä, mutta minulle ne kyllä ovat herkkua. Niin kuin tämäkin Hakaniemen hallin Leipätorilta haettu ihanuus. En muista, kenen tekemä torttu oli, mutta se oli kostutettu rommilla. Seuraavan kerran haen punssitäytteisen tortun. Nam.

img_3362.jpg

Minulla se sijaan on teoria: mikään missä on tomaattia, ei voi olla pahaa.

Olin joskus aidosti järkyttynyt, kun tarjosin kollegalleni Rouvan ohjeella tekemääni taivaallista tomaattipiirakkaa, ja hän kertoi, ettei voi sietää tomaattia. Ei makua eikä rakennetta. Hä?!?

Onneksi tyttäreni on selvästi tullut isäänsä.

img_3360.jpg

Olen aiemmin kertonut muun muassa, että tyttö ei ole oikein innostunut soseista. Hän on nyrpistänyt nenäänsä tai oikeastaan yökkinyt suurin piirtein kaikelle, mitä olemme hänelle tähän mennessä tarjonneet – lukuunottamatta kaurapuuroa ja päärynäsosetta.

Sitten rouva keitti tomaattikastiketta.

Sen kanssa meni niin perunamuusi, lohi kuin hirvenjauhelihakin.

Siitä intoutuneena Rouva on nyt alkanut keitellä tytölle tomaattisia kastikkeita. Suurinta herkkua vaikuttaa olevan tomaattinen karitsanjauhelihakastike: luomukaritsanjauhelihaa, luomutomaattimurskaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja tuoreita yrttejä. Kun sen soseuttaa ja sitä sekoittaa perunamuusiin, tyttö syö kerralla puolentoista desilitran annoksia.

Sose maistuu hyvältä myös isän suuhun, mutta enää isän ei tarvitse toimia jätemyllynä, sillä ruokaa ei jää jäljelle.

img_3371.jpg

Tomaattikastikkeen myötä syöminen on siis parantunut huomattavasti, ja nykyisin tyttö syö viisi kertaa päivässä hyvällä ruokahalulla: kaksi kertaa puuroa, kaksi kertaa proteiinipitoista ruokaa ja kerran hedelmäsosetta.

Puuroa saattaa mennä kerralla 2 dl, liharuokia 1,5 dl ja välipalasoseena nautitaan lähes kokonaista hedelmää vastaava annos hedelmäsosetta. 

Puuroihin sekoitetaan myös oliiviöljyä, jotta hänen painoaan saataisiin nousemaan, ja aamupuuron sekaan laitetaan myös jotain hedelmäsosetta, usein luumua.

img_3367.jpg

On se kumma, jos posket eivät tällä syömisellä ala pyöristyä!

Kommentit (18)
  1. Voi vitsit, näin monta kommenttia, joihin en ole ehtinyt vastata.

    Mahtavaa, että runebergintortut maistuvat muillekin. Ja ei se mitään, vaikkei maistuisikaan, mä taas en oikein tykkää laskiaispullista.

    Anna-Reetta: Jaa, enpä ole vastaavaa kuullutkaan. Jossain oli sen sijaan sellaiset aterimet, joissa kädensija oli litistetty tavallaan väärin päin, ja niihin oli todella outo tarttua, ja ne myös kaatuivat, kun ne laittoi pöydälle. Mangot ovat meistä tosi kivat, ja erityisesti lusikat ovat huomattavasti mukavammat suussa kuin vaikkapa Savoniat.

    satuli: Heh, pitää selvästi aloittaa uusi juttusarja: ruokareseptejä vauvoille 🙂

    Heispi: Sormiruokailua on kokeiltu, ja kyllä hän mielellään imeskelee jotain kurkunpalaa tai nyppii leivänmuruja pöydältä. Laajamittaisempi sormiruokailu tuntuu edelleen jotenkin vaivalloiselta ja aikaavievältä, enkä usko, että tyttö söisi sillä metodilla senkään vertaa mitä nykyisin. Ehkä sitten kun paino saadaan nousemaan, hänen voisi antaa kokeilla syödä itse.

    Vierailija (15:32): Tyttö on nyt tasan 8 kk ja 1 pv. Sipuli on kuullotettu ja sen jälkeen kastiketta on haudutettu pitkään.

    Kiitos myös muille kommenteistanne. Jos voisi painaa jokaisen kohdalla ”Tykkää”, tykkäisin.

  2. Tomaatista – eikös tuo ole se ikivanha lasten ketsuppisääntö..? 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *