SuomiLOVE <3

Mitä mitä, mikä on tämä ohjelma, jonka nimi tuntuu olevan niin monen huulilla? Ylen SuomiLOVE?

SuomiLOVE.png

Ohjelma on alkanut pyöriä jo reilut kaksi viikkoa sitten, mutta onneksi jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.

Jo ensimmäinen jakso teki selväksi, että nyt Ylellä on käsissään harvinainen ja kallisarvoinen helmi: 100 rakkaustarinaa ja 100 suomalaista rakkauslaulua. Eivätkä vain ne laulut, vaan myös esitykset ja koko toteutus.

Esiintyjinä on huikea määrä maan ykkösartisteja, ja ohjelman vakiolaulajia ovat lahjakas Osmo Ikonen ja ihana, ihana Johanna IivanainenKaikki ohjelman kappaleet on omistettu jollekin toiselle: puolisolle, parhaalle ystävälle, äidille, isoisälle, ja jokaiselle tämä tulee yllätyksenä. Esityksiä on nauhoitettu sekä studiossa yleisön edessä että studion ulkopuolella, joten ohjelmassa nähdään myös kauniin aurinkoisia maisemia viime kesältä.

Katsojille kerrotaan myös tarina kappalevalinnan taustalla, ja voit uskoa, että kyyneleet ovat silmissä niin kappaleen toivojilla, yllätetyillä läheisillä, laulajilla kuin katsojillakin. Aika kovanahkainen on oltava, jos tämä ohjelma ei kosketa.

Jos katsot tänä vuonna yhden tv-sarjan, valitse tämä.

Onnittelut Ylelle onnistuneesta ohjelmasta. Tätä lisää!

 

SuomiLOVE Ylen sivuilla: http://yle.fi/aihe/suomilove
SuomiLOVE Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/2260296

Kommentit (3)
  1. Kappas, samaa juuri todettiin kotona toisen jakson katsottuamme et onpa toimiva formaatti. Tarpeeksi musiikkia, ei teeskentelymenoa.

  2. Ylellä on myös Valomerkki-niminen ohjelma. 😉 Constantine nimisestä bändistä. Kannattaa vilkasta! Löytyy areenasta kans.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *