Synnytysvalmiudessa

Laskettuun aikaan on nyt alle kaksi viikkoa. Rouvan vatsaa on mittailtu neuvolassa viikon välein ja arvioitu tytön kokoa. Hän on kuulemma pitkä ja hoikka. Ei siis näytä tulevan isäänsä.

isallisyys.jpg

Nyt pitäisi olla jatkuvassa synnytysvalmiudessa. Vauvakirja ehdotteli jo pari kuukautta sitten, että pakkaisimme valmiiksi synnytyslaukun, johon tulisi ainakin tohvelit, aamutakki, toalettivälineet ja kirjepaperia. Näistä tohveleista ja aamutakista puhuttiin myös perhevalmennuksessa. Emme tienneetkään, että ne olisivat niin olennainen osa synnyttämistä. Mutta että kirjepaperia?

”Hyvät äiti ja isä. Olemme nyt saaneet tyttären, ja teistä on tullut isovanhempia. Olisitte voineet käydä katsomassa häntä täällä sairaalassa, mutta kun saatte tämän kirjeen, hän on jo menossa kouluun. Terveisin rakastava poikanne, Tommi”

Jos synnytyssairaalassa on kerran niin paljon ylimääräistä aikaa, voisin mieluummin pakata kassiin ne pari laatikollista vanhoja valokuvia, jotka on laittamatta albumiin.

Synnytyssuunnittelu kätilön kanssa pari viikkoa sitten tuntui helpottavan hieman Rouvan jännitystä, ja oli mukavaa jutella kätilön kanssa synnytykseen liittyvistä ajatuksista. Suhtauduimme aiemmin koko synnytyssuunnitteluun hieman huvittuneena, mutta olikin oikeasti kiva käydä vielä kerran henkilökohtaisesti asiantuntijan kanssa läpi asioita ja käytännön toiveita. Varasimme allasosaston.

Minulta kysyttiin, miten haluaisin osallistua synnytykseen. ”En tiedä. Mitä vaihtoehtoja minulla oikein on?” kysyin. Päädyimme siihen, että olen läsnä ja katsotaan sitten tilanteen ja äidin toiveiden mukaan. Hyvä, että tuli selvitettyä, vaikka en vieläkään oikein tiedä, mitä muuta isä siellä voisi tehdä. Niin, ja lupasin minä sen napanuoran katkaista. Se kai kuuluu asiaan, vaikka ajatus tuntuukin vähän iljettävältä.

Synnytyslaukku on pakkaamatta ja aamutakki sekä tohvelit hankkimatta, mutta henkinen valmius alkaa herätä.

Kun Rouva soittaa kesken työpäivän, säntään saman tien palaverista käytävään. (”Ei saanut ravintolapöytää viikonlopuksi.”) Kun Rouva ilmoittaa elokuvan jälkeen, että nyt tuntuu tosi hassulta vatsassa, sydän jättää ensin lyönnin väliin, ja sen jälkeen pulssi kohoaa pariinsataan.

”Et sitten ole hirveässä kännissä”, sain ohjeeksi, kun lähdin eilen firman kemuihin. Niin. Jotain on kyllä tapahtunut, kun entinen bilehile poistui juhlista ennen puoltayötä eikä tuntenut edes pientä halua lähteä muiden mukana yökerhoon.

Kommentit (11)
  1. Kiitokset ja terveuloa mukaan!

  2. Heti alkuun, Kiitos mahtavasta blogista! Olen nauranut välillä kyyneleet silmissä 😀 On ihanaa seurata odotusajan rulianssia isän näkökulmasta. Hienoa että jaksat olla näin aktiivisesti mukana!
    Oman kokemuksen mukaan sairaalaan kannattaa ottaa mukaan ainakin omat tossut, vihasin niitä sairaalan läpsyköitä. Ja jalat olivat todella kipeät synnytyksen jälkeen. Mahd, mukavat tossut, ”turvotusvaralla” 😉 Muutoin kannattaa ihan mennä fiilis pohjalla. Koska jos jotain jää kaipaamaan voi isukki tuoda niitä jälkeenpäin.
    Eväät mukaan synnytykseen, ettei tarvi kanttiinissa ravata. Oma puolisoni ravasi hakemassa minulle trippi mehuja. Mitään en syömään pystynyt, ilokaasusta tuli hieman huono-olo :/
    Hauska idea vauvan kotiutumisvaatteita ajatellen on se että sinä päätät missä vaatteissa vauva kotiin viedään. Tuot ne sitten mukanasi kun lähdet hakemaan perhettä kotiin. Hyvää opettelua vauva arkeen sinullekin, (vinkkinä tietenkin se että vastasyntyneet tarvitsevat yllättävän lämpöstä päällensä 😉
    Onnea tuleviin koitoksiin ja unettomiin öihin. 😀 (ai niin, varaa omaan taskuun nenäliina synnytykseen, itku tulee satavarma! )

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *