Syyspuuhia ja krokettia

Yksi haaveistani siirtolapuutarhamökin suhteen oli, että mökillä voisi oikeasti käydä jopa työpäivän jälkeen. Käytännössä arki-illat ovat kuitenkin niin lyhyitä, että ei siihen useinkaan ole mahdollisuutta.

Eilen otin sen kuitenkin asiakseni, sillä halusin käydä keräämässä puista pudonneet omenat ja myös näyttää viikatetta yhdelle rikkaruohojorpakoista.

IMG_0364.jpg

Tyttö halusi kokeilla krokettia, jonka löysin sattumoisin kellaristamme. Se on ostettu joskus kymmenen vuotta sitten sillä ajatuksella, että sitä voisi pelata jossain puistossa, mutta koko peli on sittemmin unohtunut. Peli oli ilmeisen hauska.

IMG_0354.jpg

Tarve niittää rikkaruohoja kumpusi sisälläni kytevästä lehtokotiloahdistuksesta. Tiedän, että kotilot viihtyvät hyvin juuri sellaisessa runsaassa ja suojaisessa kasvillisuudessa, jota puutarhassa on paljon. Kaikki rikkaruoho, aluskasvillisuus ja pitkä heinä kannattaisi sen vuoksi kitkeä pois, ja myös harventaa kukkapenkkejä niin, että kaikki kasvit eivät ole kiinni toisissaan.

Urakka tuntuu vaan tuntuu niin valtavalta, etten tiedä, mistä aloittaa. Kun puutarha on saanut rehottaa melko vapaasti, ja nyt on muutenkin jo alkusyksy, peli on tavallaan menetetty tältä vuodelta. Kuitenkin jos pihaan haluaa laittaa jotain uutta, olisi kovin suotavaa, että kotilot eivät söisi kasveja heti suihinsa.

Yhden jorpakon sain nyt niitettyä, mutta on tästä vielä matkaa kukkapenkiksi, ja sen laittaminen voi kyllä mennä ensi kesään.

IMG_0371.jpg

Ajattelin myös, että kotiloita magneetin lailla luokseen vetävä piparjuuri voisi olla hyvä siirtää toiseen paikkaan.

Mahdollisesti tuonne kasvihuoneen taakse, jossa on toinen rikkaruohomätäs.

IMG_0374.jpg

Olemme myös aika varmoja, että tämä omenapuu saa lähteä, sillä se on huonokuntoinen, vino ja huonossa paikassa. Sen alla on kotiloita kuhiseva kuunliljapenkki. Kotiloiden herkkua sekin.

IMG_0384.jpg

Mutta kyllä vähän hirvittää, kun katsoo, miten paljon kitkettävää joka puolella on. En minä sitä työn määrää varsinaisesti kavahda vaan sitä, etten tunnu pääsevän hommiin.

Nytkin vauva suostui oleman yksin vaunuissa vain juuri ja juuri sen ajan, että niitin viikatteella tuon pienen alueen. Ja lähiviikot menevät omenoiden parissa.

IMG_0393.jpg

Mutta ehkä sitten syyskuun lopussa on jokin väljä viikonloppu, jolloin saamme jonkun mukaamme viihdyttämään lapsia, ja voimme Rouvan kanssa laittaa hihat ja lapiot heilumaan.

”Ei nyt oteta tästä mitään stressiä”, sanomme vuorotellen toisillemme. Tehdään kun jaksetaan ja sen verran mitä ehtii. Ja sitten jatketaan keväällä. Eiköhän sekä rikkaruohojen että kotiloiden torjunta ole muutenkin helpompaa, kun sen aloittaa heti, kun lumet ovat sulaneet. Ja onhan tässä syksyäkin vielä jäljellä. Nyt on vasta syyskuun ensimmäinen, joten puutarhatöitä ehtii tehdä vielä parisen kuukautta.

IMG_0389.jpg

Kommentit (7)
  1. Tuttu tunne! Olen ensimmäisen lapsen syntymästä saakka odotellut aikaa, jolloin pystyisin pitämään meidän 2000 neliön puutarhatonttia säädyllisessä kunnossa. Käytännössä vauva-aikana lapset eivät ole viihtyneet odottelemassa ja isompana hankkiutuneet aina johonkin muualle kuin rikkaruohojen pariin. Myös kesäiset itse tehdyt rempat ovat verottaneet aikansa. Nykyään tyydyn siihen, että saan kesäisin vältettyä suurimmat tuhot ja nurmikko tulee leikattua. Ehkä muutaman vuoden päästä sitten. 🙂

  2. Meillä oli sama tuska / into aikoinaan, kun muutimme runsaaseen rintamamiestalopihaan. Nyt kolmen lapsen ja työelämän puristuksessa olemme oppineet lähinnä tämän: ”Katsellaan sitten ensi keväänä / kesänä / syksynä.” Esim. voikukka- ja lehtikotilotaistot odottelevat vielä parempia aikoja… 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *