Taapero ei olekaan enää taapero

Yhtäkkiä huomasimme, että meillä ei olekaan enää taaperoa. Tai siis on tietysti, iän puolesta, mutta ei tätä menoa enää taapertamiseksi voi sanoa.

Eräänä päivänä löysin tytön pesemästä hampaita pesukoneen päällä. ”Miten sinä sinne pääsit?” kysyin. ”Kiipesin”, sain vastaukseksi.

”No opetellaan sitten kiipeämään myös pois”, totesin ajatellen, että mahdotonta häntä on estää enää sinne kiipeämästäkään.

Toisena päivänä kuulin, miten tyttö sanoi ensin, että hänellä on jano. Sitten hän kolisteli hetken keittiössä, ja pian kuulin vesihanan suhinaa WC:stä. Hän oli hakenut oman vesimukinsa ja hörppi siitä ahnaasti vettä. Hän siis keksi, ettei tarvitse enää apua janon sammuttamiseen.

Ja sitten tämä. Joululomalla huomasimme, että jos jotain on liian korkealla, tyttö kantaa jonkin tuolin tai jakkaran paikalle.

Mikään ei ole enää hänen ulottumattomissaan!

Juu, ei ole taaperoa, ei. Mikäs hän sitten on? Ihanko vaan lapsi?