Tag: musikaalit

Rakas Evan Hansen on nuorten tähtien taidonnäyte

Rakas Evan Hansen on nuorten tähtien taidonnäyte

Helsingin kaupunginteatteri hemmottelee tänä syksynä musikaalifaneja todella, sillä ohjelmistossa on peräti kaksi Broadway-musikaalia. Suurelle yleisölle tutumpi Pieni merenneito palasi ohjelmistoon jo elokuun puolella, ja viime viikolla ensi-iltansa sai syksyn uutuus, Kari Arffmanin ohjaama Rakas Evan Hansen. Tämä on se musikaali, jota olen hehkuttanut jo aiemmin omissa kanavissani nähtyäni musikaalin Broadwaylla seitsemän vuotta sitten. Vaikka pidin […]

Pieni Merenneito palasi Helsingin kaupunginteatteriin entistäkin upeampana

Pieni Merenneito palasi Helsingin kaupunginteatteriin entistäkin upeampana

Kesä käy kohti loppuaan, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että on aika avata upea kulttuurisyksy! Ja se ei olisi voinut upeammin alkaakaan, sillä pääsimme tällä viikolla katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Pienen merenneidon uusintaensi-iltaa. Samuel Harjanteen ohjaama suurmusikaali sai ensimmäisen ensi-iltansa jo vuonna 2019. Esitys sai silloin vuolaasti kehuja ja erinomaiset arviot, mutta esityskausi jäi koronan vuoksi […]

Teatteriarvostelu: Turun kaupunginteatterin Hiljaiset Sillat

Teatteriarvostelu: Turun kaupunginteatterin Hiljaiset Sillat

Vaikka vaikuttaa, että tämän syksyn tavoitteeni on ollut käydä katsomassa kaikki Samuel Harjanteen uutuusmusikaalit, yhteensä neljä kappaletta, vannon, että se on ollut aivan sattumaa! En itse asiassa ensin edes huomannut, että Turun kaupunginteatterin Hiljaiset sillat on Harjanteen ohjaama, vaan päätin tehdä teatteriretken Turkuun katsomaan Maria Ylipäätä, joka esittää musikaalin pääosaa! Pohjalla menestyskirja ja -elokuva Hiljaiset […]

Arvio: Anastasia-musikaali on kiehtova satu siitä, mitä olisi voinut tapahtua

Arvio: Anastasia-musikaali on kiehtova satu siitä, mitä olisi voinut tapahtua

Tampereen teatterin syksyn uutuusmusikaali on Anastasia. Se perustuu vuoden 1997 samannimiseen animaatioelokuvaan ja kertoo kuvitteellisen tarinan Venäjän tsaari Nikolai II:n tyttären vaiheista sen jälkeen, kun hänen muu perheensä murhattiin vuoden 1917 kommunistisen vallankumouksen yhteydessä. Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri Musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, jolla onkin pitänyt selvästi kiirettä, sillä miehen ohjaamia musikaaleja nähdään […]

Arvio: Come from Away Tampereen Työväen Teatterissa

Arvio: Come from Away Tampereen Työväen Teatterissa

Tänä syksynä musikaalien ystäviä hemmotellaan todella! Tampereella on tarjolla enemmänkin musikaaleja, ja ensimmäinen suositukseni on Tampereen Työväen Teatterin Come from Away -musikaali, joka sai ensi-iltansa syyskuun lopulla. Pääsimme itse asiassa katsomaan musikaalin ennakkonäytöstä jo maaliskuussa, mutta nyt näytöksiä on tarjolla ensi vuoden puolelle asti. Musikaali ei ollut minulle aiemmin tuttu, mutta sattumoisin amerikkalainen, paljon musikaaleja […]

Teatteriarvio: Priscilla on bilemusikaali, jota maailma tarvitsee juuri nyt

Teatteriarvio: Priscilla on bilemusikaali, jota maailma tarvitsee juuri nyt

Helsingin kaupunginteatteri vyöryttää tänä syksynä suurelle näyttämölle sellaisen määrän kimalletta ja diskomusiikkia, että asia ei jää kenellekään epäselväksi. Nyt tehdään bilemusikaalia, ja vedetään kaikki niin överisti kuin vain voidaan! Priscilla – Aavikon kuningatar -musikaali perustuu vuoden 1994 saman nimiseen elokuvaan, jossa kaksi drag queenia ja transnainen matkustava bussilla halki Australian. Diskohitit seuraavat toisiaan, ja matkakumppanit […]

Svenskanin Mary Poppinsissa on kaikki kohdallaan!

Svenskanin Mary Poppinsissa on kaikki kohdallaan!

Superkaffiryteflanisötomaxigrafisk! Ai että miten tuli hyvä mieli, kun vein tyttäreni katsomaan Svenska Teaternin Mary Poppins -musikaalia! Markku Nenosen ohjaaman musikaalin ensi-iltahan oli jo ties milloin, mutta viime ajat ovat olleet teatterin suhteen niin kovin ihmeellisiä ja epävarmoja, että poppastelut siirtyivät meilläkin, kunnes tilanne alkoi näyttää taas vähän vakaammalta. Itse olin nähnyt tämän Cameron Mackintoshin näyttämösovituksen […]

Teatteriarvio: Matilda-musikaalissa pääosassa on lasten riemu

Teatteriarvio: Matilda-musikaalissa pääosassa on lasten riemu

Minun on myönnettävä, että en ollut kuullutkaan Matildasta ennen kuin eräs tuttavani kehui kyseistä musikaalia nähtyään sen Broadwaylla. Seuraavan kerran törmäsin Matildaan, kun lastenhoitajamme luki Roald Dahlin kirjoittaman Matilda-kirjan lapsillemme iltasatuna pari vuotta sitten. Sen jälkeen katsoimme kaikki Matildan yhdessä vuodelta 1996 peräisin olevana elokuvana, ja varsinkin tyttäremme rakasti sitä. Sattumoisin pian sen jälkeen Tampereen […]