Taikametsä ja yhdeksän muuta oppia 5-vuotissynttäreiltä

Tyttösen 5-v-kaverisynttärit naamiaisteemalla olivat eilen. Hänen suurin toiveensa oli saada Prinsessa Jasminen asu, joten mitä teki isi? Hankki asun ja mustan peruukin, ja väänsi vielä peruukkiin Jasminen tukkalaitetta muistuttavan kampauksenkin.

IMG_3375.jpgIMG_3378.jpg

Juhlat sujuivat pitkälti samalla kaavalla kuin viime vuonnakin, mutta joitain uusia asioita opimme tai saimme epäilyksillemme vahvistusta.

1) Ruokiin panostaminen on aika lailla turhaa. Pizzaa lapset söivät – eivät kaikki – mutta muut ruoat (kurkku- ja porkkanatikut) jäivät lähes koskemattomiksi. Retiisejä ei maistanut edes tyttömme, joka normaalisti pitää niistä.

IMG_3427.jpgIMG_3443.jpg

2) Kakkua ei kannata leipoa. Kysyimme tytöltä useasti, haluaako hän kakun vai jäätelöä, ja hän valitsi joka kerta jäätelön. Hänellä oli jopa valmis konsepti mielessä: ”Taikametsä”. Siis pakettijäätelön päälle ripotellaan vihreää strösseliä ja tökitään tikkarit puiksi. Rouva oli kauhuissaan, mutta päätimme kuunnella synttärisankarin toiveita. Tein vielä ruskeasta strösselistä polun ja sinisestä lammen. Kakku oli hitti.

3) Toisaalta tärkeintä on onnittelulaulu ja kynttilöiden puhaltaminen, ja se on toissijainen asia, mihin kynttilät on tökitty pystyyn.

IMG_3455.jpg

4) Marjat ja vesimeloni maistuvat. Tarjosimme jäätelön lisukkeeksi pensasmustikoita, vadelmia ja karhunvatukoita, ja ne maistuivat hyvin kaikille. Samoin vesimeloni.

5) Karkkiövereitä ei tarvita. Jokainen vieras sai jäätelökakusta yhden tikkarin. Sen lisäksi pöydässä oli pienen pieni kulhollinen hattaraa, jota löysin Tigerista. Kukaan vieraista ei edes kysynyt, olisiko jossain lisää karkkia.

IMG_3398.jpg

6) Ohjelmaa on hyvä olla. Varsinkin kun vieraiden joukossa on yksi poika ja muut ovat tyttöjä, on riski, että tytöt katoavat prinsessamaailmaan ja saavat siellä vielä aikaiseksi jotain draamaa. Ohjelmanumeroiksi kyllä riittävät hyvin lahjojen avaaminen, aarteenetsintä, kimalletatuointien tekeminen ja onginta.

7) Tavaran jakaminen vieraille on valitettavasti nykyisin oletus. Jokaisille synttäreille kuuluu onginta, ja monilla synttäreillä on sen lisäksi vielä aarrejahti tms. Minäkin järjestin siis aarteenetsinnän, mutta ilmoitin heti, että aarre ei ole tavara vaan jotain yhteistä tekemistä. Aarrearkku etsittiin seitsemän vihjeen avulla, ja se sisälsi kimalletatuointisetin, josta jokaiselle vieraalle saatiin glitterkoriste käteen. Onginnan lahjakassit sisälsivät tarra-arkin, pienen hiuskoristeen (poikavieraalle merirosvon silmälapun) ja töistä saamani pienen pehmolelun. Toivoisin, että onginnoissa lahjat pysyvät maltillisina. Kerran taisi käydä niin, että onginnasta saatu lahja oli arvokkaampi kuin se lahja, jonka olimme ostaneet syntymäpäiväsankarille. Mutta ehkä sekin oli saatu jostain ilmaiseksi.

IMG_3472.jpg

8) Heliumpallot toimivat aina, ja vieraat ilahtuivat kovasti saadessaan yhden palloista kotiin vietäväksi. Heliumpallosettejä saa esim. Clas Ohlsonilta.

IMG_3392.jpg

9) Vieraiden määrässä noudatimme edellen sääntöä ”ikävuodet + 1”. Kuudella vieraalla juhlat pysyivät hyvin hallinnassa, mutta yhdet apukädet olisivat olleet kyllä tarpeen. Tänä vuonna juhlissa kun oli mukana talon puolesta yksi henkilö enemmän, ja hän sitoi toisen aikuisen käyttöönsä käytännössä koko ajaksi.

IMG_3445.jpg

10) Juhlien pituus. Puolitoista tuntia alkoi jo tuntua hieman lyhyeltä, ja juhlia olisi voinut jatkaa vielä puolisen tuntia. Luulenpa siis, että kuusivuotisjuhlia vietetään ensi vuonna kahden tunnin mittaisina, ja silloin ne on myös siirrettävä arki-illasta viikonloppuun. Kuudesta puoli kahdeksaan oli nyt sopiva ajankohta juhlille, mutta juhlien jatkaminen olisi ollut ongelmallista kummastakin päästä.

IMG_3396.jpg

Kun kysyin tytöltä, mikä oli parasta synttäreissä, odotin vastauksen olevan lahjat tai herkut, mutta hän yllätti minut.

”Parasta oli se, että kaverit pääsi tulemaan.”

Oi, se oli hieno ja oikea vastaus!

Kommentit (12)
  1. Aika samalla tyylilla mennaan taalla Uudessa-Seelannissa, tosin juhlat ovat yleensa aina jossain kodin ulkopuolella (sisaleikkipaikka, huvipuisto, elaintarha tai jonkin muu sosiaalitila jonka voi vuokrata). Hyvin harvoin juhlakalun kotona. Ja aina, ihan aina, 2 tuntia ja viikonloppuna lounasaikaan. Kodin ulkopuolella on se huono puoli etta se on kallista mutta eipahan tarvitse jarjestella ohjelmaa tai valmistaa tarjoilua. Mutta kakku pitaa olla ja oikein hienosti koristeltu viela. Muu ruoka on toissijaista. Ja goodie bag on ihan ehdoton, mutta valitettavan usein se on jotain halpaa ”roinaa” ja liian paljon karkkeja. Taalla on viime vuoden aikana yleistynyt lastenjuhlilla pinata. Sita sitten pikkuiset huiskivat minka ehtivat. 🙂 Taalla ei yleensa jateta lasta yksin, ainakaan viela 5v synttareilla, joten mukana on yleensa ainakin yksi vanhempi per vieras ja joskus jopa molemmat vanhemmat ja sisko tai veli (ja siksi usein koti alkaa olla liian pieni!).  Olemme juuri jarjestamassa meidan esikoisen 5v juhlia ensi lauantaille ja paikkana on trampoliini hyppyhalli. Loistava tapa saada 10 viisivuotiasta vasyksiiin :-). Olemme muuttamassa Suomeen tana vuonna joten pitaakin ottaa tasta ohjeita 6v synttareille!  

    1. Oih, Uusi-Seelanti <3 🙂

      Mutta juu, täällä tapana tuntuu olevan, että vanhemmat eivät ole mukana juhlissa. On täälläkin kuulemma yleistynyt, että juhlat järjestetään muualla kuin kotona, mutta meistä ainakin on kiva, että juhlat ovat täällä.

  2. Hallitun hysterian Anu
    20.5.2017, 03:56

    Meillä on eskarivuonna yleistynyt synttärit, joissa juhlakalun vanhemmat ovat poimineet esikoulusta juhlijat matkaansa. Me vanhemmat olemme sitten puoli seiskan maissa käyneet noutamassa omamme kotiin. Jotenkin tosi kiva käytäntö ja noissa on huomannut hyvin miten se lapsiryhmä itseasiassa osaa toimia ryhmänä fiksusti. Edellisiltä juhlilta tuli palaute, että kun oli aika lähteä esikoulun pihalta oli tyypit itsenäisesti muodostaneet parijonon ja lähteet synttärisankarin isän perässä kohti heidän kotiaan.

    1. Tuo voisi toimia myös oikein hyvin. Pitää harkita ensi vuonna olisiko se kuitenkin parempi kuin viikonloppujuhlat.

    2. Onko näille synttäreille kutsuttu koko eskariryhmä vai vain parhaat kaverit? Mietin, että tuleeko jollekin paha mieli, jos joutuu näkemään näin konkreettisesti, ettei olekaan kutsuttujen joukossa…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *