Teatteriarvio: Cabaret-musikaali Turun kaupunginteatterissa

Päädyin viime viikonloppuna aivan yllättäen Turun kaupunginteatteriin katsomaan huikean hyvät arvostelut saaneen Cabaret-musikaalin. Musikaalin on ohjannut Jakob Höglund, joka on vastannut myös musikaalin koreografioista.

Aivan ensimmäisenä on myönnettävä, että en ole koskaan nähnyt Cabaret’n elokuvaversiota, ja ainoa mielikuvani siitä on Liza Minnelli knalli päässä. Näin Cabaret’n kerran teatterissa joskus kauan sitten enkä erityisemmin pitänyt esityksestä, joten ilman näitä arvosteluja en olisi ollut lainkaan kiinnostunut näkemään koko show’ta.  Ja mitä olisinkaan missannut!

Olin viime viikonloppuna käymässä Turussa ja katsoin aiemmin viikolla huvin vuoksi, olisiko Cabaret’hen vielä lippuja jäljellä lauantai-illalle. Lippuja oli yksi, joten ajattelin sen olevan merkki siitä, että lippu oli tarkoitettu minulle. Kun tarkistin vielä, että ehtisin esityksen jälkeen yöksi kotiin (ehdin täpärästi viimeiseen Helsingin-bussiin), ostin sen ja päätin jatkaa Turun visiittiä vielä illallisen ja teatteri-illan verran.

Ja hyvä niin, sillä esityshän oli huikean hieno! Varmasti jokaisessa Suomen teatterissa nähty musikaali on saanut Turussa niin persoonallisen sovituksen, että se kannattaa nähdä, vaikka olisi nähnyt jo ne kaikki muutkin.

Tarina alkaa 1920-luvun lopun Berliinissä, jossa Seremoniamestari (Miiko Toiviainen) toivottaa kaikki tervetulleiksi Kit Kat -klubille ”Willkommen, bienvenue, welcome…” Kit Kat -klubilla kaikki on kaunista ja vähän tuhmaa, ja siellä juhlitaan, tanssitaan, lauletaan ja rakastetaan. Kuka ja ketä, sillä ei ole väliä.

Amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw (Olli Rahkonen) saapuu kaupunkiin junalla ja majoittuu neiti Schneiderin (Riitta Salminen) emännöimään majataloon. Hän aikoo kirjoittaa kirjaa ja ansaita rahaa antamalla englannin tunteja. Clifford päätyy Kit Kat -klubille ja tapaa klubin nuoren englantilaisen kabareetähden Sally Bowlesin (Anna Victoria Eriksson), joka saa pian potkut klubilta ja kutsuu itsensä asumaan Cliffordin asuntoon. Pian Sally huomaa olevansa raskaana Cliffordille.

Sotilaspojat hakevat hupia naapuriasunnon neiti Kostin (Minna Hämäläinen) oven takaa, ja majatalon emäntä taas tuntee kutinaa hedelmäkauppias herra Schultzia (Mika Kujala) kohtaan.

Iloisen Berliinin riehakas juhlinta jatkuu 1930-luvulle, kunnes juutalaisviha, hakaristit ja natsitervehdykset saavuttavat myös Kit kat -klubin. ”Eihän tässä mitään hätää ole, saksalainenhan minäkin olen”, pohtii juutalainen herra Schultz, joka on aikonut kihlata ei-juutalaisen neiti Schneiderin, mutta katsojat tietävät paremmin, mikä häntä odottaa.

Juhlat päättyvät ja Clifford haluaisi viedä Sallyn mukanaan Amerikkaan, mutta Sally ei ole valmis jättämään Berliiniä ja kabareeuraansa.

Hilpeästä ja pikkutuhmasta alusta huolimatta musikaali ei ole loppujen lopuksi mikään hyvän mielen show, jolla olisi onnellinen loppu, vaan se on monin tavoin traaginen tarina yhden iloisen aikakauden lopusta.

Vaikka menin katsomaan esitystä en lainkaan Cabaret-fanina, olen huomannut viikon aikana palaavani usein ajatuksissani musikaaliin ja hyräileväni kappaleita Willkommen ja Cabaret, joista en ole aikaisemmin edes erityisemmin pitänyt. Jotain minussa siis liikahti eri suuntaan kuin edellisen näkemäni Cabaret-sovituksen kohdalla, ja se on pitkälti Turun ensiluokkaisen työryhmän ja myös koreografioista vastanneen ohjaajan ansiota.

Laulajat ja tanssijat olivat upeita. Varsinkin Miiko Toiviaisen ja Anna Victoria Erikssonin roolit antoivat molemmille mahdollisuuden loistaa, ja sen molemmat näyttelijät tekivätkin. He saivat myös vetää illan vaikuttavimmat musiikkinumerot. Toiviainen loisti muuten myös Haloo Helsingin musiikkiin sävelletyssä Maailma on tehty meitä varten -musikaalissa, ja Erikssonin muistan hyvin mm. HKT:n Kinky Bootsista.

Lavastus oli yksinkertainen mutta toimiva, ja lavalle sijoitetut ovet, tuolit ja näyttämön takana palavat neonvaloputket antoivat tilaa myös katsojan mielikuvitukselle. Musta-puna-valkoinen puvustus oli tyylikäs ja loi illuusion paljaasta pinnasta näyttämättä paljasta pintaa.

Siis kyllä, yhdyn kehujien kuoroon ja suosittelen Turun Cabaret’ta lämpimästi. En ollut aiemmin käynyt teatterissa Turussa, mutta vierailu ei jäänyt varmasti viimeiseksi. Tämän esityksen myötä otan Turun kaupunginteatterin tulevan musikaalitarjonnan ehdottomasti seurantaan.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Edellinen musikaaliarvioni: Teatteriarvostelu: Päiväni murmelina -musikaalikomedia Helsingin kaupunginteatterissa

Lisää teatteriarvostelujani avainsanan teatteri alla!

Kommentit (1)
  1. Olet kirjoittanut hyvän arvostelun!
    Tämä oli todella hyvä. Lavastus ja puvustus olivat hienosti pelkistettyjä antaen tilaa kaikelle muulle, tanssit olivat viimeiseen asti hiottuja. Niin viihdyttävä. Ja samalla niin pysäyttävä. Esityksen alku oli hieno; taidokasta, rytmikästä, koko ajan elävää ja kasvavaa naputtelua ja napsuttelua eri puolilta näyttämöä samalla kun viimeiset katsojat hakeutuivat paikoilleen.
    Loistavia roolisuorituksia, huippuna seremoniamesrari Miiko Toiviainen, joka väliajalla viihdytti lämpiönkin puolella.
    Turussa on jo joitakin vuosia tehty todella laadukasta teatteria, edellinen aivan huikea musikaali oli Tom of Finland. Kannattaa todellakin tulla kauempaakin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *