Terveysvaikutteinen juttu

36. raskausviikko, ja Rouvan ensimmäinen viikko äitiysvapaata takana. Kuukausi laskettuun aikaan. Tällä viikolla Vauvan odotus -opus kertoi, että myös isä voi kuvitella olevansa raskaana ja kokea raskauden oireita: pahoinvointia, päänsärkyä ja vatsan turpoamista.

terveysvaikutus2.jpg

”…kun mies kuukausitolkulla kulkee ympäriinsä pää täynnä ajatuksia synnytyksestä puhumatta niistä kenelläkään hän on melkoisessa paineessa. (…) Paineen on purkauduttava jollain tavalla ja jos sitä ei pueta sanoiksi, kääntyy se sisäänpäin.”

No jopas. Itse syyttäisin sisäisestä paineesta ja vatsan turpoamisesta ennemminkin pääsiäisen aikaan nautittua mämmikiloa. Tai liian vähäistä liikuntaa.

Mutta mistäs sitä tietää, jos joku todella on niin pakahtua isyyden taakkaansa ja puhumattomuuteensa, että saa siitä fyysisiä oireita. Onneksi aloitin tämän palstan pitämisen hyvissä ajoin, vaikken osannut edes ajatella, että juttuni olisivat suorastaan terveysvaikutteisia.

”Samalla hän on tietenkin huolissaan ja hermostunut siitä, meneekö kaikki hyvin ja selviääkö hän isänä olemisesta.”

Odotuskirja on todella ollut alusta asti huolissaan hermoistani ja yöunistani ja varoitellut siitä suuresta taakasta, joka harteilleni nyt laskeutuu. Kovin huomaavaista, ja toimisi ihan hyvin, jos olisin noin viisitoista vuotta nuorempi. Ajatukseni isyydestä ovat kuitenkin muuta kuin huolta, pelkoa ja hermostusta. Olen enemmänkin odottavan utelias ja kiinnostunut.

Kokemukseni vauvoista on hyvin vähäinen ja pienistä tytöistä lähes olematon. Vaipan vaihdon oppii varmasti päivässä, ja ensimmäiset kuukaudet vauva tarvitsee lähinnä läheisyyttä, sopivasti ravintoa, paljon unta ja tukea niskan taakse nostettaessa.

Mutta millaista on sitten olla pienen tytön isä? Prinsessaleikkejä ja satubalettia? Barbie-nukkeja ja hevosia? Onko kaikilla pikkutytöillä sisäsyntyinen tarve saada itselleen vaaleanpunaisia asioita? Leikkivätkö tytöt lainkaan legoilla ja Brion junaradoilla? Ovatko tytöt oikeasti rauhallisempia kuin pojat vai opetetaanko heidät siihen pienestä pitäen? Kai tytötkin pitävät askartelusta, muovailusta ja piirtämisestä? Siirtyvätkö äidin ja isän kiinnostus ruokaa ja musiikkia kohtaan myös lapselle?

Odotan jo kovasti, että pääsen tutustumaan tyttöön ja kysymään näitä asioita häneltä itseltään. Suurin kysymys on ehkä se lego-juttu.

Kommentit (25)
  1. Ärsyttää, miten aina ajatellaan stereotyyppisesti, millaisia tytöt ja pojat ovat. Itse inhosin lapsena (olen tyttö) vaaleanpunaista ja prinsessoja ja rimpsuja ja sen sellaista. Tykkäsin tosi paljon leikkiä legoilla veljeni kanssa, rakensin majoja metsään ja takapihalla leikin peikkoa säkistä tehdyssä peikkopuvussa. Lempivärini ovat yhä edelleenkin sininen ja vihreä yhä. Suuri aarteeni oli puukko, jolla tykkäsin veistellä. Minua harmitti ja harmittaa yhä edelleen isäni, joka vielä viisikymppisenäkin kuvittelee, että tytöt tykkäävät vain punaisesta ja prinsessaleikeistä (eipä ole ukkeli kauheasti seurannut, millainen tytär hänellä on). Olisin toivonut, että isä opettaisi minua veistämään, veisi minut Lappiin vaeltamaan ja ostaisi minulle samoja kivoja juttuja kuin veljellenikin, mutta ei… Ei vain mahtunut hänen kalloonsa, että tyttö voisi tykätä jostain muustakin kuin punaisesta ja prinsessoista. Olen jo luovuttanut isäni suhteen. Senkus luulee, mitä tahtoo. Olen ilahtuneena huomannut, miten sukulaismieheni vie kahta pientä tytärtään ennakkoluulottomasti kalaan. Ja tytöt ovat ihan täysillä messissä! Tyttöjen kanssa voi tehdä ihan samoja juttuja kuin poikienkin! Tärkeintä on, että vanhempi ryhtyy toimeen itse ja ehdottaa ja antaa vaihtoehtoja. Ei lapsi välttämättä itse osaa pyytää, että ”isä, vie mut kalaan”.

    Toki tykkäsin lapsena myös barbeista ja poneista, mutta se, mitä tässä haluan sanoa on, että eivät lapset ole vain yhdenlaisia sukupuolensa mukaan. Ja kaikesta huolimatta minusta kasvoi oikein naisellinen nainen 🙂 Nainen, joka tykkää meikkien lisäksi luonnosta, legoista ja veistelystä, ja joka edelleen inhoaa rimpsuja ja juhlapukuja 😀

  2. Riippuu varmaan lapsesta, mikä kolahtaa, mutta kaikki lapset varmasti ymmärtävät, mitkä ovat niitä omalle sukupuolelle erityisen suotavia juttuja ja osaavat uskaltautua niiden pariin. Uskon, että vanhempien kannattaa lisäksi aktiivisesti tarjota lapselleen mahdollisuuksia kiinnostua myös perinteisesti toselle sukupuolelle varatuista touhuista, ja jos oikein liberaaleiksi kykenevät, myös niistä harrastuksista, jotka ovat vanhemmille itselleen tuntuneet vierailta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *