Toisenlainen matkakertomus

Palataanpa taas tähän reaalimaailmaan. Siihen, jossa ei ole vain auringonpaistetta ja kauniita ruoka-annoksia. Siihen, jossa kaksi vähän väsynyttä työssäkäyvää vanhempaa on viikonloppumatkalla voimakastahtoisen kaksivuotiaan kanssa. Sellaisen, joka ei halua tehdä ainakaan sitä, mitä hänelle ehdottaa.

Perjantai Tallinnassa meni vielä hyvin, vaikka lapsen nukahtaminen vieraassa paikassa ottikin koville ja onnistui lopulta monen itkun kautta vasta joskus aivan liian myöhään. Lauantaina meno olikin sitten sellaista, että pohdimme jossain vaiheessa, voisiko lapsen käydä vaihtamassa Mustamäen torilla vaikkapa pariin villasukkia.

Kun kuvassa lapsen käsi hamuaa leipää…

IMG_7368 (1).jpg

todellisuudessa hän ei olisi mitään muuta halunnutkaan syödä koko päivänä. Niistä maanitteluista, lahjomisista ja uhkailuista olivat ranskalaiset opit kaukana.

Kun kuvassa lapsi pitää äitiään kädestä kiinni…

IMG_7403.jpg

todellisuudessa hän teki niin vain hetken ajan. Loppuajan taistelimme siitä, että kun liikumme liikenteen seassa, hänen ON pidettävä kiinni kädestä tai istuttava rattaissa.

”Eijeijeijeijei! EI rattaisiin! Kävelee ite!”

IMG_7594.jpg

No kävelikö hän sitten ite? Kyllä ja ei. Välillä kaikki meni hienosti mutta sitten tuli stoppi. Hän otti muutaman askeleen, pysähtyi sitten keräilemään kiviä ja hiekkaa taskuihinsa ja ihmettelemään muurahaisia, jäi istuskelemaan kadulle ja kun hänelle ehdotti syliä tai rattaita, mentiin taas samalle eijeijeijei-osastolle.

IMG_7585.jpg

Jos hänet sai suostuteltua rattaisiin, alkoi vastaava huuto: ”Eijeijeijei ei enkeleitä!” (Henkseleitä.)

Päiväuniaikaan, kun tarkoitus oli, että hän nukkuisi rattaisssa, hän aloitti itkupotkuraivarit, ja nukahti vasta, kun hänet laitettiin väkisin rattaisiin ja vein hänet ostoskeskuksen parkkipaikalle rauhoittumaan. Lauloin ja silittelin hänet uneen. Sitäkin hän ehti vastustella: ”Eijeijeijei isi ei laula!”

IMG_1515.jpg

Eihän vika tässä ollut pienen ihmisen vaan meidän vanhempien. Pieni oli selvästi väsynyt, sillä takana oli hänellekin rankka viikko vieraassa kesäpäiväkodissa ja vielä yksi ilta ja seuraava päivä isovanhempien seurassa.

Meille tämä kuitenkin tuli yllätyksenä, sillä eihän tämä ollut ensimmäinen matka lapsen kanssa, eikä meillä edes ollut mitään ihmeempää ohjelmaa tai aikataulua. Eikä toisaalta sen kummempia vaatimuksiakaan kuin että jos kävelet itse, pidät kiinni rattaista tai isän tai äidin kädestä. Ja jos kävelet itse, niin sitten kävellään samaan suuntaan. Ja että ruokaa ei heitellä lattialle ja syljetä suusta takaisin lautaselle.

Sunnuntai oli jo huomattavasti leppoisampi, vaikka silloinkin päiväunille käytiin itkun kautta. Osasimme itsekin suhtautua lapsen tahtomisiin vähän toisella tavalla, sillä tiesimme, mitä oli odotettavissa. Nyt tämä oikeastaan jo naurattaa, ja kokonaisuutena jäimme viikonlopusta plussan puolelle.

Kesälomamatkakin lähestyy. Ehkäpä osaamme nyt toimia hänen kanssaan oikein sillä reissulla. Silti ymmärrän, että monet eivät halua matkustaa tämän ikäisten lasten kanssa, sillä matkustamiseen liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä.

Voi kun nämä tulisivat käyttöohjeiden kanssa. Ja kun ne myös toimisivat aina samalla tavalla ja loogisesti.

Niin no, eivätpä niin tee aikuisetkaan. 

IMG_7344.jpg

”Se on MINUN isi!” huusi tyttö tarjoilijalle vihaisesti.

Kommentit (31)
  1. Meillä äidin suht lyhyttä pinnaa kiristää entisestään näsäviisas melkein 4v, joka kysyy jotain tuhmaa tehtyään et ”ethän sä äiti taas jaksa huutaa?”. Arvatkaas, jaksaako äiti, jos tollai kysytään? 😉 

  2. Viimeinen kuva ja sen teksti – niin parasta. Ei voinut olla nauramatta. 😀

    Mutta noin muuten kirjoitus oli mukavan rehellinen. Peukku ylös siitä. Vertaistukea on aina hyvä saada, vaikka sitten näin lukemalla. Minullakin kun sitä lyhyttä pinnaa koetellaan aika usein pojan toimesta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *