Toivepostaus: Lempikirjani

On aika tarttua yhteen toivepostaukseen: lempikirjani! Aivan alkuun on kuitenkin todettava, että tähän aiheeseen ei ollut lainkaan helppoa tarttua.

En ole ollut koskaan himolukija, ja lasten syntymän myötä lukeminen väheni entisestään. Löysin kuitenkin kirjat uudelleen äänikirjojen myötä, ja olen nyt kuunnellut viimeisen neljän vuoden aikana enemmän kirjoja kuin mitä olen lukenut yhteensä kenties edellisen viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden aikana.

Kuutamolukija

Mutta palataanpa heti sivupolulta postauksen varsinaiseen aiheeseen ja käsitellään sitä, mikä olisi ’lempikirja’. Kirja voi olla hyvä, vaikuttava, koukuttava, viihdyttävä ja suositeltava. Esimerkiksi viime vuosilta mieleen ovat jääneet Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, Elena Ferranten Napoli-sarjan, Walter Isaacsonin Steve Jobs, Michelle Obaman Minun tarinani, Yuval Noah Hararin Sapiens ja 21 Lessons for the 21st Century Lars Keplerin Playground sekä Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja Baltimoren sukuhaaran tragedia.

Lempikirjaa voisi ajatella myös lempikirjailijan tai jonkin kirjasarjan kautta. Olen pitänyt esimerkiksi Riikka Pulkkisen, Tommi Kinnusen ja Peter Franzénin kirjoitustyyleistä ja kirjoista. Pidin hurjasti myös Katja Lahden Lasitehtaasta (ja lapseni Pikkis-sarjasta), ja odotan kovasti, että Lahdelta tulisi uutta romaania! Nuorempana luin monta Liza Marklundin kirjaa, ja myös Stephen Kingiltä olen lukenut useamman teoksen useammalla vuosikymmenellä, viimeisimpänä tuttavuutena Mersumurhaaja-sarja. Dan Brownit olivat toki joskus tosi hätkähdyttäviä, ja kai jokaisella pitää jokin guilty pleasure olla. Minulla se on Jojo Moyes, täyttä chicklitiä, mutta olen lukenut brittikirjailijalta useamman kirjan.

Lempikirjan pitäisi kuitenkin olla jotain, jonka pariin palaa uudestaan, enkä usko, että luen yhtään edellä mainituista kirjoista toiseen kertaan. Jos otan kriteeriksi, että lempikirjan on oltava jotain, jonka olen lukenut useammin kuin kerran, lista lyhenee huomattavasti. Olen aina pitänyt dekkareista, ja luin jo joskus ala-asteiässä Agatha Christien kirjoja kymmenittäin. Niistä mieleen jäivät erityisesti Eikä yksikään pelastunut (joka silloin tunnettiin vielä kyseenalaisella nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa) ja Christien muusta tyylistä huomattavasti poikkeava Ikiyö. Nämä luin joskus myöhemmin uudelleenkin, mutta jännitystä tietysti vähensi se, että murhaajat tiesi alusta asti.

Myös Tarun sormusten herrasta olen lukenut kahteen kertaan, ja koko J.R.R. Tolkienin luoma maailma hahmoineen ja keksittyine kielineen on hyvin vaikuttava ja kiehtova. Sormusten herra on kuitenkin paikoitellen niin puiseva ja pitkäveteinen, että jännittävästä tarinasta huolimatta en voi sanoa, että se olisi kirjana lempikirjani. Nyt luen tyttärelleni Hobittia, ja huh, en muistanutkaan miten vanhahtavaa sen kieli ja polveilevaa sen kerronta onkaan.

Lempikirjaan pitäisi olla myös jokin muu tunneside. Siinä pitää olla jotain niin erityistä, että pelkästään kirjan ajatteleminen nostattaa muistoja tai saa odottamaan palaamista kirjan ääreen. Ja luulen, että osaan kyllä nimetä lempikirjani.

Ensimmäiseksi mainitsen Tove Janssonin muumikirjat, mikä ei varmasti tule yllätyksenä. Muumipeikko ja pyrstötähti oli lempikirjani jo ennen kouluikää, ja ensimmäinen lempikirjaani koskenut kouluaineenikin käsitteli tätä kirjaa. Luin kirjan tyttärelle ääneen jo muutama vuosi sitten, ja pian poikanenkin jaksanee kuunnella sen, joten pääsen lukemaan kirjan ääneen jo toistamiseen ja muutenkin olen lukenut kirjan ainakin kymmenen ellei kaksikymmentä kertaa.

Toinen on  J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarja, joka ei ole yhtään edellistä yllätyksellisempi valinta. Jos joku kirja pitää mainita sarjasta, niin sarjan kolmas kirja, Azkabanin vanki, oli se, jonka luettuani olin haljeta halusta lukea lisää. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat johdantoa ja tutustumista taikamaailmaan, mutta kolmannen kirjan juoni ja loppuratkaisu olivat niin yllätykselliset, että vastaavaa en muista. Pottereissa on eppinen tarina ja mahtava oma maailmansa, jonka vertaista saa hakea.

Nyt tähän kirjasarjaan liittyy myös kirjoista vielä merkityksellisemmän tekevä asia, ja se on se, miten innolla oma tyttäreni on hypännyt Harry Potterin maailmaan. Tulemme molemmat muistamaan ikuisesti, miten luin kirjoja hänelle iltaisin ääneen ja hän ei malttanut odottaa seuraavaa iltaa, jolloin tarina jatkuu.

Olemme nyt lukeneet kolme ensimmäistä Potter-kirjaa ja pidämme puolisen vuotta taukoa ennen seuraavan osan aloittamista. Hän on päättänyt lukea Azkabanin vangin itse iltaisin uudelleen, ja otti tavoitteeksi saada urakan valmiiksi kesään mennessä. Lastenhuoneesta näkyy usein iltaisin nukkumaanmenon jälkeen heikkoa valonkajoa, ja välillä kuuluu kääntyvän sivun ääni. (Katso kuvaa postauksen alussa. Kiitos siitä Kaisa-hoitajallemme.) Tekisi mieli käydä sanomassa, että on jo aika nukkua, mutta jos Harry Potterin lukeminen taskulampun valossa saa lapsen innostumaan lukemisesta, se on varmaan sen arvoista… ainakin viikonloppuisin.

* * *

Ei siis kovin yllättäviä tai omaperäisiä valintoja, mutta mitäpä tuosta. Huomasin myös, että on todella vaikea muistaa yhtään mitä on lukenut yli viisi vuotta sitten, joten varmaan joskus lähipäivinä mieleen pomppaa monta kirjaa, jotka olisi voinut mainita.

Rouva tuossa kommentoi että mitä, enkö ole lukenut Juha Itkosen ja Sofi Oksasen tuotantoa. No, tuota… He nousivat pinnalle juuri niinä vuosina, kun en osannut keskittyä kirjojen lukemiseen, ja nyt en ole tullut kuunnelleeksi heitä myöskään äänikirjoina. Tämä asia pitäisi kyllä korjata, ihan yleissivistyksen nimissä.

Jos muuten kiinnostaa, mitä suosittelun arvoista viime aikoina on ollut luureissa, niin tällaista:

  • Max Seeck: Uskollinen lukija. Pitkästä aikaa murhamysteeriä, ja vielä kotimaista! Laadukas psykologinen trilleri, joka on saanut jo mainetta Hollywood-sopimuksellaankin.
  • Tara Westover: Opintiellä. Uskomaton omaelämäkerrallinen tositarina syvästi uskossa olevan paranoidin skitsofreenikon ja uskomushoitoihin hurahtaneen äidin tyttärestä, joka pääsee ensimmäistä kertaa ikinä kouluun lukioiässä ja huomaa, ettei ole oppinut kotikoulussa käytännössä yhtään mitään.
  • Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin. Kuuluisan fyysikon viimeiseksi jäänyt teos käsittelee niin suuria kysymyksiä, että osa menee yli hilseen, ja loput saavat aikaan niin suuria ajatuksia, että pää surraa vieläkin niiden parissa.
  • Hannah FryHello world. Olen kuunnellut viime aikoina useammankin algoritmeja ja niiden valtaa käsittelevän kirjan, ja tämä oli myös erittäin hyvin kirjoitettu ja monia käytännön ongelmia kuvaava teos siitä, miten algoritmit ovat muuttaneet elämäämme ja miksi niille ei tulisi antaa liikaa valtaa.
  • Margaret Atwood: Testamentit. Orjattareni-kirjan itsenäinen jatko-osa, jota ei kyllä kannata lukea, jos Orjattareni ei ole tuttu teos. Kirjan tapahtumat kertovat, mitä sitten tapahtui, ja siinä liikutaan pari vuosikymmentä myöhemmissä tapahtumissa.
  • Lisa Brennan-Jobs: Pikkusintti. Kirjassa Steve Jobsin tytär kertoo, millaista oli olla Jobsin tytär ja miten uskomattoman hankala narsisti hänen isänsä olikaan. Tämän kirjan kuuntelin heti Jobs-kirjan jälkeen. En kyllä tiedä, suosittelenko edes tätä, sillä koko kirjan ajan pohdin vain, miksi se on ylipäänsä kirjoitettu ja miksi kuuntelen minulle täysin ennalta tuntemattoman kirjailijan elämäkertaa.

Mitäs sitten listalla? Rouvan suositusten ja muun selailun kautta siellä ovat ainakin:

Lucinda Riley: Seitsemän sisartaMaja LundeMehiläisten historiaAnna-Kaari HakkarainenDioraamaJojo MoyesPariisi yhdelle ja muita kertomuksia, Elton JohnMinä Elton John ja Peter HøegSinun silmiesi kautta. Kun vaan ehtisi kuunnella kaiken…

Kommentit (6)
  1. Suosittelen vahvasti lukemaan/kuuntelemaan Anthony Doerrin ihanan romaanin Kaikki se valo jota emme näe. Kaunis ja koskettava lukuromaani kahdesta henkilöstä Euroopassa toisen maailmansodan aikaan. Kaikki teoksen lukeneet kaverinikin ovat tykänneet tosi paljon, nyt yritän houkutella mieheni lukemaan sen.
    Kirjassa on lyhyet luvut, eli sitä voi huoletta lukea iltaisin tai vaikka metromatkalla, kun aikaa ei ole liikaa. Ainakin itselläni jotkut kirjat jäävät siitä syystä kesken, että tarinan kaikkiin mahdollisiin nyansseihin pitäisi keskittyä hurjan tarkkaavaisesti, enkä aina jaksa paneutua.

    1. Sen olen lukenut ja pidin kovasti! Sen verran kyllä on aikaa, että yksityiskohdat ovat unohtuneet, mutta muistikuva on hyvin positiivinen 🙂

  2. Mä luen paljon. Tälle vuodelle menossa kirja numero 6. Ja siis mä haluan kirjat paperisina, kunnon kirjoina. Mä voin lukea missä vaan, millon vaan. Viis taustamelusta. Mutta äänikirjoja en voi kuunnella, koska mun ajatukset lähtee harhailemaan. 😂

    Mun lempikirjaksi pomppasi edellis vuonna ekaa lertaa lukemani Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Olen lukenut sen kahdesti ja vaikuttaa siltä, että siitä tulee ”luettava kerran vuodessa”- kirja. Suht paksu opus, osittain ahdistava ja samalla aivan upea teos rakkaudesta ja elämästä.

    Kingien Ruususen uni oli myös muuten hyvä! Mä en ollut Kingeiltä lukenut aikaisemmin mitään, mutta viime vuonna lukaisin niidenkin lähes 900 sivuisen kirjan ja tykkäsin kyllä.

    Oon blogiinkin listannut lukemiani, tsekkaa jos löytyisi kiinnostavia! 😊

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/12/29/kirjat-2019/

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/12/30/kirjat-2018/

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2017/12/31/kirjat-2017/

    1. Kiitos vinkeistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *