Uutta vuotta ja Mah Jongia!

Hyvää tätä vuotta!

Uudenvuoden juhlat olivat tässä perheessä hyvin rauhalliset, ja vuosi vaihtui – yllätys yllätys – ruokapöydän ääressä. Ei kuitenkaan vain ruoan ja juoman parissa.

IMG_3627.jpg

Ystävämme oli meillä illallisella, ja hän kertoi lähtevänsä parin viikon päästä työmatkalle Shanghaihin. Päädyimme muistelemaan omaa kymmenen vuoden takaista Shanghain-matkaamme ja jakamaan matkavinkkejä.

Yksi asia johti toiseen, ja lopulta kaivoimme esiin yhden Shanghain-tuliaisistamme: perinteisen kiinalaisen Mah Jong -pelin, joka on ostettu Shanghaista antiikkitorilta. (Pelilaatat ovat vanhat, laatikko ja muut oheisvarusteet eivät.)

IMG_0686.jpg

Mah Jong -laatat ovat varmasti monille tutut PC-pelistä, jossa etsitään laatoille pareja. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä varsinaisen Mah Jongin kanssa, jossa laatoista pyritään keräämään useista laatoista koostuvia sarjoja. Kolme saman maan peräkkäistä numeroa on nimeltään chow, kolme samanlaista laattaa pung ja neljä samanlaista laattaa kong.

Peli saattaa näyttää alkuun vaikealta, mutta aika nopeasti oppii erottamaan toisistaan tuulet ja lohikäärmeet ja tunnistamaan kirjainmerkit 1 – 9. Bambujen ja pallojen numerot 1 – 9 taas on helppo laskea tikkujen tai ympyröiden määristä, kun vaan muistaa, että bambujen ykkönen kuvataan aina lintuna.

Emme olleet pelanneet peliä aikoihin, ja voi että se olikin hauskaa pitkästä aikaa. Nyt pitääkin alkaa järjestää Mah Jong -iltoja!

Vaan osaisiko joku auttaa näiden kahdeksan laatan kanssa? Pelissä on mukana kahdeksan vuodenaika- ja kukkalaattaa, joita ei tarvita varsinaisessa pelissä, mutta ne otetaan huomioon jakojen jälkeisessä pistelaskussa. Merkitsevää on, edustaako muurista saatu laatta niin sanotusti pelaajan omaa tuulta. Mutta mitkä näistä laatoista siis edustavat itää, etelää, länttä ja pohjoista?

IMG_0688.jpg

Voi tietty olla, että näiden erikoislaattojen osalta pelin säännöistä on useampi versio, ja nämä eivät edes ole vuodenaikoja eikä kukkia ja ne pitäisi huomioda pistelaskussa jotenkin toisella tavalla. Mikä se tapa olisi?

Ja katsos, yksi niistä näyttää olevan kuvassa vielä ylösalaisin.

Kommentit (8)
  1. Ylärivin laatoissa lukee vuodenajat kiinaksi: 冬 talvi,春 kevät,夏 kesä ja 秋 syksy.

  2. Meillä pelataan mah jongia aina kun saadaan oikean kokoinen porukka kokoon – eli oikeastaan vain juhlapyhinä kuten jouluna. Aivan mielettömän jännä ja koukuttava peli. Mah jongin avulla suvun lapset on opetettu hyväksymään, ettei aina voi voittaa ja se on ihan ok.

    Noista erikoistiilistä: näköjään on olemassa monenlaisia tiilisettejä, sillä meidän pelin erikoistiilissä (kaikissa kahdeksassa) on numerot 1-4, jotka vastaavat tuulia (Itä 1, Pohj 2 jne.) Jos saat minkä tahansa erikoistiilen, pisteitä tulee 4 ja oman numeron sattuessa kohdalle kaikki pisteet tuplataan. Aina kun saa erikoistiilen tietenkin nostaa lisätiilen muurin ”väärästä” päästä, siis sieltä, mistä ei normaalisti nosteta.

    Tästä ei ehkä ole teille kauheasti apua, mutta ainahan voi vaikka tehdä jotkut omat säännöt näiden pohjalta tai jotain 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *