Väärät kasvatusmenetelmät, häiriöitä kehittymisessä ja ongelmia perhedynamiikassa

Onhan sitä parempiakin viikkoja ollut. Turhan lyhyitä yöunia, levottomia öitä, itkuisia aamuja ja väsyneitä vanhempia. Viikko huipentui lauantai-iltapäivänä lapsen oksenteluun ja iltakäyntiin terveyskeskuksen päivystyksessä. Siellä erikoinen terveyskeskuslääkäri kyseenalaisti suurin piirtein kaiken lapsemme kasvatuksessa.

Tilanne lähti siis siitä, että ilman sen kummempaa syytä tyttö oksensi lauantaina kaiken syömänsä useampaan kertaan kaaressa äitinsä päälle. Tätä on käynyt kaksi kertaa aiemminkin, lokakuussa. Ensimmäisellä kerralla tyttö päätyi tiputukseen, mutta toisella kerralla päästiin verikokeen jälkeen kotiin. Silloin oksentelulle ei löytynyt mitään syytä, ja epäilimme virusta tai yliherkkyyttä lehmänmaitopohjaiselle äidinmaidon korvikkeelle. Nyt sitä ei ollut annettu.

Aivan ensimmäisenä punnituksessa kävi ilmi, että lapsen paino oli laskenut edellisestä neuvolakäynnistä. Lääkäri tosin selitti, että eri vaaoilla tehdyt punnitukset eivät ole vertailukelpoisia. Rouva myös kertoi, että edellisen punnituksen tulos ei ole luotettava, sillä hän oli joutunut pitämään lapsesta kiinni vaa’alla.

Siitä alkoi useamman huolenaiheen kasautuminen.

– Nukutte perhepedissä? Ettekö pelkää, että kierähdätte lapsen päälle? lääkäri kysyi.
– No emme. (Miten lääkäri voi ylipäänsä ihmetellä tällaista ääneen?)
– Kyllä hänen pitäisi jo nukkua omassa sängyssä ja eri huoneessa.
– Niin, mutta mitenkäs yöllä syöttäminen?
– Ei puolivuotias lapsi enää tarvitse ruokaa yöllä.
– No mutta kun hän herää ja hän syö niin huonosti päivälläkin. Hän ei ole siis hirveän kiinnostunut kiinteistä ruoista ja soseista. Ainoastaan kaurapuuro ja päärynäsose kelpaavat, ja muita ruokia maistellaan vain hieman.
– Syöttekö yhtä aikaa pöydän ääressä?
– Ei, vaan häntä syötetään eri aikaa kuin syömme itse.

Tässä vaiheessa oli vedetty esiin jo aika monta asiaa, joista voisi päätellä olevansa huono vanhempi.

– Eikö lapsenne ole yhtään kiinnostunut istumisesta? lääkäri kyseli.
– Niin, no ei hän oikeastaan istu vielä. Tai siis ei nouse itse istumaan. Ja kellahtaa kyljelleen helposti.

Ai onko hänen kehityksessään sitten jotain vikaa?

– Ja sitten kun on vielä tuo pituuskäyrän romahtaminen.
– Siis mitä?!?
– Niin, kun hän on tippunut siitä kasvukäyrältä.
– No onhan meille sanottu neuvolassa, että hän on pienikokoinen, mutta että ei ole mitään huolta ja että eihän me vanhemmatkaan niin isoja olla.

Käyrät tosiaan näyttävät siltä, että tytöstä ei tule koripalloilijaa, mutta ”pituuskäyrän romahtaminen” oli turhan dramaattinen sanavalinta ja tarkoitti sitä, että kasvu on tasaantunut alemmalle käyrälle.

– Kyllä minä suosittelisin, että ensin selvitettäisiin, miksi ruoka ei maistu. Onko vaikka jotain yliherkkyyttä jollekin aineelle. Sitten vatsalle ultraääni, että onko siellä jokin ahtauma joka aiheuttaa oksentelun. Kaikkien vaikein asia korjata on sitten se, jos kyse on perhedynamiikasta.
– Anteeksi?
– Että jos lapsi vie vanhempiaan. Johtajuuskysymys. Jos hän ei syö päivällä, niin hän syö sitten yöllä. Ja kyllä tämä huonosyöntisyys, oksentaminen ja kasvun hidastuminen liittyvät toisiinsa.

Eli väärät kasvatusmenetelmät, häiriöitä kehittymisessä ja vielä ongelmia perhedynamiikassa. Auts.

Tässä vaiheessa olimme jo mielestämme aika kaukana varsinaisesti lääkärikäynnin aiheesta. Verikokeessa näkyi jokin pieni tulehdus, mutta koska oksentelu ei jatkunut, pääsimme yöksi kotiin ja saimme lähetteen Lastenklinikalle, jossa olisi tarkoitus selvittää ensi viikolla, löytyykö huonolle soseruokahalulle jotain syytä.

Lähtiessämme lääkäri kuitenkin kertoi, että tyttö on iloinen, reipas ja kehittynyt hyvin eli pelkkää plussaa paitsi se oksentaminen.

Nyt päällimmäisenä mielessä on hämmennys. Syökö tyttö oikeasti vähän vai tuntuuko se vain vähältä. Kuinka paljon seitsenkuisen pitäisi syödä soseita kerralla? Jos tytöllä olisi jokin krooninen vaiva, eikö se olisi ilmennyt useamminkin kuin kolmesti seitsemässä kuukaudessa? Oliko se sitten jotain, jota hän söi lauantaina? Ei hän kuitenkaan saanut mitään, mitä hän ei olisi syönyt aiemminkin.

Vai onko kaiken pahan alkulähde se, että nukumme samassa sängyssä?