Vain parin sentin päässä Vuoristoradasta
Kuulkaas enot, nyt lähdetään Lintsille!
Linnanmäen huvipuiston avautumista on odotettu meillä lähes yhtä paljon kuin kahden viikon päästä juhlittavia 6-vuotissynttäreitä.
Portit avautuivat perjantaina, ja kun Rouvan veljet tulivat viikonloppuna kyläilemään, otimme tytön kanssa enot mukaamme ja istutimme heidät heti ensimmäisenä Hypyttimeen. Enot pääsivät myös tutustumaan Linnunrata Extraan ja Lohikäärmeeseen, ja siinä olikin heille kuulemma aivan riittävästi.
Edellisestä kerrasta oli kulunut yli 40 vuotta.
Me puolestaan olemme ehtineet kiertää tytön kanssa hänelle sallitut laitteet jo niin monesti, että odotamme molemmat kovasti, että pääsisimme jo seuraavalle kokemustasolle.
Harmillisesti tästä maagisesta 120 cm:n pituudesta puuttuu (kenkien kanssa) vielä pari senttiä, joten emme edelleenkään pääse Vuoristorataan, Hurjakuruun, Kehrään, Salamaan tai Tulirekeen. 120 cm:n pituinen lapsi pääsee myös yksin useisiin laitteisiin, joihin kaksi senttiä lyhempi tarvitsee vielä aikuisen (tai yli 15-vuotiaan) mukaansa.
Tyttö on kasvanut viime kuukausina sentin kuukaudessa, joten toivomme toki, että tämä tahti jatkuu edelleen, jolloin 120 cm tulisi täyteen vielä tämän kesän aikana.
Tällä kertaa tyydyimme edellä mainittujen laitteiden lisäksi Pikajuna-vuoristorataan ja Autorataan, joissa kävimme ostamillani Lippunippu-kertalipuilla. En suoraan sanoen pidä järkevänä ostaa melko hintavia rannekkeita ennen kuin pääsemme tytön kanssa useampiin laitteisiin. Ja sitten kun seuraavan kerran ostan rannekkeen, haluan käydä samalla hinnalla itsekin kaikista hurjimmissa laitteissa yksin.
Avajaisviikonlopun lauantai oli kyllä mainio päivä vierailla Lintsillä: ilmat suosivat ja koska ihmisiä oli liikenteessä vielä hyvin vähän, laitteisiin ei ollut jonoja. Monia laitteita pyöritettiinkin vain parille asiakkaalle.
Tämän kesän uutuuksia Lintsillä ovat uudistettu Linnunrata Extra ja Pellen Talo.
Linnunrata Extra on vesitornin sisällä kulkeva vuoristorata, jonka kyydissä istutaan virtuaalitodellisuuslasit päässä. Tähän asti VR-laseilla on voinut katsella avaruusseikkailua, mutta nyt voi itse valita sen ja kahden muun VR-elokuvan välillä. Me valitsimme hauskan liitohyppyelokuvan, jossa noustaan ensin Linnanmäen puuvuoristorataa ylös, minkä jälkeen vaunu lähteekin liitelemään ilmaan, lentelee rotkojen yläpuolella, syöksyy sademetsään ja laskeutuu lopulta Linnanmäen vesitornin päälle. Todella hauska elokuva, suosittelen! Vielä on näkemättä kolmas, kauhuteemainen elokuva.
Pellen Talo valmistuu vasta toukokuun aikana, ja se nousee Kingin viereen, paikkaan, jossa oli aiemmin maksuton Miniautot-autorata. Pellen Talosta lupaillaan korvaajaa viime vuonna puretulle Vekkulalle, ja nähtäväksi jää, mitä Vekkulasta tuttuja elementtejä uuteen laitteeseen tulee.
Vuoden päästä puistoon tuleekin uusi Taiga-niminen vuoristorata, josta kerrotaan tulevan Suomen pisin ja Pohjoismaiden nopein! Sitä odotellessa.
Voi ei, onko Miniautot poistettu!? Ja tarkoittaako se, että ilmaislaitteita on kaksi vähemmän, kun toinenkin meidän lasten suosikki, Kotkot-juna, purettiin?
Meillä on 5v, joka ei pidä hurjista ja kieppuvista laitteista ja on ollut enemmän kuin onnellinen ilmaislaitteista. Sääli jos juuri niistä on karsittu.
Näin ymmärsin, ainakaan eivät olleet siinä, missä olivat aiemmin, enkä löytänyt sitä muualtakaan kartalta. Se oli myös meille harmi, sillä varsinainen Autorata oli meidän neidille vähän turhan iso ja auto vaikeammin ohjattavissa. Ei ylettynyt jalka edes polkimelle. Toki ymmärrän taloudellisessa mielessä ilmaisten laitteiden karsimisen maksullisten alta.
Toisaalta ilmaislaitteet ovat houkutelleet mukaan perheitä, joissa sekä isoja että pieniä lapsia. Ja suuri osa näistäkin perheistä syö ja kuluttaa muutenkin rahaa alueella. Ja kun pienille ei ole edes halvempaa ranneketta, niin voi jäädä lähtemättä kokonaan.