Valoa ruokapöytään

Jopas tuntuu, että lyhyelle ajalle on taas kasautunut kaikenlaista selviteltävää, hoidettavaa, tehtävää tai järjesteltävää. Ja todellakin järjesteltävää, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.

img_9775.jpg

Tiedättehän ne sisustuslehdissä esiteltävät siistit kodit, joissa kaikki on hyvässä järjestyksessä ja tasojen päällä vain muutama harkittu esine? No meidän kotimme on nyt yksi niistä, sillä eräs sisustuslehti kävi maanantaina kuvaamassa kaikki nurkkamme. Siisteys oli tulosta viikonlopun siivousurakasta, ja lopullisesta illuusiosta saamme kiittää kuvaajaa, joka siirsi tasoilta pois kaiken ylimääräisen. Saa nähdä, tunnistaako asuntoa edes omakseen, kun juttu ilmestyy.

Kuvauksien ansiosta kodissamme on nyt myös hieman enemmän valoa. Ikkunoiden pesu tuntui lisäävän sen määrää vähintään puolella. Lisäksi sain laitettua paikoilleen myös ruokapöydän päälle aikaa sitten hankitut valaisimet.

img_9789_1.jpg

Olemme olleet jo pitkään tyytymättömiä olohuoneemme valaistukseen, sillä pelkkä yleisvalo jätti ruokapöydän liian pimeäksi. Tilasimme hollantilaisesta 360volt.comista kolme vanhaa teollisuusvalaisinta, ja ripustin ne kattoon pöydän yläpuolelle. Käytin ripustamisessa lopulta rautalankaa, sillä alun perin ostamani ketju tuntui liian massiiviselta.

Tavallisten energiansäästölamppujen sijaan ostin valaisimiin energiaa säästävät halogeenikohdevalot. Niiden muodostama valokeila on vain 30 astetta, joten ne valaisevat pöydän hyvin mutta jättävät muun huoneen tunnelmallisen hämäräksi.

img_9819.jpg

Kohdevalot olivat hyvä ratkaisu myös siksi, että valaisimissa ei ole varjostimia ja ne sijaitsevat melko matalalla, vain 50 cm:n etäisyydellä pöydän pinnasta. Koska kohdevalojen valo suuntautuu alaspäin, ne eivät häikäise pöydän ääressä tai muualla huoneessa.

img_9842.jpg

Nyt kun silmä on tottunut siihen, että pöydän päällä roikkuu jotain, olemme aika tyytyväisiä näihin valaisimiin. Niiden teollinen tyyli on sitä, mitä haimme, ne valaisevat hyvin ja niiden luoma valo on miellyttävä. Ei kai sitä enempää tarvitsekaan.

Kommentit (9)
  1. Emmi: Rouva kiittää kiitoksista!

    JonnaH.: Kyseinen kynttilänjalka taitaa muuten olle vanhin jäljellä oleva yhteinen hankintamme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme 15 vuotta sitten!

    kata_eric: Kiitos! Kyllä näissäkin kesti pari viikkoa ennen kuin silmä tottui, mutta valo on kyllä tosi miellyttävä.

    Vierailija: Tällä hetkellä toivon, että meillä ei olisi lattiaa, jolle kasata tavaroita 😀 Tyttö on aika tehokkaasti levitellyt taas kaikenlaista ympäriinsä…

  2. Hauska tuo lappuidea tykkään!
    Meidänkin koti, jossa ei onneksemme ole tasoja, joilla kasata tavaroita, vaikka aina kateellisen katselenkin noita ihania tasoille asteltuja asetelmia, näytti varsin erilaiselta lehden sivuilla. Jotenkin kodista sai aivan erilaisen käsityksen, ei hyvempi eikä huonompi, vain erilainen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *