Väriä elämään: nyt ei maalatakaan vain valkoisella!

Kaupallinen yhteistyö: Cover Story

Remonttimme on edennyt vaiheeseen, jossa olemme jo valitsemassa sävyjä pintamaaleihin! Maalit remonttiin toimittaa kotimainen Cover Story, ja olemme ihastelleet heidän herkullista värikarttaansa parin viikon ajan.

Remontti

Tilasimme Cover Storylta lopulta 11 sävymallia erilaisia vihreitä, sinisiä ja murrettua vaaleanpunaisia. Ne saa isoina A4-kokoisina arkkeina, joiden toisella puolella on liimapinta. Värimallit voi siis liimata seinään, jolloin sävyjä voi katsella juuri oikeassa ympäristössä erilaisissa valaistuksissa, ja niistä saa silloin paremman kuvan ilman tarvetta hankkia koemaalipurkkeja.

Cover Storyn kaikki maalit ja pakkaukset ovat täysin muovittomia, ja maaleissa käytetään sidosaineena kasviöljyä. Muoviton maalipinta antaa rakenteiden hengittää, eikä maalaamisesta tai itse maalista irtoa mikromuoveja.

Maalattavana on kolme huonetta ja kaksi eteistä. Päätimme, että tällä kertaa emme maalaa kaikki seiniä valkoisiksi vaan valitsemme ainakin kahteen huoneista jonkin värisävyn. Cover Storyn värikartta on tarkasti kuratoitu 38 sävyn sarja, ja kaikki sävyt kerrotaan suunitellun yhteensopiviksi.

Remontti

Lopulliselle short listillemme pääsivät vaaleanvihreä ”Hermann”, pinkit ”Edith” ja ”Anaïs”, harmaan vihreä ”Agatha” sekä vedenvihreä ”Maggie”.

Päätimme, myös että reunimmainen keittiön yhteydessä oleva huone maalataan valkoisella (sävy: ”Patti”), sillä huonetta käytetään todennäköisesti myös Rouvan ruokakuvauksissa, jolloin neutraalin värinen seinä on käytännöllisin.

Remontti

Keskimmäisen huoneen, josta tulee vierashuoneiston olo-/makuuhuone maalaamme vedenvihreäksi, sävy: ”Maggie”.

Remontti

Tulevan makuuhuoneemme sävyä pohdimme pisimpään, ja vaihtoehtoina oli kaksi vihreää, sävyt: ”Hermann” ja ”Agatha”. ja vaaleanpunainen ”Anaïs”.

Remontti

Lopullinen valintamme oli ”Anaïs”. Tällä kertaa maalaamme huoneen kaikki seinät samalla värillä, ja on jännä nähdä, miltä se näyttää, kun muuten olen tottunut katselemaan lähinnä valkoisia seiniä. Itse asiassa ainoa värillisellä maalilla maalattu seinä kodissamme on juurikin taustalla näkyvä olohuoneen pitkä seinä, ja olohuoneen muut seinät ovat valkoiset.

Remontti

Maalarimme ehti jo pohjamaalata seiniä ja kattoa Cover Storyn Primer-pohjamaalilla, ja hän kertoi maalin tuntuvan laadukkaalta mutta ”hieman erilaiselta”. Ero tulee juuri siitä, että maalin sideaine ei ole muovia vaan kasviöljyä, ja maali on hieman jämäkämpää. Pintamaalitkin ehtivät jo saapua, ja seiniä ilmeisesti maalataan lopulliseen kuntoon jo lähipäivinä!

koti remontointi sisustus
Kommentit (2)
  1. Remppailija
    19.2.2022, 21:28

    Hienoa että näitä vaihtoehtoisia maaleja löytyy! Itsellä 30-luvun kerrostalon pintaremppa pian edessä, muovimaaleja emme enää käytä.

    Kauniita sävyjä teillä tässä!

    1. Tommi Koivisto
      7.3.2022, 22:19

      Innolla odotamme, että näemme lopputuloksen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *