Vauhtiveijari

Tämä pieni vauhtiveijari on ollut viime viikkoina erityisen paljon koko perheen huomion keskipisteenä.

Hän oli New Yorkissa niin nuhainen, yskäinen ja monta päivää kuumeessakin, että kyselin jo online-lääkäriltä, miten pitkään kuumetta voi katsella. Kuulemma viikon. Kuume onneksi laski kuudentena päivänä, ja yskäkin alkaa lopulta nyt – lähes kuukauden sairastelun jälkeen – helpottaa.

Sen lisäksi hänelle puhkesi New Yorkissa ollessamme vielä kaikki neljä yläetuhammasta yhtä aikaa. Ihan vaan että olo olisi mahdollisimman kurja.

Tällä viikolla hän on kärsinyt puolestaan perheen pahimmasta jetlagista. Ensimmäiset yöt hän nukahti helposti mutta heräsi puolilta öin aivan virkeänä ja nukahti uudelleen vasta kahden tai kolmen tunnin jälkeen. Viime öinä hänen on ollut puolestaan vaikea nukahtaa, mutta sitten hän on nukkunut aamuun asti heräämättä. Ehkä tämä vähitellen tästä?

Jotain iloistakin sentään.

Ensinnäkin pikkuherra on yllättänyt meidät kaikki ruokahalullaan. Hänen siskonsahan ei samassa iässä pitänyt juuri mistään, mutta tämä kundi syö suurin piirtein kaiken, mitä annetaan. Varsinkin äidin tekemät kotiruoat uppoavat erinomaisesti, ja puuroa poika syö niin mielellään ja isoja annoksia, että kutsun häntä Puuropojaksi. Ei mikään ihmekään, että hän tuntuu kasvavan aivan silmissä.

Ja sitten tämä meno ja meininki: Vaikka poitsu ei vielä istu, hän kampeaa itseään jo kovaa vauhtia ylös maasta. Hän nousee polvilleen tukea vasten ja yltää yllättävän korkealle, jos näkee siellä jotain mielenkiintoista.

Seisomaan hän ei vielä nouse itse, mutta seisoo yllättävän jämäkästi, kun hänet nostaa jaloilleen ja tukee häntä. Ohhoh.

Kyllä tässä kohta ollaan ihmeissämme, kun tämä jässikkä lähtee tästä juoksemaan. Hän on jo nyt sekunneissa räpläämässä kylpyhuoneen lattiakaivoa, jos hän havaitsee oven jääneen auki.

Ja on pelottavan kiinnostunut isin tietokoneesta.