Vaunuostoksilla

”Toimitusaika 6 – 8 viikkoa. Voi olla että menee jopa 12”, kertoi Vaunu-aitan myyjä. Ou nou! ”Mutta kun lapsemme toimitusaika on jo aiemmin?!?”

Kävimme siis vaunustoksilla. Myyjän konsultaation jälkeen tilaukseen lähti Bugaboo Cameleon, All Black Special Edition. Kuvassa sama kärry hiekan ja oranssin värisenä.

2012-03-28-068.jpg

Kävimme aiemmin myös Stockalla, ja he yllättivät kertomalla, että Bugaboita ei tällä hetkellä saa heiltä lainkaan. He ovat kuulemma saaneet niin paljon reklamaatioita hajonneista osista ja varaosia on niin vaikeaa ja hidasta saada, että he harkitsevat nyt jättävänsä Bugaboon kokonaan valikoimastaan. Vaunu-aitassa tätä pidettiin erikoisena, sillä heille ei ole tullut sen enempää reklamaatioita Bugaboosta kuin muistakaan merkeistä. Varaosia heillä taas on itsellään, sillä he tekevät myös esimerkiksi Finskin tilaamat korjaukset.

Bugaboo-yhdistelmävaunuissa pitäisi nyt olla kaikki ne ominaisuudet, mitä keksimme kysyä. Vaihdettavien etupyörien ansioista niillä voi mennä kesällä ja talvella, maalla ja kaupungissa, ja mikä tärkeintä: ne ovat todella kompaktin kokoiset. Ei pitäisi olla mitään ongelmaa bussin, spåran ja pienen hissin suhteen. Niissä on nyt myös se työntösuunnan vaihtava heittoaisa (ks. Vaunujen valinnan vaikeudesta).

Vaunuissa on myös kevyt runko, joten myöhemmin ei sitten (ehkä) ole tarvetta erillisille matkarattaille. No, palataan siihen ensi syksynä. Ainoastaan Brion Go-vaunut olisivat täyttäneet samat kriteerit, mutta nekin vaikuttivat Bugaboihin verrattuna jotenkin massiivisilta. 

Vaunuja piti saamiemme neuvojen mukaan kokeilla ja työnnellä ”kaikessa rauhassa”. Kokeilimme työntämistä, mutta emme oikein tienneet, miltä sen pitäisi tuntua.

Yritin katsella jonkin aikaa Bugaboita käytettynä, mutta sen verran esteetikkoja olemme, että väritoive pakotti ostamaan uutena. Ja kun kuulin, että toimitusaika on näin pitkä, tilaus oli pakko tehdä nyt eikä voinut enää katsella pidempään.

Kun toimitusaikaa tarkistettiin Vaunu-aitan toiselta myyjältä, hän oli saanut juuri vahvistuksen, että erä näitä mustia vaunuja pitäisi lähteä Hollannista neljän viikon päästä. Huikkasin jälleen vatsalle: ”Et sitten tule yhtään aiemmin.”

Kommentit (10)
  1. Huh,ompa kyllä kärryillä hintaa! ja aika rumatkin,mutta en olekkaan esteetikko! 🙂 Makuasioita…

  2. Eikä? Huikeaa! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *