Vauva ei ui

Tämän viikon toinen epäonnistumistarina koskee vauvauintia, jossa olemme käyneet nyt reilusti yli puoli vuotta.

Menestys on ollut vaihtelevaa. Alku oli huutoa, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen vedessä polskimisen ilo löytyi.

Sen jälkeen uimassa on ollut oikeasti tosi kivaa, ja tyttö on ollut altaassa pääosin hyvin iloinen. Kerran uskalsimme käydä tytön kanssa uimassa jopa täysin ilman äitiä, ja kaikki meni hienosti.

Tyttö ei voi kuitenkaan sietää sukeltamista. Se ei ole lähtenyt sujumaan missään vaiheessa, ja joulukuun korvatulehduksen ja helmikuun reissun vuoksi sukelluksiin tuli vielä kahden kuukauden tauko. Sen jälkeen sukellusyritykset ovat päättyneet itkuun ja halailuun.

Päätimmekin jo kuukausi sitten jättää sukellukset kokonaan pois ja keskittyä siihen mikä on kivaa: veden loiskutteluun, lelujen perässä polskimiseen ja laululeikkeihin.

Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikista hauskinta lapsesta tuntuu olevan niiden lelujen järsiminen ja isän tai äidin kaulassa roikkuminen, ei se uiminen. Hän niinkuin periaatteessa tykkää vedestä muttei halua tehdä siellä mitään.

Ennen kuin ehdit kysyä, onko siellä vauvauinnissa sitten järkeä käydä, vastaan itse: ei ole.

Luulenpa, että meidän vauvauintimme päättyy tähän huhtikuuhun, jatkamme kylpylelujen pureskelemista omassa kylpyammeessamme ja vähän myöhemmin voimme käydä polskimassa uimahallin lastenaltaassa.

Ja niitä laululeikkejä voisimme siirtyä leikkimään syyskaudella johonkin muskariin.