Vauvatankkaus

Sain lauantai-iltana Rouvan ja Neidin takaisin kotiin kuuden päivän eron jälkeen. He viettivät koko viikon maalla, ja itse kävin loppuviikosta pienellä työmatkalla Saksassa. Tämä oli pisin aika, jonka olen ollut erossa vauvasta.

img_8732.jpg

Voiko olla mahdollista, että tyttö on kasvanut viikossa jotenkin tosi paljon? Hän seuraa huomattavasti skarpimmin kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu, kiepsahtaa sängyssä helposti vatsalleen, nauraa ääneen entistä enemmän ja viihtyy myös paremmin itsekseen lelukaaren alla.

Mutta entä ne kuusi edellistä päivää ja Saksan-matkani? Kuusi päivää totaalista vauvavapaata?

No ei aivan.

Heti ensimmäisenä iltana, kun olin yksin kotona, vaihdoin Facebook-profiilikuvakseni kuvan, jossa olen tytön kanssa. Sitten kävin ihailemassa profiilikuvaa sen jälkeen joka päivä. Monta kertaa päivässä.

Pyysin Rouvaa ottamaan kuvia tytöstä ja lähettämään niitä minulle. Sitten katselin kuvia puhelimestani uudelleen ja uudelleen. Ja esittelin niitä työkavereilleni. Ja vaihdoin puhelimeni taustakuviksi.

Perjantai-iltana Saksassa käytin merkittävän osan illasta keskustelemalla kollegani kanssa lapsesta, raskaudesta ja isyydestä, hänkin kun odottaa esikoistaan.

Niin. Ikävä. Kaipasin koko viikon pientä tyttöä syliini – vauvatankkausta, niin kuin meillä on tapana sanoa.

Tänään heräsin siihen, että joku puristelee nenääni ja työntää pieniä sormiaan suuhuni. Kello oli puoli seitsemän, mutta tyttö hymyili vieressäni leveästi, ja hänen suuret silmänsä kertoivat, että yöunet on nyt nukuttu.

Äiti sai jäädä jatkamaan uniaan ja isä vauvatankkausta koko rahalla. Kaikki voittivat.

Kommentit (11)
  1. 🙂

    Viimeisimmälle vierailijalle: En ihmettele, että ystävien vauvakertomukset eivät voisi vähempää kiinnostaa, jos itsellä ei ole lapsia. Eipä kiinnostanut meitäkään aiemmin. Ei kaikkien tietenkään tarvitse haluta lapsia, ja oma lemmikki on luonnollisesti rakas perheenjäsen. Kuulostaa kuitenkin jotenkin jännältä, että kissaemous olisi palkitsevampaa kuin oman lapsen kasvattaminen.

  2. Meillä on kissoja useampi, ja mun työmatkat ovat ihan tuskaa kun ilman kännykkäkuvia niistä ronteista en enää lähde mihinkään. Miehen kanssa käymissämme tekstivesteissä aihe on myös 80% tarkkuudella kissat, sekä kuka on maannut näppiksellä ja tullut puskemaan, kun pitäisi tehdä töitä, ja milloin lemmikkiötökkä on syönyt, juonut, kiusannut sisariaan, oksentanut karvapalloja, leikkinyt ja kakkinut. Oma aihekokonaisuutensa on myös kissojen ulkoilu valjaissa.

    Naapurit pitävät varmaan hulluina, samoin kaverit vaikka eivät sitä myönnäkään, vanhemmat odottavat jo lapsenlapsia joita ei valitettavasti ole ihan lähiaikoina tulossa ja ystävien joilla on loputtomasti kerrottavaa pienten vauvojensa vaipanvaihdosta, kärryistä ja nukkuma-ajoista ( imetyksestä nyt puhumattakaan, mikä siinä on muka niin magneettista? Erite kuin erite!) ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Kissaemous on vaan niin paljon kiinnostavampaa ja palkitsevampaa ja mullistanut meidän molempien elämän. En ikinä vaihtaisi lapsiarkeen. Pahoittelut suoruudesta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *