Vuoden parhaat kuvat

Olen jo kolmena vuonna tehnyt tytön iso- ja isoisovanhemmille joululahjaksi Ifolor-kirjat, joihin olen kerännyt parhaat ja hauskimmat kuvat lapsesta vuoden varrelta.

IMG_5244 (2).jpg

Kirjoja on hauska selailla itsekin, sillä eipä digikuvia tule oikeastaan koskaan tilattua paperiversioina.

Nyt myös tyttö on innostunut katselemaan kuvia, ja tänään itse asiassa luin ensimmäistä kertaa hänelle kaksi ensimmäistä kirjaa kuvateksteineen. Hänestä oli selvästi jännää katsella omia vauvakuviaan ja kuunnella, mitä niistä kerroimme.

IMG_5259 (3).jpg

Tänä vuonna kirjan kokoaminen oli varsinainen urakka. Vuoden aikana oli kerääntynyt kuvia sekä kännykällä että järkkärillä otettuna peräti 27 000. Huh.

No nyt kirja on tehty, ja sen selaaminen saa itsenikin hyvälle tuulelle. Valmiiseen kirjaan päätyi reilut parisataa kuvaa, jokainen omalla tavallaan ainutlaatuinen, mutta muutama kuva on ylitse muiden. Kyseiset kuvat päätyivät kirjaan koko sivun kokoisina, yksi myös kanteen, ja jään ihailemaan niitä joka kerta selatessani kirjaa.

Tämä Toscanassa otettu kuva, jossa tyttö näyttää pieneltä posliininukelta.

IMG_8993.jpg

Tämä mökin riippumatossa otettu kuva, jossa on niin kesäisen rauhallinen ja kiireetön tunnelma.

IMG_9542.jpg

Tämä mökin rannassa otettu kuva, josta hehkuu viime kesän lämpö.

IMG_7983.jpg

Tämä hetkeä myöhemmin otettu kuva, jossa pieni keskittyy puhaltamaan saippuakuplaa.

IMG_7978.jpg

Tämä toinen saippuakuplakuva, jossa elämäni rakkaimmat ihmiset istuvat ilta-auringossa.

IMG_1193.jpg

Ja tietysti tämä…

IMG_1237.jpg

PASTARIIVIÖ!!!

Kommentit (10)
  1. Pitkästä aikaa kahlaan sun juttuja läpi kun en ole aikoihin ehtinyt blogimaailmaan, ja ensimmäistä kertaa on kyllä kommentoitavakin – nämä kuvat sai minut (raskaushormooneissaan rypevän herkkiksen) pyyhkimään silmiään. Uskomaton tunnelma ja fiilis joka ikisessä kuvassa, tuli valtava halu lähteä Italiaan ja mökille puhaltelemaan saippuakuplia…. Huikeeta. Kiitos.

  2. Pastariiviö, ihan mahtava! 🙂 Ja muutenkin kauniita kuvia. (Ja kiitos muistutuksesta, että jonkun muunkin pitäis vissiin tehdä niitä kuvakirjoja, krhm, 2013 on vielä vaiheessa ja viime vuotta ei edes alotettu. :D)

    1. Joo, joskus on kamera juuri oikeaan aikaan saatavilla! Tuo joululahja isovanhemmille on hyvä homma: silloin se on pakko tehdä siihen joulukuun ensimmäiseen viikkoon mennessä, joten se tulee myös tehtyä! Paperikuvistahan, niistä ennen vuotta 2002 otetuista, meillä on edelleen laittamatta albumiin… öö… kaikki. Vuonna 2002 siirryimme digiaikaan.

      1. Älä nyt kuule, mä tilasin paperikuvia vielä vuodelta 2012. 😀 Ja kaikki on albumeissakin, en ymmärrä, että millä hyvällä tahdolla oon sen homman tehnyt, kun toi kirjan aikaansaaminen tuntuu olevan kovin vaikeaa. Meidän häistä tein vuonna 2012 kirjan ja päätin, että tästä lähin tilaan muutkin kuvat kirjan muodossa. No joo… 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *