Ylitaitava uimakoululainen
Ilmoitin tytön jo maaliskuussa kesäkuiseen alkeisuimakouluun. Ajattelin, että se olisi hyvä ajatus, sillä en omasta mielestäni oikein osannut opettaa uimista hänelle.
Olemme olleet todella laiskoja uimahallikävijöitä, ja katastrofaalisen vauvauinnin jälkeen olen käynyt tytön kanssa uimahallissa vain neljästi. Pappa on vienyt häntä uimaan kaksi kertaa, ja kerran kävimme uimassa järvessä. Uintikertoja ei ole siis ollut aiemmin kovin montaa.
Uimakoulu kestää kaksi viikkoa, ja tunteja on maanantaista torstaihin, yhteensä kahdeksan kertaa. Ensimmäinen kerta oli maanantaina. Tyttö meni uimakouluun intoa puhkuen mutta hieman jännittyneenä. Vanhemmat eivät ole mukana uimakoulussa mutta näkevät uimahallin kahviosta altaalle.
Tunnin jälkeen opettaja tuli kysymään, olenko tytön isä.
”Joo..?” vastasin varovaisen kysyvästi.
”Tosi kivasti meni, ja hänellä oli hauskaa”, kuulin.
”OK, kiva!”
”Hän vain näyttää osaavan jo kaiken, mitä täällä opetellaan, ja hänen kannattaisi vaihtaa jatkoryhmään. Voin tarkistaa, onko siellä tilaa.”
”!?!”
Myöhemmin tällä viikolla katselin sitten uimahallin kahvion ikkunasta, miten tyttö hyppäsi muiden jatkoryhmäläisten kanssa aikuisten altaaseen ja veteli muutamia kroolivetoja ennen kuin opettaja nappasi hänet syliinsä.
Oho. Tätä en osannut todellakaan odottaa.