Unohda kenkäleikki, täältä tulee Haluatko Miljonääriksi? hääversio!

Kuva: Satu Mali

Meiltä on kysytty paljon siitä mitä kaikkea ohjelmaa meillä oli, vai oliko meillä bändin ja DJ:n lisäksi oikeastaan mitään ohjelmaa?

Ei kenkäleikille

Mullahan oli selkeä ajatus ja mielipiteet siitä, etten halua häihin ohjelmaa, jonka vieraat näkevät joka kesä useaan otteeseen, juhlittavat vain vaihtuu. Yksi niistä leikeistä on monien suosima ja toisten vihaama The kenkäleikki. Jo kihlautuessani tiesin, etten tule pitämään kenkäleikkiä meidän häissämme. Idea ja ajatus siitä, että voidaan tutustua juhlapariin paremmin leikin kautta, on kiva, mutta konsepti oli ehkä mielestäni jo vähän kulahtanut ja kysymykset usein aika lailla samoja.

Jos ei kenkäleikkiä, niin mitä sitten?

Halusin siis tuoda mukaan jotain, missä voitaisiin tutustua paremmin meihin, mutta jonkin muun leikin kautta. Samalla halusin, että vieraat voisivat olla mukana, emmekä me olisi koko ajan esillä – vaikka hääpäivämmehän se on. Olin nähnyt jossain häissä jonkin version kyseisestä pelistä, tai itseasiassa oletin, että kysymys oli tästä, en tiedä. Näin vain oljenkorren ja puhelimen – olin myyty.

Päätin meidän häihimme tulevan Haluatko Miljonääriksi hääversio.

Toteutus

Ajatus on aivan sama kuin TV-konseptissa. Yleisöstä valitaan yksi miljonääriksi haluava ja hänet otetaan ’’eteen’’ tai muuten esille juhlapaikalla. Osallistujalla on oikeus käyttää kaikki oljenkorret ja pääpotin voitte keksiä itse.

Me olimme valinneet osallistujat jo valmiiksi, mutta he eivät tienneet sitä. Eetun Bestman veti homman aivan nappiin, samalla, kun DJ laittoi Tv-tunnaria ja muita konseptiin kuuluvia musiikkeja jännitykseksi.

Homma alkaa niin, että juontaja esittelee itsensä ja kertoo pelin säännöt.  Tämän jälkeen bestman jutteli niitä näitä ja kysyi ’’ Kuka haluaa Miljonääriksi?’. Sen jälkeen hän heitti ’’Kenellä käsi vikana ylhäällä’’. Kaikki nostivat käden, mutta Eetun äiti valikoitui silti vastaamaan kysymyksiin, sillä olimme hänet pestiin jo valinneet. Kysymykset olivat myös valittu aina vastaajaa ajatellen. Tämä tuli kuitenkin täysin yllätyksenä Eetun äidille.

Kun kisaaja on valittu, istutettiin hänet penkkiin ja säännöt kerrattiin vielä. Ja peli voi alkaa! Jokaisen kysymyksen kohdalla kaasot jakoivat pöytiin saman kysymyksen, jonka juontaja kysyi kisaajalta. Näin saatiin myös pöydät kisaamaan keskenään ja juttelemaan toisilleen, sillä olimme sekoittaneet vieraita.

Kysymyksiä oli yhteensä viisi, mutta kaikkia emme aina ehtineet kysyä, kun juontaja veti homman jännityksineen ja heittoineen niin hienosti. Myös oljenkorsia käyttäessä meni yllättävän kauan aikaa.

Kun kaikki kysymykset oli käyty ja miljonääri julistettu, julistettiin vielä tämän kierroksen parhaat pöydät. Jokainen pöytä sai tietenkin itse kertoa oman piste määränsä. Eikä kukaan missään tapauksessa huijannut! Meillä paras pöytä voitti illallisen, ilmaiset juomat, ja Gasellien yksityiskeikan. eheheh

Itse voittaja palkittiin mitalein ja pienellä snapsipullolla, sekä muilla höysteillä. Taisi bestmaneilla olla paukkuserpentiiniäkin.

 

Kuva: Satu Mali

 

Miten meni?

Omasta mielestäni tämä meni niin hyvin, että harmitti ettei ehditty vetää kuin kaksi settiä tätä. Olimme varautuneet viiteen kilpailijaan, mutta tämä oli HUIPPUA! Kaikki nauroivat, DJ:tä myöten ja oli muutenkin super hauksaa.  Vieraat tulivatkin kysymään illan mittaan: milloin se miljonääri jatkuu? Olen vieläkin ihan innoissani kaikista musiikeista, jotka siihen kuului ja siitä, miten meidän hääporukkamme ja varsinkin bestman tämän veti. Ai, että. Tätä on kiva katsella häävideolta!

Minkälaisia kysymyksiä?

Kysymykset olivat niin meistä itsestämme, kuin meistä yhdessä. Eetun äidillä oli mm. Missä suutelimme ensimmäisen kerran ja mitä ’’erikois’’ luokkaa Kiira on käynyt, montako kertaa olemme muuttaneet, mitkä ovat koirien viralliset nimet yms. Eli voitte keksiä kysymyksiksi oikeastaan mitä tahansa, taivaan ja maan väliltä, mutta valitkaa kysymykset kisaajalle sopiviksi!

Tarvitseeko muuta kuin kisaajan?

Ei sinänsä. Me teimme myös konseptiin sopivat kysymyslehtiset, ihan Powerpointilla. Musiikilla sai kivaa tunnelmaa ja bestman juontajana toi lisä pisteitä vielä koko tilanteeseen. Lisäksi lahjukset, kuten mitalit, on aina kivoja, joten suosittelen.

 

Mitä mieltä? Miltä kuulostaa? Unohtuiko kenkäleikki?

Kiira

suhteet tapahtumat-ja-juhlat parisuhde

Maailman kaunein morsian, häälookkini

Jokainen meistä näkee häitään suunnitellessa itsensä eritavoin, mutta kaikilla on jonkinlainen kuva itsestään hääpäivänä, ajatus lookista. Itse olin pään sisällä nähnyt tähän lookkiin niin paljon vaivaa, että päätin lähteä teettämään mekkonikin. Olin luonut itselleni illusion Morsian Kiirasta, hahmosta, joka olisi kauneimmillaan tuona päivänä kimaltavassa mekossaan. Olin varma, että tämä toteutuisi, mutta tiesin siellä olevan monta isoakin muttaa.

Kuva: Satu Mali

Yllätys, en ollutkaan kauneimmillani.

Olen puhunut, ettei minua stressanut hääpäivänäni oikeastaan mikään, menin flown mukana ja nautin. Yhtä asiaa en kuitenkaan tehnyt enää aamulla hotellihuoneesta lähtemisen jälkeen. En katsonut peiliin. En katsonut itseäni hääpäivänäni kertaakaan peiliin, sillä en halunnut. En nähnyt siellä mitään sellaista, jota toivoin näkeväni, tai oletin näkeväni. Annoin asian olla.

Kun asian antaa olla, se unohtuu. Ensimmäisenä se kuitenkin iski päin kasvoja, kun Satu laittoi seuraavana päivänä jo muutamia kuvia meistä. Sanottakoon, ettei tässä kohtaa Jodelissa käyty keskustelu minun ulkonäöstäni, ja siitä kuinka roska olen, olisi  vaikuttanut asiaan. En siis pitänyt näkemästäni, en kokenut sen kuvassa olevan hahmon olevan se morsian, joksi itseni kuvittelin. Aivan kuin joku olisi liimannut toisen päälleni.

Älä vertaile, keskity

Pahin asia mitä häämaailmassa voi tehdä on vertailu. Miksi kukaan vertailee omaa päiväänsä kenenkään toisen päivään, kun se on jokaiselle niin erilainen. Miksi vertaan omaa ulkonäköäni, mekkoani, olemustani Pinterestin kuviin, tai muihin hääryhmissä liikkuviin ilmiöihin? Miksi en voisi olla ylpeä siitä kuka olen.

Hääbloggaaja kollegani Venlan sanoja lainatakseni, olen muuttunut todella paljon viime kuukausien myötä, ja myös siksi oma häälookki ei välttämättä tunnu enää omalta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikkialla tulisi olla enemmän eri näköisiä, kokoisia, värisiä, ja tyylisiä morsiamia. Me kaikki elämme tietynlaisessa kuplassa sen suhteen, miltä morsiamen tulisi näyttää, olen puhunut tästä aiemminkin. Ja tästä voisi ottaa suomalaiset häämediat koppia. PING.

Kuva: Satu Mali

Et ole välttämättä kauneimmillasi, eikä se haittaa.

Kysyin tuttuun tapaan Instagramissa asiasta, ja vastauksia tuli useita. Monetkaan eivät ole kokeneet itseään kauniina hääpäivänä, eikä sen jälkeen. Todella surullista. Ja miksi aina puhutaan vain siitä kuinka kauniiksi kukakin itsensä tuntevat, jos tämä kerran on niin yleistä? Itse tiesin, etten tule saamaan WAU-efektia aikaan, koska laittaudun muutenkin paljon. Olen ollut häissä, jossa meikkaamaton ja hillitty morsian näyttää maailman kuumimmalta, kun hänellä on meikit naamassa ja hänen muotojaan korostava mekko. Se kertoo vaan sen, ettei meikki ihmistä pilaa, vaan vau, vau vau.

Onnekseni minulla on satoja ja tuhansia päiviä edessä, jolloin voin olla kauneimmillani. Jolloin voin ajatella itsestäni, ettei ole toista just sun kaltaista Kiira! Ja niitä päiviä on ollut jo nyt.

Asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa

Mun piti olla lumikuningatar lumisessa maisemassa Helsingin Kaivopuistossa, kun vesi höyryää, tuulee ja minä olen kauneimmillani. Olimme varanneet savuakin. Miten sitten kävi? Juoksin kaatosateessa ja kamalassa tuulessa taksiin ja taksista rappukäytävään. Rappukäytävästä juoksin autoon ja autosta juhlapaikalle, kun molemmat kaasoistani piteli samalla mekkoani ylhäällä. Kamalaa.

En saanut siis kuvia itsestäni, joita halusin, ja se on luultavasti suurin syy tähän olo tilaan. Se on myös asia, jolle kukaan meistä ei voinut mitään, eikä se muutu, vaikka kuinka miettisin ja pohtisin. Ilma oli mikä oli, eli aivan perseestä – suoraan sanottuna.

Kuva: Satu Mali

Elämä jatkuu

Vaikka tämä kaiveleekin minua usein, elämä jatkuu. Olen päässyt itseni kanssa aika hyviin rakkaus tuloksiin häiden jälkeen. Olen mm. kehdannut julkaista mahamakkarat näkyvissä kuvia instaan. Olen uskaltanut olla minä ja onnellinen meistä.

Tänään me menemme ensimmäisen kerran lapsettomuuspolille, sellainen häälahja. Elämässä sattuu ja tapahtuu, jolloin asiat tulee laittaa tärkeys järjestykseen, eli itkeä omaa häälookkiaan. Vitsi vitsi.

Touhujamme voit seurata nykyään enemmän Instagramin puolella: @kokkisenkiira 

Kiira

puheenaiheet parisuhde meikki