Maailman kaunein morsian, häälookkini

Jokainen meistä näkee häitään suunnitellessa itsensä eritavoin, mutta kaikilla on jonkinlainen kuva itsestään hääpäivänä, ajatus lookista. Itse olin pään sisällä nähnyt tähän lookkiin niin paljon vaivaa, että päätin lähteä teettämään mekkonikin. Olin luonut itselleni illusion Morsian Kiirasta, hahmosta, joka olisi kauneimmillaan tuona päivänä kimaltavassa mekossaan. Olin varma, että tämä toteutuisi, mutta tiesin siellä olevan monta isoakin muttaa.

Kuva: Satu Mali

Yllätys, en ollutkaan kauneimmillani.

Olen puhunut, ettei minua stressanut hääpäivänäni oikeastaan mikään, menin flown mukana ja nautin. Yhtä asiaa en kuitenkaan tehnyt enää aamulla hotellihuoneesta lähtemisen jälkeen. En katsonut peiliin. En katsonut itseäni hääpäivänäni kertaakaan peiliin, sillä en halunnut. En nähnyt siellä mitään sellaista, jota toivoin näkeväni, tai oletin näkeväni. Annoin asian olla.

Kun asian antaa olla, se unohtuu. Ensimmäisenä se kuitenkin iski päin kasvoja, kun Satu laittoi seuraavana päivänä jo muutamia kuvia meistä. Sanottakoon, ettei tässä kohtaa Jodelissa käyty keskustelu minun ulkonäöstäni, ja siitä kuinka roska olen, olisi  vaikuttanut asiaan. En siis pitänyt näkemästäni, en kokenut sen kuvassa olevan hahmon olevan se morsian, joksi itseni kuvittelin. Aivan kuin joku olisi liimannut toisen päälleni.

Älä vertaile, keskity

Pahin asia mitä häämaailmassa voi tehdä on vertailu. Miksi kukaan vertailee omaa päiväänsä kenenkään toisen päivään, kun se on jokaiselle niin erilainen. Miksi vertaan omaa ulkonäköäni, mekkoani, olemustani Pinterestin kuviin, tai muihin hääryhmissä liikkuviin ilmiöihin? Miksi en voisi olla ylpeä siitä kuka olen.

Hääbloggaaja kollegani Venlan sanoja lainatakseni, olen muuttunut todella paljon viime kuukausien myötä, ja myös siksi oma häälookki ei välttämättä tunnu enää omalta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikkialla tulisi olla enemmän eri näköisiä, kokoisia, värisiä, ja tyylisiä morsiamia. Me kaikki elämme tietynlaisessa kuplassa sen suhteen, miltä morsiamen tulisi näyttää, olen puhunut tästä aiemminkin. Ja tästä voisi ottaa suomalaiset häämediat koppia. PING.

Kuva: Satu Mali

Et ole välttämättä kauneimmillasi, eikä se haittaa.

Kysyin tuttuun tapaan Instagramissa asiasta, ja vastauksia tuli useita. Monetkaan eivät ole kokeneet itseään kauniina hääpäivänä, eikä sen jälkeen. Todella surullista. Ja miksi aina puhutaan vain siitä kuinka kauniiksi kukakin itsensä tuntevat, jos tämä kerran on niin yleistä? Itse tiesin, etten tule saamaan WAU-efektia aikaan, koska laittaudun muutenkin paljon. Olen ollut häissä, jossa meikkaamaton ja hillitty morsian näyttää maailman kuumimmalta, kun hänellä on meikit naamassa ja hänen muotojaan korostava mekko. Se kertoo vaan sen, ettei meikki ihmistä pilaa, vaan vau, vau vau.

Onnekseni minulla on satoja ja tuhansia päiviä edessä, jolloin voin olla kauneimmillani. Jolloin voin ajatella itsestäni, ettei ole toista just sun kaltaista Kiira! Ja niitä päiviä on ollut jo nyt.

Asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa

Mun piti olla lumikuningatar lumisessa maisemassa Helsingin Kaivopuistossa, kun vesi höyryää, tuulee ja minä olen kauneimmillani. Olimme varanneet savuakin. Miten sitten kävi? Juoksin kaatosateessa ja kamalassa tuulessa taksiin ja taksista rappukäytävään. Rappukäytävästä juoksin autoon ja autosta juhlapaikalle, kun molemmat kaasoistani piteli samalla mekkoani ylhäällä. Kamalaa.

En saanut siis kuvia itsestäni, joita halusin, ja se on luultavasti suurin syy tähän olo tilaan. Se on myös asia, jolle kukaan meistä ei voinut mitään, eikä se muutu, vaikka kuinka miettisin ja pohtisin. Ilma oli mikä oli, eli aivan perseestä – suoraan sanottuna.

Kuva: Satu Mali

Elämä jatkuu

Vaikka tämä kaiveleekin minua usein, elämä jatkuu. Olen päässyt itseni kanssa aika hyviin rakkaus tuloksiin häiden jälkeen. Olen mm. kehdannut julkaista mahamakkarat näkyvissä kuvia instaan. Olen uskaltanut olla minä ja onnellinen meistä.

Tänään me menemme ensimmäisen kerran lapsettomuuspolille, sellainen häälahja. Elämässä sattuu ja tapahtuu, jolloin asiat tulee laittaa tärkeys järjestykseen, eli itkeä omaa häälookkiaan. Vitsi vitsi.

Touhujamme voit seurata nykyään enemmän Instagramin puolella: @kokkisenkiira 

Kiira

Kommentit (6)
  1. Hjggh jjkjkkj
    20.6.2020, 19:12

    Kauniit kasvot kuvottavvat kuviot

    1. Häätarkkailija
      21.6.2020, 19:54

      Kuvioita on monenlaisia.
      Kaikki ei tykkää kaikesta, eikä tässä jutussa ole tatuoinnesta kyse.
      Huhheijaa, niin tai näin, niin aina löytyy soraääniä. Tämä morsian on mielestäni todella upea – kaikkineen.

  2. Hei olipa ihanan rehellinen postaus, vaikka harmittaa sun puolesta, ettet voinutkaan nauttia omasta lookista hääpäivänä. Itsellä häät on tänä kesänä edessä ja tiedostan, että olen luonut itselleni vahvan mielikuvan siitä, miltä haluan näyttää. Esim. yhdessä vaiheessa suunnittelin ottavani Kardashian-tyylisen super contour -meikin. Mutta nyt olen yrittänyt rueta purkamaan tuota mielikuvaa jo etukäteen, jotta odotukset ja todellisuus voisivat ehkä kohdata juhlapäivänä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *