HÄÄMEIKKI – saako suomalainen morsian olla näyttävä?

Kun puhutaan suomalaisesta morsiamesta tulee ensimmäisenä mieleen heleällä meikillä kaunistettu kesämorsian. Vai olenko aivan väärässä?
Itselleni tämä aihe on hyvinkin lähellä sydäntäni, sillä yksi rakkaista harrastuksistani on meikkaaminen. Tämän harrastuksen kautta olen viettänyt aikaa useiden ulkomaalaisten instagramtilien parissa, joissa suurena teemana on morsiamen meikkaus sekä hiukset. Olen suorastaan rakastunut näihin tileihin ja tileissä esiintyvään tyyliin – meikkiä on, varsinkin silmissä, ja silti morsiamet hehkuvat.
Olen saanut fiksaation arabialaisista morsiamista ja heidän tyylistään. Tiedän haluavani tumman meikin, enkä näe itseäni heleällä ruusunkultaisella meikillä ja kiharretetulla tukalla hääpäivänäni. Minun ei tarvitse näyttää samalta kuin arkena kotona – oikeastaan toivon etten näytä ollenkaan samalta, joten meikkiä saa olla ja hiuksienkin tulisi olla isot, sekä näyttävät.
Useammat ihmiset pelkäävät meikin piilottavan oman ulkonäkönsä ja ”haluavat näyttää itseltään”, huoli pois, itseltään näytät meikit naamassakin mutta parhaimmassa tapauksessa meikillä saadaan korostettua kasvoissa juurikin niitä kohtia, joista itsessäsi eniten pidät.
Tässä kohtaan tuleekin ammattilaisen apu tarpeen, sillä ammattilainen tietää mitä kannattaa meikata ja miten. Näyttävän lookin saa helposti ilman montaa kerrosta paksua meikkivoidetta tai tummanpunaista huulipunaa. Taitava meikkaaja osaa käyttää juuri ihollesi sopivia tuotteita, ja laittaa ne oikeisiin kohtiin. Lisäksi useimmat häämeikkejä tekevistä meikkaajista tietävät miten meikata. jotta ihosi, silmäsi, meikkisi eli sinä morsiamena loistat kuvissa.

Meikkaatko itse vai varaatko meikkaajan?
Alkuperäisen suunnitelmani mukaan ajattelin meikata itse itseni tärkeänä päivänä, sillä jo pitkään itseään meikanneena tietää mitä ja miten tahtoo. Oikeastaan oma pelkoni oli etten saisi keneltäkään tarpeeksi hyvää meikkiä ja pettyisin hääpäivänä omiin kasvoihini. Omalle kohdalleni kuitenkin osui juuri oikea meikkaaja enkä voinut kävellä hänen ohitseen – oli jätettävä oma osaaminen, tai ainakin ajatus osaamisestaan ja heittäytyä ammattilaisen vietäväksi. Aloin ajattelemaan asiaa siltä kantilta, että entä jos en jännityksen ja kaiken muun häslingin takaa osaisikaan meikata itseäni, entä kuka kaasoni meikkaa. En nyt voisi kuvitellakaan järkevämpää vaihtoehtoa kuin hotelliaamupalan nauttiminen ja sen jälkeen hotellihuoneessa rentoutuminen, jonne olemme kutsuneet niin kampaajat kuin meikkaajankin. Niin kampauksessa kuin meikkauksen kanssakin tehdään koevedokset, sillä vaikka olisi kuinka hyvät kuvat ja ajatus haluamastaan, jokaisella taiteilijalla on tyylinsä. Koevedosten ansiosta voitte tutustua toisiinne sekä tiedät mitä haluat ja mitä et ainakaan halua hääpäiväsi lookkiin.
En voi kuitenkaan olla mainostamatta pohjatyön tärkeyttä. Näe itse myös vaivaa; etsi netistä sinusta kauniita tyylejä meikata, tai kauniita meikkejä. Lisäksi meikkaajan portfolion tutkiminen ja sen avulla juuri sinun tyylillesi sopivan meikkaajan löytäminen helpottaa teitä molempia, sekä vähentää stressiä hääpäivänäsi. Suomessa on paljon mahtavia meikkitaiteilijoita, sinun pitää vain valita omasi ajoissa.
Kauneus on paljon muutakin kuin kaunis kampaus tai meikki
Kuten hoidettu iho, onnellinen hymy, rakastunut katse ja itsevarmuus. Päätät sitten olla hyvin luonnollinen morsian, tai erittäin meikattu – tärkeintä on, että koet olevasi maailman kaunein nainen juuri sinä päivänä, teidän päivänänne.
Meikki ei paranna meissä mitään, voimme sen avulla ainoastaan ehostautua. Tein instagramimme storyyn tallennetun videon siitä miten meikkaan. En tee sitä kuten ammattilaiset ja monia asia menee varmasti pieleen, mutta yleisön pyynnöstä! Jos meikkaaminen siis kiinnostaa – käy kurkkaamassa !
Kiira
Lue myös: