JOHTAAKO LAPSUUS EROPERHEESSÄ AVIOEROON AIKUISENA?

 

Oletko sinä eroperheen lapsi, onko sinulle kommentoitu naimisiin menoa ikävään, jopa alistavaan sävyyn? Minulle on.

Katson peiliin, ja joku tuntemattoman näköinen hahmo tuijottaa minua kysyvästi – tai, no, se olen minä finnisenä naamanani ilman ainuttakaan pisaraa meikkiä. Minulla on kuitenkin selvästi jokin kysymys mielessä ja se kasvaa, joka sudin vedon jälkeen. Meikkaan ja otan puhelimeni käteen, pakko päästää se ilmoille. Avaan Instagramin, painan instastory-nappulaa ja aloitan sepustukseni.

 

’’Voiko eroperheiden lasten avioliitot kestää läpi elämän?’’

’’Voiko eroaminen olla opittu malli, joka johtaa myös eroperheen lapsen eroon tulevaisuudessa?’’

 

Lapsuuteni äidin ja veljeni kanssa ’’rikkinäisessä perheessä’’.

Kuten arvatakin saattoi, olen yksi näistä ihmisistä, joilla ei ole edes tuulahduksen verran käsitystä yhteiskunnan suosimasta ydinperhemallista. Olen asunut äitini ja veljeni kanssa kolmisin ikävuosina kaksi -kaksikymmentäyksi, enkä ole koskaan kokenut perheemme olevan rikkinäinen. Monet ovat kuitenkin antaneet vaikutelman läpi elämäni, että olisin jotenkin erilainen tai rikkinäisempi kuin muut – ai jos en ole kuullut aikuisten riitelevän, just joo. Minulla on vahvat juuret, vahvojen naisten ympäröiminä.

Kun lähtee pohtimaan itse omaa kysymystään, ei oikeastaan osaa vastata juuta, eikä jaata. Asia ja oma mielipiteeni tähän aiheeseen on ehkä niin lähellä ja monisyinen, että sen näkee myös pohdinnoissani. 

Samaan aikaan koen ettei lapsuuteni voisi millään tasolla vaikuttaa tulevaisuuteni päätöksiin, sillä minun elämä, minun valinnat – en ole lähdössä ainakaan pettämään ketään avioon, varsinkin kun tiedän mihin se johtaa eikä avioliitto ole välttämättä ikuinen. 
Koen kuitenkin samalla vanhempieni eron ja eroperhelapsuuden auttaneen ymmärtämään omat arvoni. Kukaan ei missään ole koskaan niin tärkeä, tai rakas, että hänen petokset saisivat minut jäämään, ei edes lasten takia. Olen nähnyt sen kuinka yksikin ihminen voi kantaa arkea arvokkaasti ja elää elämäänsä itselleen sekä lapsilleen, kuitenkaan puhumatta siitä etteikö se olisi rankkaa. 

 

 
 

 

Olemmeko eronneet neljän vuoden päästä?

Tällä hetkellä en näe yhtäkään syytä miksi en haluaisi jakaa loppuelämääni Eetun kanssa.

Eroon liittyvät aiheet ovat kuitenkin olleet puheissa jo kauan ennen naimisiin menoon päättämistä. Kun tapasimme Eetun kanssa hän koki ettei avioliitto ole häntä varten, sillä se johtaa vääjäämättä eroon, aina. Keskustelimme avioliitosta, siitä mitä se meille merkitsee sekä erinäisistä syistä sekä aiheista jotka voisivat johtaa avioliiton purkautumiseen. Päädyimme kolmen vuoden keskustelun jälkeen tulokseen, ettemme kumpikaan mene avioon, jotta voisimme joskus erota – kuka nyt menisikään. 

Lopputulemani on, ettei lapsuuden perhe vaikuta siihen eroatko aviosta aikuisena vai et. Koen kuitenkin, että se milloin vanhemmat ovat eronneet saattaa vaikuttaa. 

Minä 2-vuotiaasta asti äidin ja veljen kanssa kolmisin elänyt ei ehkä ajattele eroa valtavana mörkönä, joka kummittelee nurkan takana. Ajattelen sitä enemmänkin viimeisenä vaihtoehtona oman arvon, itsekunnioituksen ja jaksamisen säästämiseksi. Toisen on pitänyt loukata todella, jotta ero tapahtuu. En ole koskaan nähnyt vanhempieni riitelevän, tai myöskään elänyt kahden toisiaan palavasti rakastavan aikuisen kanssa – ainakaan niin, että muistaisin. Minulla ei toisin sanoen ole minkäänlaista käsitystä siitä, miltä avioero tuntuu tai miten se näyttäytyy.

Eetun vanhemmat erosivat vasta Eetun ollessa aikuisiällä, ja on selvästi jättänyt enemmän ajatuksen hänelle siitä, että ero voi tapahtua kenelle vaan, missä vaan, milloin vaan, vaikka mitään sen suurimpia oikkuja ei tapahtuisikaan – yht äkkiä ihmiset eivät vaan enää tykkää toisistaan. Lapsuuden koti ei ole enää entsillään ja tuntuu, että koko lapsuus olisi ollut pientä huijausta – Aika kylmä ajatus, mutta ymmärrän häntä hyvin, ainakin yritän. 

 

Meidän vahvuutemme on puhuminen, voimme puhua jokaisesta asiasta niiden omalla nimellään, meidän ei tarvitse kaunistella elämää vain sen takia, että se tuntuisi aina hyvältä – elämä ei tunnu aina hyvältä. Kuitenkin, kun niihin todella hyviin hetkiin sekä tunteisiin panostaa, saa niistä voimaa huonompiin hetkiinkin., Häät ovat yksi sellainen hetki mahtava päivä. Ja luulenkin, että jos joskus elämä Eetun kanssa vähän harmittaa, niin tulen avaamaan videomme häistä ja tuntemaan jokaisen onnenkyyneleen uudestaan poskipäilläni, sillä rakastan häntä. 

 

 

 

– Kiira