MIKSI LAPSETTOMAT HÄÄT

Kolme plus yksi syytä lapsettomiin häihin

Vaikka meillä henkilökohtaisesti ei ole lapsia vastaan mitään, ei meidän häihimme lapsia tule. Monille onkin tullut yllätyksenä, että minulle, aikoinaan varhaiskasvatuksen opintoja yliopistossa käyneellä lapset eivät olisikaan niin tärkeitä hääpäivänäni. Vai ovatko lapset juurikin niin tärkeitä, ettei heitä häihin pyydetä.

Voin hyvinkin nopeasti sanoa 3+1 suurinta syytä lapsettomiin häihin – yksikään niistä ei liity lapsista ärsyyntymiseen tai vihaamiseen.

 

 Alkoholia käyttävät aikuiset.

Niin kuin instagramin puolella onkin tullut esille, meidän häissämme nautitaan. En kuitenkaan pysty olemaan vastuussa yhdenkään aikuisen ihmisen alkoholin käytöstä meidän päivämme aikana, muuten siihen menisi koko päivä. Lapset aistivat nopeastikin aikuisten alkoholisoituneen tilan, ja joitakin se voi jopa pelottaa. Miettikää itseänne n. metrin mittaisena ihmisen alkuna, joka katselee ylöspäin möliseviä sekä suuri eleisesti (oudosti) käyttäytyviä aikuisia, kyllähän se pelottaa. Vaikka suurin syy lapsettomiin häihin on aikuiset ja alkoholi, en sano, etteikö lasten seurassa voisi nauttia maltillisesti, tai etten itse siihen pystyisi. En kuitenkaan ota riskiä tai vastuuta melkein 100 henkilön käyttäytymisestä.

Juhlien luonne

Häämme on lähtökohtaisesti järjestelty aikuisten näkökulmasta. Häätilamme ei anna talvella suuria mahdollisuuksia lapsille järjestettävään toimintaa, ja juhlat olisivat heidän näkökulmastaan
niiiiiiiiin tylsät – uskokaa pois.

Vanhemmat, RELAX

Kun puhutaan aikuislähtöisistä juhlista, tarvitaan sinne aikuisia ilman pohdintaa lapsista, lapsien viihtyvyydestä tai käyttäytymisestä. Haluamme, että jokaisella on mahdollisuus juhlia, juhlia ilman ’’rajotteita’’, omana itsenään, muiden aikuisten kanssa. Uskon juhliemme mahdollistavan myös irtioton arjesta, silloin olisimme onnistuneet.

Ylimääräiset lasten järkkäämät esitykset.

Lapset ovat ihania. Varsinkin kun esiintyvät, mutta ei meidän häissämme.

 

Kysyin Instagramin puolella mitä mieltä minun seuraajani ovat. Vastauksia tuli kymmenittäin, ja suurimmiksi syiksi lapsettomiin häihin nousivat niin alkoholi, juhlapaikan rajallisuudet (kuten vierasmäärät), sekä sietämättömyys lapsiin, tai lapsista lähteviin ääniin. Jos haluat tietää lisää, käy kurkkaamassa myöhemmin Instagramin puolelta, jossa keskustellaan asiasta.

Onko teille tulossa lapsettomat vai todella lapselliset häät?

– Kiira

Kommentit (8)
  1. Tämä on trendi nykyään, ja minun on sitä vaikea käsittää. Lapsethan juuri tekevät juhlan! Heidän riemunsa ja vaikka tahattomat kommenttinsakin piristävät tunnelmaa – minusta häät on sukujuhla eikä kavereiden bileet. Nykyisin aniharva lapsi pääsee mukaan näin isoon juhlaan, jossa saisi kokea kuulua olevansa osa sukua ja näkemään kaiken sen ihanan mitä häissä on. Mutta nykyisin tärkeää tuntuukin olevan alkoholin juominen ja biletys….jokainen tavallaan. On vain sääli, että lapset pääsevät yhä vähemmän hienoihin juhliin, koska heidät kietaan riesaksi ja häiriöksi. Kokeilkaapa samaa Italiassa…..siellä juhlitaan lasten kanssa ja myös lapset tulevat tanssimaan!

    1. Emme pidä lapsia riesana, enemmänkin aikuisia joilla alkoholin nauttiminen voi mennä yli 🙂
      Meillä muutenkin hienoja juhlia, ja lapsi varmasti tulee olemaan kaikessa mukana, kun itselle sellainen haave toteutuu. Kuitenkin, jos juhlat ovat lapsettomat, en koe sen pilaavan niitä, tai olevan pois lapsilta.

      En myöskään halua häihin puolituttuja, en edes lapsia.

      Kiira

      1. Hassua tässä ajatuksessa on se, että oletetaan että lapset jäisivät juhlaan niiden päätökseen saakka. Itse ajattelen että lasten vanhemmat kyllä osaavat tarkkailla tilannetta ja poistua takavasemmalle, kun ”on nautittu liikaa” (sekin kuulostaa siltä että teidän juhlat olisivat jotkut örvellysjuhlat). Mutta jotain selityksiä on pitänyt kaivamalla kaivaa ja sekin on ihan fine.
        Anyways, minä olen ollut molemman tyyppisissä juhlissa; lapsen kera ja ilman. Ensimmäisen tyyppisistä poistuttiin tanssien jälkeen, toisessa vietettiin parisuhdeaikaa.

        1. Hei,

          Toivon sydämenikyllyydestä ettei häistämme tule örvellyspippaloita! Lapsi kuitenkin aistii jo muutaman lasin jälkeen aikuisen humaltumisen.
          Kuten listassa mainitsin, meillä ei myöskään ole tilaa ja toivomme, että vanhemmat pystyisivät olemaan koko illan, jos niin haluavat.

          Mahtia, kun molemmista kokemusta!

  2. Tämä on trendi nykyään, ja minun on sitä vaikea käsittää. Lapsethan juuri tekevät juhlan! Heidän riemunsa ja vaikka tahattomat kommenttinsakin piristävät tunnelmaa – minusta häät on sukujuhla eikä kavereiden bileet. Nykyisin aniharva lapsi pääsee mukaan näin isoon juhlaan, jossa saisi kokea kuulua olevansa osa sukua ja näkemään kaiken sen ihanan mitä häissä on. Mutta nykyisin tärkeää tuntuukin olevan alkoholin juominen ja biletys….jokainen tavallaan. On vain sääli, että lapset pääsevät yhä vähemmän hienoihin juhliin, koska heidät kietaan riesaksi ja häiriöksi. Kokeilkaapa samaa Italiassa…..siellä juhlitaan lasten kanssa ja myös lapset tulevat tanssimaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *