MINUA AHDISTAA

 

Voi perse.

Anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta nyt ei oikein muutakaan tähän tilanteeseen keksi.

Olen nyt pidemmän aikaa ollut todella maassa sekä harmissani siitä, että minua ahdistaa. Mikäpä sen mukavempaa, kuin harmitella ahdistustaan ja harmistua lisää?  – Niinpä.
Harmistusahdistukseni on edennyt niihin svääreihin, että olen joutunut pyytämään Eetulta muutamaan otteeseen asiaa anteeksi.

Mikä minua sitten niin kovin nyt harmistuttaa, häät ja kaikki tulossa – koko elämä edessä

NO SEPÄ SE. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ajatukseni häistä, tulevaisuudesta, minusta ja Eetusta, omistusasunnosta, lapsista ja kaikesta eivät olekaan enää ajatuksia, vaan totista totta, asioita, jotka odottavat minua aivan kulman takana.  Vaikka hääpäivä on kaunis jolloin kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä solmii liiton keskenään, punkee samalla mieleeni ajatus ’’lukkoonlyömisestä’’ – hääpäivänäni lyön lukkoon tulevaisuuteni, ajan kohti vanhuutta ja housuihin pissaamista. Lyön lukkoon lasteni isän, miehen, jonka kanssa hankin satojentuhansien eurojen lainan ja pari muuta kivaa pikku muistoa.

Stressaako vai mietinkö liikaa?

Mietin liikaa, liian usein ja liian hartaasti.

Kysymys ei missään nimessä ole siitä, etten haluaisi tulevaisuuttani jakaa Eetun kanssa. Tiedän Eetun olevan se mies, jonka kanssa haluan elämäni jakaa, ihminen, jolle tahtoisin antaa niin paljon enemmän kuin voin, ja ihminen, joka on aina siinä. Uskon minua jännittävän enemmänkin se, osaanko olla vaimo, tai tuleva äiti ja kuinka paljon nämä asiat loppujen lopuksi vaikuttavatkaan minun identiteettiini muiden sekä itseni silmissä.

Minulla on ollut aina selkeä tie kohti naimisiin menoa. Poikaystävä, avopuoliso, kihlattu, häät, lasteni isä. Niin olen asian ajatellut jo yläasteella. Ajatukset voivat olla usein hyvin kaukaisia ja niiden toteutumiseen tai toteuttamatta jättämiseen saattaa kulua pitkiäkin aikoja. Välillä liidellään kotkan lailla kohti maalia, ja ollaanhan sitä stiplattukin useampaakin kertaan.

Nyt olen kuitenkin menossa kohti maalia ja lujaa. Nuoruus ja lapsuus saavat jäädä taka-alalle, kun minä astelen useamman tuhannen euron mekossani kohti yli 20tuhannen euron hääpäiväämme. Auts, sanoinko tuonkin ääneen? Olemme suunnitelleet kaikki tarkasti, olemme halunneet panostaa meidän päiväämme artisteja myöten ja uskon sen päivän olevan maailman ihanin, kaunein ja mahtavin päivä – ainakin ennen ensimmäistä lasta.

Mutta silti, tässäkö se on, se aikuisuus, josta silloin jo yläasteella unelmoin? Laskuja, laskuja, laskuja, laskuja ja vähän lisää laskuja. Sitäpä se kai on, mitäpä muutakaan?

Se on paljon muuta, tiedän. Se tulee tuomaan uusia ihmisiä elämään, mahtavia seikkailuja, naurua, itkua, parkua ja pitkiä haleja. Se on kaikkea sitä, mitä haluan, mitä toivon ja mistä unelmoin.
Olen kuitenkin persoonaltani ihminen, joka pohtii asioita liiankin pitkälle, jonka jälkeen ahdistus on kuin suuri ja tuntematon putki ilma tunnelin päässä pilkahtavaa valoa. Juuri silloin , kun näin käy Eetu on siinä, mun kyljessä kiinni, me kaikki; minä, Eetu ja kaksi koiraa yhdessä neliössä, vaikka kotona niitä olisi  niitä yli viisikymmentä. Silloin tajuan, että tätä se on, tämän haluan ja tänne minä kuulun.

Onko kukaan kokenut samanlaisia ajatuksia?

– Kiira

Kommentit (2)
  1. Jos elää yli varojensa, elämä on pelkkiä laskuja laskuja laskuja. Jos elää fiksusti suhteessa tuloihinsa ja saa myös rahaa säästöön, ei laskujen maksua koskaan edes tarvitse ajatella. Ahdistus laskuista ja raha-asioista kielii siitä, etteivät ne ole ihan hallinnassa.

    Ylianalysoit ja teet olosi vain pahemmaksi. Ahdistus voi olla hyvinkin todellinen asia ilman, että siihen on mitään oikeaa ”syytä.” Ihmismieli sitten keksii ahdistukselle syyn (vaikka yläkouluaikaiset lapselliset haaveet, jos ei muuta ole tarjolla.)

    Kaikkia ihmisiä ahdistaa toisinaan: ei ole mitään järkeä kiusata itseään mahdottomalla vaatimuksella ainaisesta positiivisuudesta ja ikuisesta onnesta. Se ei ole oikeaa elämää. Vaatimalla itseltäsi jatkuvaa hattaraa ja mansikoita (pun) -mielialaa, saat täysin varmasti aikaan vain ahdistusta ja masennusta. Elämä eletään tänään eikä analysoida joka tunteen nytkäystä kolmeakymmentä vuotta eteenpäin. Jos tästä ei ole apua, tee palvelus tulevalle miehellesi ja hae ammattiapua.

    1. It's a Match Kiira
      11.8.2019, 22:08

      Hei Janni 2.0!

      Olen pahoillani, että otit tekstini näin raskaasti, etkä huomannut sarkastisia heittoja, että vastauksia itselleni jo tässä tekstissä.

      Kukaan ei puhunut raha-asioiden ahdistavuudesta.
      Taikka siitä, että teini-iän höpöhöpö haaveet tulisi toteutettua. Mulla ei ole minkäänlaisia ”goalseja” tulevaisuudelle, joita nyt paniikissa mietin.

      Toivon, että luet tekstin uudelleen 🙂

      Kiira

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *