MINUA AHDISTAA
Voi perse.
Anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta nyt ei oikein muutakaan tähän tilanteeseen keksi.
Olen nyt pidemmän aikaa ollut todella maassa sekä harmissani siitä, että minua ahdistaa. Mikäpä sen mukavempaa, kuin harmitella ahdistustaan ja harmistua lisää? – Niinpä.
Harmistusahdistukseni on edennyt niihin svääreihin, että olen joutunut pyytämään Eetulta muutamaan otteeseen asiaa anteeksi.
Mikä minua sitten niin kovin nyt harmistuttaa, häät ja kaikki tulossa – koko elämä edessä
NO SEPÄ SE. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ajatukseni häistä, tulevaisuudesta, minusta ja Eetusta, omistusasunnosta, lapsista ja kaikesta eivät olekaan enää ajatuksia, vaan totista totta, asioita, jotka odottavat minua aivan kulman takana. Vaikka hääpäivä on kaunis jolloin kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä solmii liiton keskenään, punkee samalla mieleeni ajatus ’’lukkoonlyömisestä’’ – hääpäivänäni lyön lukkoon tulevaisuuteni, ajan kohti vanhuutta ja housuihin pissaamista. Lyön lukkoon lasteni isän, miehen, jonka kanssa hankin satojentuhansien eurojen lainan ja pari muuta kivaa pikku muistoa.
Stressaako vai mietinkö liikaa?
Mietin liikaa, liian usein ja liian hartaasti.
Kysymys ei missään nimessä ole siitä, etten haluaisi tulevaisuuttani jakaa Eetun kanssa. Tiedän Eetun olevan se mies, jonka kanssa haluan elämäni jakaa, ihminen, jolle tahtoisin antaa niin paljon enemmän kuin voin, ja ihminen, joka on aina siinä. Uskon minua jännittävän enemmänkin se, osaanko olla vaimo, tai tuleva äiti ja kuinka paljon nämä asiat loppujen lopuksi vaikuttavatkaan minun identiteettiini muiden sekä itseni silmissä.
Minulla on ollut aina selkeä tie kohti naimisiin menoa. Poikaystävä, avopuoliso, kihlattu, häät, lasteni isä. Niin olen asian ajatellut jo yläasteella. Ajatukset voivat olla usein hyvin kaukaisia ja niiden toteutumiseen tai toteuttamatta jättämiseen saattaa kulua pitkiäkin aikoja. Välillä liidellään kotkan lailla kohti maalia, ja ollaanhan sitä stiplattukin useampaakin kertaan.
Nyt olen kuitenkin menossa kohti maalia ja lujaa. Nuoruus ja lapsuus saavat jäädä taka-alalle, kun minä astelen useamman tuhannen euron mekossani kohti yli 20tuhannen euron hääpäiväämme. Auts, sanoinko tuonkin ääneen? Olemme suunnitelleet kaikki tarkasti, olemme halunneet panostaa meidän päiväämme artisteja myöten ja uskon sen päivän olevan maailman ihanin, kaunein ja mahtavin päivä – ainakin ennen ensimmäistä lasta.
Mutta silti, tässäkö se on, se aikuisuus, josta silloin jo yläasteella unelmoin? Laskuja, laskuja, laskuja, laskuja ja vähän lisää laskuja. Sitäpä se kai on, mitäpä muutakaan?
Se on paljon muuta, tiedän. Se tulee tuomaan uusia ihmisiä elämään, mahtavia seikkailuja, naurua, itkua, parkua ja pitkiä haleja. Se on kaikkea sitä, mitä haluan, mitä toivon ja mistä unelmoin.
Olen kuitenkin persoonaltani ihminen, joka pohtii asioita liiankin pitkälle, jonka jälkeen ahdistus on kuin suuri ja tuntematon putki ilma tunnelin päässä pilkahtavaa valoa. Juuri silloin , kun näin käy Eetu on siinä, mun kyljessä kiinni, me kaikki; minä, Eetu ja kaksi koiraa yhdessä neliössä, vaikka kotona niitä olisi niitä yli viisikymmentä. Silloin tajuan, että tätä se on, tämän haluan ja tänne minä kuulun.
Heips!
Samaistun tähän sun ahdistuneisuuteen. Omia syitä ahdistuneisuudelleni on mm. Vaimona ja äitinä/ raskaana olo. Minulle avioliitto ei tarkoita että suhteemme pohja muuttuisi mihinkään suntaan. Hehe tavallaanha tässä 1,5vuotta naimisissa ollaan oltukki. Toki vain jenkeissä. Karkasimme vegasiin elvis häihin mutta emme tehneet siitä virallista suomessa. Nyt meillä helmikuussa ”oikeat” häät ja talvi! Muahaha!
Itse mietin ja suunnittelen paljon tulevaisuutta. Se on lahja ja kirous. Monesti suunnittelevuuteni on minut pulasta pelastanut ja välillä se on riesa kun kierrokset käy liian kovilla ja kone leikkaa kiinni.
Huomasin myös että joku toinenkin oli sinulle vastannut ja ei nyt ollut ihan samalla aallon harjalla tässä asiassa. Vaikka minuakin toki ahistaa en silti öisin itke itseäni uneen. Suurin osa miettimis ajasta olen ihan ok mutta välillä alkaa iskeä ” mitä jos ” skenaariot ja loppujen lopuksi ollaanki jo siinä pisteessä että mitä jos minun harteillani on maailman tulevaisuus ja minun pitää viedä tulivuorelle taikasormus tuntemattoman maan läpi jonku prkl hobitin kanssa ja siinä samalla imettää ja jättää mies kotiin hoitamaan muita lapsia. Ja koska olen typetä nais olento en minä osaa näitä ajatuksia pitää itselläni vaan kehitän niin yksityiskohtaisia kauhutarinoita että ei mieheltä puutu kuin 3d ladit ja voisi hän elää niitä täysillä mukani. Ja tästähän olen itsekkin kerran jos toisenkin joutunut pyytämään anteeksi.
Faktahan on se että kaikki ne skenaariot voi käydä toteen tai sitten ei. Siinä se elämän hienous on ja samalla yli suunnittelijan / ajattelijan pahin painajainen. Tiedän itsekkin että käytökseni on todella typerää mutta aiheellista. Sillä toinen fakta on myös se että naisena joudut kokemaan niin paljon enemmän elämää mullistsvia muutoksia kuin mies että eihän hän mitenkää voi ymmärtää täysin vaikka haluaisi kovin.
En ole nuoruudessani saanut elää sellaista elämää kuin haluaisin, koulukiusaamiset mm olivat pienimpiä ongelmiani ja nyt viimein kun kaikki on hyvin pelkään että tämä kaikki ( lapset yms) muuttaa identiteetiäni, enkä tästä ole kovin innoissaan.
Pidän tämän hetkisestä elämästäni. Vaikka haluan ehdottomasti myös lapsia. Tämä toki viestii etten ole vielä valmis mikä on totta siksi hieman lykkäsimmekin ajatusta ” heti häistä raskaaksi” mutta loppujen lopuksi ei kukaan ole koskaan valmis. Aina löytyy lykkäyksen syitä ja pelkoja. Itseni tuntien kun häät on pidetty on mieleni muuttunut jo 10 kertaa ja saatan hyvinkin hääyönä ruveta lisääntymään tai odotan vielä vuoden tai viisi. Näin hieman alta kolmekympin voi vielä ottaa rennosti.
Mutta vaikka kuinka pelottaa niin teen tämän ja vien sen loppuun asti katsoen kaikki kortit. Pidän extreme harrastuksista ja rakastan tunnetta kun seisot kallion kielekkeellä ja sinua pelottaa niin jäätävästi ja jostain sielusi sopukoistasi löydät rohkeuden hypätä 15m korkeudesta veteen. Tämä on sama. Se tuntuu ylitse pääsemättömältä ja pelottavalta mutta kun vain astut sen reunan yli loppu hoituu melkein itsestään ja olet niin ylpeä itsestäsi. Ihmiset on tehny tätä niin kauan että ehkä mekin selvitää!
Tästä minun sekavasta tarinasta tuskin on apua mutta toivottavasti sen verran että tiedät ettet ole hullu ja yksin ajatuksiesi kanssa. Onnea hää valmisteluihin ja perheen hankintaan. Sinusta tulee hyvä vanhempi! Mistäkö tiedän? Et sinä stressaisi ellet välittäisi ja välittävä vanhempi on hyvä vanhempi, muista se.
Jos elää yli varojensa, elämä on pelkkiä laskuja laskuja laskuja. Jos elää fiksusti suhteessa tuloihinsa ja saa myös rahaa säästöön, ei laskujen maksua koskaan edes tarvitse ajatella. Ahdistus laskuista ja raha-asioista kielii siitä, etteivät ne ole ihan hallinnassa.
Ylianalysoit ja teet olosi vain pahemmaksi. Ahdistus voi olla hyvinkin todellinen asia ilman, että siihen on mitään oikeaa ”syytä.” Ihmismieli sitten keksii ahdistukselle syyn (vaikka yläkouluaikaiset lapselliset haaveet, jos ei muuta ole tarjolla.)
Kaikkia ihmisiä ahdistaa toisinaan: ei ole mitään järkeä kiusata itseään mahdottomalla vaatimuksella ainaisesta positiivisuudesta ja ikuisesta onnesta. Se ei ole oikeaa elämää. Vaatimalla itseltäsi jatkuvaa hattaraa ja mansikoita (pun) -mielialaa, saat täysin varmasti aikaan vain ahdistusta ja masennusta. Elämä eletään tänään eikä analysoida joka tunteen nytkäystä kolmeakymmentä vuotta eteenpäin. Jos tästä ei ole apua, tee palvelus tulevalle miehellesi ja hae ammattiapua.
Hei Janni 2.0!
Olen pahoillani, että otit tekstini näin raskaasti, etkä huomannut sarkastisia heittoja, että vastauksia itselleni jo tässä tekstissä.
Kukaan ei puhunut raha-asioiden ahdistavuudesta.
Taikka siitä, että teini-iän höpöhöpö haaveet tulisi toteutettua. Mulla ei ole minkäänlaisia ”goalseja” tulevaisuudelle, joita nyt paniikissa mietin.
Toivon, että luet tekstin uudelleen 🙂
Kiira