VOIKO HÄÄVIERAIDEN PUKEUTUMISEEN VAIKUTTAA? / VASTAUKSIA
Kun aloin kirjoittamaan postausta tiesin sen herättävän tunteita, en kuitenkaan olisi koskaan uskonut saavani näin jyrkkää palautetta.
Toisaalta hyvä, että teksti herätti tunteita!
Meillä ei ole missään tapauksessa ajatuksena laittaa ihmisiä kustantamaan uusia vaatteita juuri meidän päivää varten. Mutta kyllä teemajuhlia järjestetään jatkuvasti, tai sitten olen ympäröinyt itseni ihmisistä jolla niitä on. Ja myös monissa häissä on ollut pukukoodeja, enkä ole koskaan ottanut siitä itseeni.
Tässä siis numeroituna muutamia selvennyksiä kohtiin.
1. Me valitsemme teeman esim ”iltapuku”, jonka alle menee useamman tyyllinen mekko, tai puku.
2. Värit joita ei milellään käytettäisiin olisi viininpunainen mekko, tai -puku tai harmaa puku. Kuitenkaan, jos kaapistasi ei löydy kuin harmaa puku, etkä muuten käytä pukua, me emme pakota sinua ostamaan uutta.
3. Emme ole ovella käännyttämässä ihmisiä pois. Kuten postauksessa ilmaisinkin.
4. Ja niin kuin kirjoitinkin, tärkeintä on, että ihmiset tulevat paikalle ja kokevat itsensä tervetulleeksi.
5. En oleta kenenkään antavan lahjaa meille, sillä teemme juhlat myös vieraille. Siksi mm. kutsuimme lempibändimmekin soittamaan.
Tavoitteena on järkätä kunnon bileet ~100 henkilölle, jossa voi tanssia niin, että hiki valuu pitkin naamaa! (näin luultavasti myös käy)
Lisäksi Meidän lähipiiri on muutenkin panostaja-tyyppiä, osa meistä lähti viime syksynä Amerikkaan asti ystävien häihin Columbukseen ja polttareihin Las Vegasiin.
Lisäksi ostaisin itse varmaan esim. iltapuvun jostain alennusmyynnistä ja maksaisin siitä enintään 50€, koska olen pihi. Voisin ostaa sen myös käytettynä, tai käyttää olemassa olevaa. Kaikki ei siis tarkoita hirveää rahan menoa ja ”spektaakkelia”, kuten joku mainitsikin. Toisaalta olemme menossa vain kerran elämässämme naimisiin, ja se tehdään ”kunnolla”.
Jatkakaa keskustelua, mielenkiintoista lukea ihmisten ajatuksia, vaikka ne poikkeaisivatkin omistani.
Kiira