Kaupunkirakkauteni (eli Pariisi ja Pietari)

Suhde kaupunkiin voi joskus jopa olla monimutkikkaampi kuin suhde ihmiseen ja toisaalta tunteet eri kaupunkeja kohtaan voivat olla niin erilaisia. Miten kahta kaupunkia voi rakastaa niin syvästi, mutta täysin erilaisilla tavoilla?

Elämässäni on kaksi kaupunkia, jotka ovat ylitse muiden, Pietari ja Pariisi, ja suhteeni kaupunkeihin ovat täysin erilaiset.

Pariisi on nuoruuden rakkauteni, kaupunki johon rakastuin palavasti keväällä 2003. Olin valmistautunut matkaan katsomalla Amélieta ja opiskelemalla ranskan alkeita. Kun näin Sacré-Coeurin ensimmäisen kerran ja tervehdin naapureitamme 16. kaupunginosassa tunsin, ettei paluuta entiseen enää ole. Ei ole mitään parempaa kuin Pariisi. Pariisi sai jakamattoman huomioni, enkä saanut kaupungista tarpeekseni. Matkustin Pariisin kerta toisensa jälkeen lumoutumaan.

Pariisissa minusta tulee aina rasittavan irrationaalinen. Kotibileet toisella puolella kaupunkia uusien ystävien kanssa, pourquoi pas? Matkustan murisematta illallisen jälkeen ihailemaan Eiffel-tornia joulukuisessa viimassa. En arvostele Sacre-Coeurin muodokasta arkkitehtuuria edes puolella sanalla.

Rakastan Pariisia, koska en muutakaan osaa. Kävelen pitkin Montparnassea ja muistelen vuoden 2011 kesäkuuta. Ollapa taas 19. Istuskelen Saint-Séverinin kirkossa ja mietin, mikä oikeastaan sai minut rakastumaan Pariisiin niin hullaannuttavasti? Pariisi ja minä olemme kuin yksi valtavan suuri klisee. Suuria tunteita, itsekeskeisyyttä: minun Pariisini, meidän juttumme. Kaikenlaisia ontologisia kysymyksiä, jotka tulevat aina mieleen vain Pariisissa. Kaupunki on oma maailmansa ja ennen kaikkea tunnetila: hetkellinen ja muuttumaton.

Syitä, miksi rakastan Pariisia:

Montmartre

Musée Marmottan Monet

nostalgia & kaikki ne muistot

Musée Bourdelle

Bonjour madame

keskiaika

Parc Marcel Bleustein Blanchet

Minulla ei voisi olla erilaisempi suhde toiseen suureen kaupunkirakkauteeni. Pietarilla ja minulla on ennen kaikkea intellektuaalinen suhde. En niinkään suhtaudu itse kaupunkiin intohimoisesti, joskin luonnollisesti puolustan Pietaria kaikille sitä arvosteleville, vaan suhdettamme määrittää minun miltei rajaton arvostukseni kaupunkia ja sen historiaa kohtaan.

Kun olen kaupungissa, näen ja aistin lähinnä kaupungin historiaa. Nykyajalla ei oikeastaan ole minulle sen suurempaa merkitystä. Pietari on itselleni yhtä kuin Montferrand, Rastrelli, Rinaldi ja Rossi. Stakenschneider, Trezzini ja Tševakinski. Šuvalovien, Šeremetjevien, Beloselski-Belozerskien ja Muruzinien palatsit. Kuljeskelen pitkin Špalernaja ulitsaa ja pohdiskelen Katariina Suuren ja Potjomkinin suhdetta. Ihastelen Englantilaisen rantakadun palatseja ja mietin, kuinka yhteen kaupunkiin on mahtunut näin paljon kauneutta.

Rakkauteni Pietariin on ennen kaikkea älyllistä, koska tunnen kaupungin historian niin hyvin. Kaupungissa kohtaavat kiinnostukseni ja toisaalta myös koulutukseni: keisarillisen Venäjän historia, taidehistoria, arkkitehtuuri ja kulttuurintutkimus. En pohdi kaupungissa omia kuvioitani – minä olen kaupungissa aina toissijainen. Mielessä ovat Romanovien kuviot, kaupungin museoiden kehitys, barokkiarkkitehtuuri ja klassismin vaikutus. Ja silti tunnen olevani kotonani, jotenkin turvassa, vaikka tiedän olevani vain vieras kaupungissa – yhdenlainen Pietarin ystävä.

Syitä, miksi rakastan Pietaria:

Trezzini

Rastrelli

Literaturnoe Kafe

Rikos ja rangaistus

Tšaikovskin Valse sentimentale

Mariinskin tuoksu

Kesäpuisto

Pietarin ja Pariisin väliltä valitseminen olisi täysin absurdi ajatus. Eikä minun onnekseni tarvitse valita. Kenties rakkaiden kaupunkien kanssa on hieman sama juttu kuin rakkaiden ihmisten: jokainen suhde on omanlaisensa ja hyvä niin.

Entä te, onko teillä kaupunkirakkauksia?

Lue myös:

Rakkaudesta Pariisiin

Prologi Pariisista

Pietari: Missä kuljin

20 asiaa Pietarista

kulttuuri rakkaus

Kirjoja, sarjoja ja elokuvia (eli melkein täydellinen kesä)

Lapsesta lähtien kesissä on ollut itselleni oleellista lukeminen, tv-sarjat ja leffat. Lapsena ja nuorena vietin aina kesäkuun isovanhempieni kanssa maalla. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut maaseudusta tai metsistä (olen kai ollut lapsesta saakka eräänlainen city-liikkuja. Arvostan kyllä luontoa ja luontohetkiä, mutta vain hyvin lyhyissä jaksoissa), joten maalla ollessani keskityin aina lukemiseen, kirjoittamiseen ja telkkariin.

Päivät alkoivat aina Summerilla ja Sydämen asialla ja jatkoivat kirjoilla. Lounaan jälkeen tein lukupedin keinuun, jossa luin yleensä päivälliseen saakka. Siinä mielessä 11-vuotiaan ja 26-vuotiaan itseni välillä ei ole juurikaan eroa. Parasta kesässä, tai oikeastaan missä tahassa lomassa, ovat kirjat, sarjat, elokuvat ja tietysti muu kaikenlainen muu kulttuuri, johon on paljon enemmän aikaa kuin arjessa.

Tässä kirja-, sarja- ja leffapoimintojani, jotka mielestäni sopivat erityisen hyvin juuri kesään.

Kirjoja:

Tolstoin Anna Karenina

Anna Karenina on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani ja luen sen aina kesäkuun alussa uudelleen. Tolstoin mestariteoksessa on hirvittävän paljon eri tasoja: filosofisia, moraalisia, historiallisia, henkilökohtaisia, yhteiskunnallisia, ja vuodesta riippuen kirja saa ajattelemaan jotakin uutta, mutta aina pohdiskelen Pietarin ylhäisten seurapiirien meininkiä ja kuvittelen eläväni 1800-luvun Venäjän keisarikunnassa.

David Nichollsin Us

Nichollsin Us (suomennettu teos on nimeltään Yhtä matkaa) on mielestäni kiinnostava, koska kolmihenkinen perhe tekee kirjassa eräänlaisen 2000-luvun grand tourin (aihe josta en saa tarpeekseni). Kirjassa toki myös kolmihenkinen perhe, isä Douglas, äiti Connie ja poika Albie ns. matkustavat itseensä myös. (Se osio ei mielestäni ole ihan niin kiinnostava, mutta miellyttävää lukemista kirja kyllä tarjoaa.)

Margaret Mitchellin Tuulen viemää

Toinen suosikkiteokseni on Mitchellin ikoninen Tuulen viemää, jonka luin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana ja sillä tiellä olen vieläkin. Erinomaista kesälukemista.

Robert McLiam Wilsonin Eureka Street

Eureka Streetin löysin lukioikäisenä ja sekin kuuluu kesäkirjoihini. Vaikka teos kertoo vaikeista ja osittain hirveistäkin asioista, se on silti toiveikas.

Mutta niin, miksi oikein listaan tällaisia klassikoita kuten Eureka Street ja Anna Karenina kesälukemiseksi? Itse luen mielelläni rakkaita ja tuttuja teoksia uudelleen, koska löydän niistä uusia tasoja. Kyseessä lienee eräänlainen metafora elämälleni ja kasvulle – huomion kiinnittäminen uusiin asioihin kertoo jonkinlaisesta muutoksesta tai kasvusta, jonka olen vuoden aikana kohdannut. Samaan aikaan kuitenkin kesäloman, tai edes kesän, alku tuntuu aina vähän samalta – kutkuttavalta, jännittävältä, mutta silti niin tutulta.

Jonathan Joneksen The Loves of the Artists. Art and Passion in the Renaissance

Taidekriitikko Jonathan Jones kirjoittaa elävästi ja mielenkiintoisesti suurten mestareiden (suurista) tunteista, (sala)suhteista ja rakastetuista. Kirjan punaisena lankana toimii Jonesen verrattain radikaali argumentti, että seksi oli se korkein voima renessanssin aikaisten mestariteosten takana. Jonesin mukaan esimerkiksi Michelangelon ja Tizianin alastonkuvaukset eivät abstrakteja kuvauksia kauneudesta vaan eroottisesti latautuneita ilmauksia rakkaudesta ja intohimosta.

Sarjoja:

Medicit, Firenzen valtiaat, Areena

Medicit ovat vihdoin palanneet! Kauniisti tehty sarja Italian vaikutusvaltaisimmasta suvusta vie suoraan Toscanan sydämeen, Firenzeen.

Broad City, Areena

Aina on hyvä hetki katsoa Broad Cityä, vaikka aivan aluksi minusta tuntuikin, että sarja vaivaannuttaa liikaa ja on liian newyorkilainen. Nyt ollessani toisella mantereella sarja tarjoaa kuitenkin juuri oikein määrän nostalgiaa ja paljon naurua ja myötätuntoa.

Catastrophe, Areena

Catastrophe on elämänmakuinen sarja rakkaudesta, perhesuhteista ja avioliitosta. Amerikkalaismies Robin ja irlantilaisnaisen Sharonin suhteesta ei puutu kommelluksia tai ongelmia, muttei toisaalta myös rakkautakaan.

Good Wife, Netflix

Lempisarjani Good Wife ja lempihahmoni Alicia Florrick ilahduttavat aina. Kotiäidin kasvutarina menestyneeksi juristiksi on kiinnostava kuvaus naiseudesta.

Good Fight, HBO

Edellä mainitun Good Wifen spin-off Good Fight on myös yksi lempisarjoistani – ai että rakastan Christine Baranskia – on myös erinomainen. Kenties paras sarja, jota olen koskaan katsonut: ajankohtainen, analyyttinen, kiinnostava.

Killing Eve, HBO

Kolmas huippusarja on HBO:n fantastinen Killing Eve, jonka toinen kausi käynnistyi aikaisemmin tänä vuonna.

The Americans, Netflix

Vakoojasarjoista mielestäni paras on Matthew Rhysin ja Keri Russellin tähdittämä the Americans, joka kertoo neuvostovakoojista Yhdysvalloissa kylmän sodan aikana 80-luvulla.

Blacklist, Netflix

Rikossarjoista viihdyttävin (ja mielenkiintoisin – itselleni tärkein kriteeri) on nerokas Blacklist, joka kertoo FBI-agentin ja superrikollisen yhteistyöstä.

Elokuvia:

Oppivuodet pariisilaisittain, Areena

Jean-Paul Civeyracin Oppivuodet pariisilaisittain (Mes provinciales) sijoittuu Université Paris 8:n elokuvalaitokselle, jossa nuori Etienne etsii paikkaansa.

Yöni Maudin luona, Areena

Éric Rohmerin Yöni Maudin luona (Ma nuit chez Maud) kiinnostaa minua vuodesta toiseen. Elokuva käsittelee miehen ja naisen suhdetta, ystävyyttä ja naisen seksuaalista vapautumista.

Only Lovers Left Alive, HBO

Jim Jarmuschin Only Lovers Left Alive kertoo vampyyripariskunnasta. Elokuvan alussa rakastavaiset Eve ja Adam asuvat erillään: Adam Detroitissa ja Eve Tangerissa. Pian Eve kuitenkin saapuu miehensä luokse Detroitiin. Elokuva on hidas ja kummallinen – eli kerrassaan rakastettava. Ja leffan soundtrack on uskomattoman hyvä.

Still Alice, HBO

Wash Westmorelandin ja Richard Glatzerin Still Alice kertoo Alzheimerin tautiin sairastuvasta kielitieteen professorista Alice Howlandista. Leffa on todella koskettava, muttei ollenkaan liian raskas.

…ja lopuksi: Ei kesää ilman Sofia Coppolaa. Omat suosikkini ovat

Virgin SuicidesLost in Translation ja  Maria Antoinette. Rakastan niiden visuaalisia maailmoja. Parasta!

Lue myös:

Kirjoja ja mielentiloja

Toukokuun kirjalista

kulttuuri kirjat leffat-ja-sarjat