Sivun alareunaan tipahtaa ripsi. Sen kaareutuva muoto voisi olla hymyävä suu tai murjottava yhden vedon viiva. Ripset, silmien suojaverhot, ovat sallittuja ihokarvoja. Vaadittuja, vaalittuja. Pidän omistani vaikka ne ovat piikkisuorat ja oikean silmän rivistä keskimmäinen on vitivalkoinen. Niinä päivinä, kun olen lihava, kykenemätön, särkyinen ja onneton, nahkaani kiristää maapähkinävoi ja liika leipä, yritän […]

Sanotaan että Disney rahastaa toisintamalla klassikoitaan piirretyistä näytellyiksi versioiksi. Minä sanon, että rahastakoon minun vähiä eurojani ihan rauhassa jos saan tällä tavoin elää lapsuuteni tarinoita uudelleen ja lentää hetken taikamatolla Agrabaan. Väistämättä uusissa versioissa on ratkaisuja jotka ovat näkemyseroja, ajan muuttumisen tuomia odotuksia, kerronnallisia ratkaisuja tai tarinan syventämistä. Hyvä tarina ei myöskään vaadi valtavasti lisäkikkailuja […]

  Ei se ole vain tukkani, joka on kuin Davy Jonesin parta. Itsekin olen kaikkea koko ajan haluamassa, vaikka pääsisi helpommalla, kun kaiken energian saisi kanavoitua samaan suuntaan.   Kahdesta kiharatukkaisesta vanhemmasta ei suoratukkaisia lapsia saa. Kolmannen asteen luokkakuvasta voi jo huomata kuinka hius alkaa laineilla. Siinä kohden koko elämä alkoi muuttua suoraviivaisesta koukeroisemmaksi. Ihastuminen […]

Auraa ei väsytä, hän on virkeä, hän näkee ikkunasta ulos, ja tiellä sakeneva hämärä on tulossa osaksi säveltä, samaa säveltä kuin pensaitten paljaat oksat, jäätynyt multa ja kukkien sipulit roudan alla. – Sadan vuoden unet, Johanna Venho Mikä on aikuisten satu? Kourallinen synonyymejä panemiselle? Klassikon saattaminen arkielämään, jossa vanhemmat juovat liikaa ja karrikoitujen hahmojen sijaan […]

Molemmilla on yllään mustaa, Hollylla ja minulla. Hänellä Givenchya, minulla monessa unessa ohueksi hiutunut yöpaita, joka ei pysy kasassa niin kauan, että siitä koskaan tulisi vintagea. Aamun valo on heräilevää ja rauhallista niin New Yorkissa kuin helsinkiläisessä lähiössä. Meillä molemmilla on korkeat kampaukset. Hollylla taidokkaasti viimeistelty, minulla boheemisti hammastahnan värisellä puhelinjohtoponnarilla kasattu. Minä sentään juon […]

”Arvelen, että lapsi on hyvin taitava tasapainottelemaan arkeen sisältyvän jännityksen ja mielikuvitusmaailmassa vallitsevan turvallisuuden välillä. Erittäin pitkälle kehittynyt itsepuolustuksen muoto.” Tove Jansson Koulussamme oli tila jota kutsuttiin videoluokaksi. Sen oranssit muovituolit laitettiin sivuun, kun paikallisen valokuvausliikkeen kuvaaja tuli syksyisin ikuistamaan opettajia puuvillaneulepaidoissa, vitosluokkalaisia tukka pystyssä välitunnin jalkapallohetken jälkeen ja parhaita ystäviä pienet valkoiset hammasrivit vieri […]

Pidän kirjoituskurssien ensimmäisten tapaamiskertojen luomasta odotuksesta. Vaikka aina on luvassa esittelykierros ja vaikka pidän puhumisesta ja aihe on luonteva (minä itse), helotan kuin kurkkuuni olisi jäänyt palava hehkulamppu. Näissä sentään kukaan ei ala huomauttelemaan asiasta kuten luokkatoverit aina tekivät. Joten tiedoksi kaikille: punastuva ihminen kyllä tietää punastelevansa, sitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa, ellei ole niin […]

Siitä on jo aikaa kun Töölö oli täysin tuntematonta aluetta ja seikkailin sinne jännittyneenä Faktasta fiktioon -kurssille. Opettaja oli pieni hauskaääninen mies, jonka maneerina oli sukia näkymättömiä hevosenkengän mallisia viiksiään ja raaputtaa tylpillä sormillaan kaljua päälakeaan. Hänessä oli jotakin Danny de Vitomaista.   Saimme tehtäväksi valita jonkun oikean henkilön, elävän tai kuolleen, josta kirjoitimme ikään […]

On ollut lempeä helmikuu. Minun kuuni. Meidän perheessämme on tullut tapana omia koko kuukausi. Syntymäpäivä puolestaan on ”minun päiväni”. Sen olen oppinut eräältä tärkeältä. Ja vain alle viikko tuohon päivään.   Helmikuu on yksi ihanimpia kuukausia. Taivaalta satelee lunta ja penkkariaudon kyydistä karkkia, ehkä vieläkin niitä mustia joissa on keltapalloista käärepaperia. Pakkanen narskuu ja pureskelee […]

Mekko roikkuu henkarissaan muovisessa viitassaan ja pelottelee yöllä heräävää. Seinän, jossa kuuluisi olla vain rivi valkoisia kaapinovia, on toisesta kulmasta vallannut musteensininen satiinimekko. Paksusta lattiaa hipovasta materiastaan huolimatta se lepää rauhallisesti kahden ohuen olkaimensa varassa. Niitä pitäisi lyhentää. Se ei ole vaikea tehtävä, minullekaan. Mutta puuha saa minut ikävöimään ihmistä, joka on aina tehnyt tämänkaltaiset […]