Tag: kotimainen kauno

  Aina kun väitän jotain lukemisestani, tapahtuu päinvastoin. Kun sanoin, etten aio kokeilla lukumaratonia, vietin yön kirjapinon kanssa valvoen (onneksi: se oli niin kivaa, että jo ajatus siitä että en olisi viettänyt kesäyön tai ainakin sen alkua ulkona lukien, harmittaa!). Sanoin myös, etten ole saanut luettua lomalla… se johti tietenkin siihen, etten helteisenä lomanlopetusviikonloppuna muuta […]

  Tiedoksi: tämä on maratonpostaus. Ei niinkään sen takia, että tutustuin yhden illan ja yön aikana moneen kirjaan, vaan pituutensa takia. Kirjoituksessa käsitellyt kirjat ovat: Yasunari Kabata: Palm-of-the-Hand Stories, Eeva Kilpi: Animalia, Margaret Atwood: Eating Fire. Selected Poetry 1965-1995, Margaret Atwood (toim.): Carol Shields – Collected Stories, Reingard M. Nischik (toim.): Margaret Atwood – Works […]

Kirjahyllyyn kurkisteleminen jatkuu! Runojen sekä kieli- ja kirjallisuustieteen jälkeen esittelin ulkomaiset kaunokirjallisuussuosikkini, ja nyt ovat vuorossa kotimaiset oman kirjahyllyni romaanisuosikit. Heti aakkosten alkupäästä löytyy tärkeitä teoksia: Aapelin Pikku Pietarin piha, monta Juhani Ahon teosta (joista kaikkia en ole lukenut) sekä etenkin Minna Canthia. Mainittakoon myös kuvassa näkyvistä Bo Carpelanin teoksista, että tunnistan niiden hienouden, kauneuden […]

  Kirjoitin jokin aika sitten ristiriitaisesta suhteestani äänikirjoihin. Minulta tuppaa kuunnellessa katoamaan kirjan suurempi juoni, eli kertomuksen kaari, ja huomio keskittyy pikkuseikkoihin. Se on kiinnostavaa ja viehättävääkin, mutta vain silloin, kun kirja on jo ennalta tuttu. Kesäloma-autoiluun varasin mukaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan äänikirjana. En ole lukenut tuota suosikkiteosta, mutta koska siltä ei ole voinut välttyä […]

Sain luettua Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanin. Monien muiden tavoin ostin kirjan heti sen ilmestyttyä viime syksynä, mutta lukeminen siirtyi ja siirtyi. Tuntui, että kirja on niin suuri, että se vaatii sille kunnolla pyhitetyn lukuajan – keskittymisrauhan ja ajattelutilaa. Tuo aika koitti nyt juhannuksena. Olin oikeassa teoksen suuruudessa, ja juuri tuon suuruuden takia haluan […]

  Joskus kohtalo (tai kustantamon tiedottaja) on hyvin ymmärtäväinen. Sanotaan nyt vaikka niin, ettei tämä viikko ole ollut viikoista parhain. Työelämässä on ollut huolia ja poskessa kuumottaa ampiaisen pistämä paukama, noin esimerkiksi. En mitenkään olisi jaksanut viime päivinä puuhata mitään, mutten myöskään katsoa hälisevää televisiota tai edes yrittää paeta oikeaa maailmaa sellaiseen kirjamaailmaan, joka kertoo tästä […]

”Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun.” Tua Harnon esikoisromaanin, Pentti Saarikoski -käsikirjoituskilpailun voittajan Ne jotka jäävät, takakannestakin löytyvää otetta on näkynyt blogijutuissa ja Facebook-päivityksissä. En yhtään ihmettele, sillä tuo lyhyt lainaus kiteyttää hyvin, millaisesta teoksesta on kyse. Harnon kirjassa elämä on herkkää ja häilyväistä ja […]

Terveisiä saaristosta! Ei sentään Tove Janssonin pellinkiläismaisemista, mutta rantakallioilta, kaislikoista, lokkien asuinsijoilta ja tuulentuivertamien käkkyräpuiden luota kuitenkin. Nettiyhteys ei toiminut mökillä aivan toivotulla lailla, mutta muuten keväänaloitusviikonloppu sujui mitä mainioimmin – tai kenties erittäin mainiota oli juuri se, ettei viikonloppuna voinut tehdä muuta kuin olla ja mökkeillä ja nauttia, ilman tietokonetta.   Tapani mukaan olin […]

Jarrusukka sukkaa. Vaikka Roosan Minimalen-blogissa on keskusteltu juuri siitä, pitääkö blogeissa kirjoittaa oikeaoppisesti, eikä sukata-verbi ole muutenkaan millään muotoa sivistynyttä suomea, minun on ikäväkseni kiteytettävä kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirjakokemukseni näin katukielisesti. Jari Tervon Jarrusukka ei ole minun kirjani. Hieman yli satasivuinen pienoisromaani kertoo perheenisästä, jota huolettaa, kun koulun joulujuhlanäytelmään ei saada oikeaa vauvaa Jeesus-lapseksi. […]

Mitä ilman ei voi olla? Minä heräsin keskellä yötä viime viikolla, enkä voinut olla ilman Annamari Marttisen kirjaa. Todentuntuinen kertomus kolmiodraaman tiivistyvistä kuvioista piti niin otteessaan, että oli pakko valvoa muutama tunti ja katsoa, miten kirjassa käy lähes nelikymppiselle Iirolle ja hänen samanikäiselle vaimolleen Vaulalle, kun Iiro alkaa salaa tapailla nuorempaa naista, kaunista balettitanssijaa Liljaa. […]